Jalkapallossa Italian mestaruus ratkesi viimeisellä kierroksella Napolille. Milanon Inter taipui Napolille yhden pisteen erolla, kun kumpikin voitti Serie A -kauden viimeisen ottelunsa. Ennen päätöskierrosta oli jopa mahdollista, että Napoli ja Inter ratkaisisivat mestaruuden erillisessä uusintaottelussa, mikäli he olisivat päätyneet lopuksi tasapisteisiin.
Inter otti alkuun niskalenkin päätöskierroksella, kun Stefan de Vrij puski joukkueen johtoon. Inter sai vielä lisää hyviä uutisia, kun Comon konkarimaalivahti Pepe Reina ajettiin ulos ensimmäisen puoliajan lopussa. Inter voitti Comon 2–0. 42-vuotiaan espanjalaisen maailmanmestarin ja kaksinkertaisen Euroopan-mestarin ura päättyi samalla siihen.
Interin voitto ei kuitenkaan auttanut heitä mestariksi. Napoli kukisti omassa ottelussaan Cagliarin 2–0. Napoli eli pitkään piinassa avauspuoliajalla, kunnes sen lopussa napolilaisten sankariksi nousi tällä kaudella muutenkin sädehtinyt skotlantilainen Scott McTominay. Hän vei Napolin johtoon ensimmäisen puoliajan alussa akrobaattisella sivusaksipotkullaan, vaikka Cagliarin pelaaja roikkui hänen paidassaan kiinni.
McTominay oli tällä kaudella yllättäen lähes yhtä kova maalitykki Napolille kuin belgialainen hyökkääjätähtensä Romelu Lukaku. Keskikenttäpelaaja McTominay viimeisteli tällä kaudella Serie A:ssa 12 maalia, kun Lukakun maalimäärä oli 14. Belgialainen vastasi päätöskierroksella myös Napolin toisesta maalista.
Valioliiga-hylkiöstä palvotuksi sankariksi Napolissa
Manchester Unitedissa aiemmin hylkiöksi joutunut MacTominay siirtyi Napoliin viime kesänä. Hän on noussut Napolissa fanien suosikiksi. Kulttimaineen saaneesta skotista on tehty seinämaalaus ja hänelle omistettu alttari. Siirto vaikuttaa oikein hyvältä MacTominaylle siihen nähden, että Manchester United jäi tällä kaudella Valioliigassa peräpäähän.
Contelta historiaa, villit juhlat heti vauhtiin
Napolin valmentaja Antonio Conte teki mestaruuden myötä myös huimaa historiaa. Conte johdatti nyt kolmannen eri seuran Serie A:n mestariksi. Aiemmin Conte oli voittanut Juventuksessa kolme Scudettoa (kausilla 2011–2012, 2012–2013 ja 2013–204) sekä yhden mestaruuden Milanon Interissä (2020–2021).
Fabio Capello voitti Italian mestaruudet AC Milanissa, AS Romassa ja Juventuksessa 1990 – ja 2000–luvuilla, mutta Juventus-vuosien mestaruudet vietiin pois Calciopoli-sopupeliskandaalin seurauksena.
Conte ei saanut valmentaa päätöskierroksella Cagliaria vastaan, sillä hänet ajettiin ulos maalittoman tasapeliin päättyneen Parma-ottelun jälkeen edellisellä kierroksella. Kun Conte sai tulla pelin jälkeen kentälle, Napolin pelaajat juhlistivat mestaruutta hänen kanssaan tunteikkaissa merkeissä. Pelaajat heittivät Contea porukalla ilmaan.
Jalkapallohullussa Napolin kaupungissa alkoivat välittömästi paukkua ilotullitteet ja soihdut syttyä mestaruuden ratkeamisen jälkeen.
– Sanoinkuvailematonta, mediajätti DAZN hehkutti X:sssä julkaisemaansa videota yleisömerestä ja kovista ilotulituksista mestaruusjuhlissa.