Ranskalaismedia: Aktivistiryhmät ilmoittautuivat Etelä-Ranskan sähkökatkojen aiheuttajiksi

Nimettömässä kirjeessä äärivasemmistolaiset anarkistiryhmät kertovat tahtoneensa katkaista sähköt alueen lentokentältä ja yrityksiltä.

Yleiskuva Cannesin elokuvajuhlien festivaalialueesta merenrannassa.
Laajat sähkökatkokset vaikuttivat viikonloppuna myös Cannesin elokuvajuhlien esityksiin. Kuva: Juha Nurminen

Kaksi tuntematonta anarkistiryhmää ovat ilmoittautuneet Etelä-Ranskassa viime päivinä tehdyn ilkivallan tekijöiksi, ranskalainen uutiskanava BFMTV kertoo.

Uutiskanavan mukaan anarkistiryhmät julkaisivat äärivasemmistolaisten aktivistien hallinnoimalla verkkosivulla tiedotteen, jossa nämä kertovat olevansa viikonlopun sabotaasi-iskuiksi epäiltyjen tekojen takana.

Tiedotteessaan järjestöt kertovat tavoitteekseen sähkön katkaisemisen muun muassa erilaisilta lentoteollisuuteen liittyviltä yrityksiltä, alueen lentokentältä ja muilta teknologiayrityksiltä. Kirjeessä esitettyjen väitteiden totuudenmukaisuutta ei vielä ole vahvistettu.

Lauantaina sähköasema syttyi tuleen Cannesin lähellä sijaitsevassa Tanneronin kylässä kello kaksi yöllä paikallista aikaa. Seitsemän paloautoa oli sammuttamassa paloa, ja se saatiin sammutettua lauantainaamuna. Villeneuve-Loubet'ssa korkeajännitelinjan pylväs katkaistiin.

Sähköverkko-operaattori RTE arvioi, että sähkökatkos vaikutti kaikkiaan 160 000 kotitalouteen. Laajat sähkökatkokset vaikuttivat myös Cannesin elokuvajuhlien esityksiin.

Tänään sunnuntaina Nizzan länsiosassa sijaitsevalla sähkönjakeluasemalla syttynyt tulipalo katkaisi sähköt hetkellisesti 45 000 ihmiseltä, mutta ne saatiin palautettua aamunkoitteessa.

Korjaus klo 19.35. Anarkistiryhmät julkaisivat kirjeensä alun perin äärivasemmistolaisten aktivistien hallinnoimalla verkkosivustolla.