Oulussa Hiirosen tulipalossa kotinsa menettäneille aletaan tänään etsiä uusia asuntoja vaikeassa tilanteessa. Kaupungin vuokra-asuntoyhtiö Sivakan vuokraluhtikerrostalon perjantainen tulipalo jätti kodittomiksi 35 asunnon asukkaat.
Sivakan toimitusjohtaja Raimo Hätälä sanoo, että uusien asuntojen etsiminen on aloitettu. Ongelma kuitenkin on, yhtiöllä ei juuri ole vapaita asuntoja.
Kotinsa menettäneet ovat toistaiseksi yöpyneet joko tuttaviensa luona tai esimerkiksi hotelleissa.
– Toivon hartaasti, että kaikilla asukkailla on kotivakuutus ollut kunnossa. Juuri näitä tilanteita varten meillä on sopimusehto, että kaikilla pitää olla sellainen, Hätälä sanoo.
Apua on ollut saatavilla
Kotinsa menettäneet ovat saaneet apua hyvinvointialueelta, Punaiselta ristiltä ja vapaaehtoiselta pelastuspalvelulta.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialuejohtaja Leena Mämmi-Laukka sanoo, että hyvinvointialue on voinut tarvittaessa tarjota majoitusta, vaatteita tai muuta apua, jos esimerkiksi asukkaan lompakko tai puhelin ovat jääneet palaneeseen kotiin.
Punaisen ristin katastrofirahaston tuella kotinsa menettäneet ovat voineet käydä ostamassa esimerkiksi ruokaa, hygieniatarvikkeita tai vaatteita yhdessä vapaaehtoisen kanssa.
Punainen risti on tarjonnut myös henkistä tukea.
Vahingot isot
Perjantaina iltapäivällä Hiirosen kaupunginosassa syttynyttä luhtitalon paloa tutkitaan törkeänä tuhotyönä, poliisi kertoi perjantaina. Poliisi otti yhden ihmisen kiinni rikoksesta epäiltynä.
Palo tuhosi kolme asuntoa kolmikerroksisen talon ylimmästä kerroksesta. Vakavilta loukkaantumisilta vältyttiin.
Sivakan Raimo Hätälän mukaan menee kuukausia ennen kuin asunnot ovat taas asumiskelpoisia. Vahinkojen laajuus on kaikkiaan miljoonien eurojen suuruinen.
Hätälän mukaan asukkaat pääsevät aikaisintaan keskiviikkona käymään kodeissaan hakemassa tavaroita, aiemmin sinne ei ole turvallista mennä.
Hätä kertoo, että tilanne teettää töitä yhtiölle, mutta taloudellisista vahingoista yhtiö toivoo saavansa korvausta omasta vakuutuksestaan.
Hätälä sanoo, että tällaisessa tilanteessa vuokrasopimus on lakannut ja asukkaat voivat halutessaan etsiä uusia asuntoja muualtakin – ja se on jopa suotavaa.
Juttua on muokattu 26.5. kello 13.28: Juttuun on täydennetty uusia tietoja Raimo Hätälältä.
Onko sinulla meille juttuvinkki? Voit lähestyä toimitusta luottamuksella. Halutessasi voit olla yhteydessä myös sähköpostitse osoitteeseen anna.polo@yle.fi. Luemme kaikki yhteydenotot, mutta emme pysty takaamaan jokaiselle henkilökohtaista vastausta.