Tampereen Kalevan puistokäytävät täyttyvät vastavalmistuneista ruusut kädessään. Liisa Kaihua katselee ohikulkiessaan juhlintaa.
Vuosi sitten Kaihua oli yksi heistä. Hän valmistui merkonomiksi Tampereen ammattiopistosta. Opintoja hidastivat lukuisten aivotärähdysten aiheuttamat oireet: keskittyminen oli hankalaa, samoin asioiden muistiin painaminen.
Salibandyotteluissa kertyneet loukkaantumiset kulkevat Kaihuan mukana edelleen päivittäin.
– Öisin en aina saa nukuttua ja joudun syömään unilääkkeitä. Jos paistaa aurinko ja on tosi kirkasta, tulee paha olo. Kaikki kova meteli tuottaa pahaa oloa, Kaihua kertoo kotonaan Tampereella.
Viime tammikuussa lääkäri vahvisti Kaihuan pelot: kentälle ei ole enää asiaa. Huhtikuussa hänellä todettiin pysyvä aivovamma.
Yhteensä kuusi aivotärähdystä oli liikaa. Ensimmäiset kolme niistä oli saatu lapsuudessa, loput tulivat salibandykentällä. Kaihua teki lääkärikäynnin jälkeen vaikean päätöksen pelaamisen lopettamisesta.
Pitkään kestäneet oireet olivat saaneet hänet sisäistämään, että jotain on pahasti vialla. Hänen mukaansa tietoa aivovammasta ei tarvinnut pitkään sulatella. Sen sijaan pelaamisen lopettaminen oli kova paikka.
– En ole varmaan vieläkään pystynyt sisäistämään sitä asiaa.
”Liisa eli lajille”
Jääkaapin oveen on teipattu lehtileikkeet Helsingin Sanomista ja Aamulehdestä. Pitkissä haastatteluissa Kaihua on avoimesti kertonut tilanteestaan ja terveysongelmistaan ennen lopettamispäätöstä.
– Jos joku kamppailee samoista asioista, niin ehkä saa vertaistukea. Toivon myös, että kauhean monelle ei kävisi tällä lailla enää ainakaan salibandyn piireissä.
Kaihua edusti koko uransa Tampereen Classicia ja aloitti maajoukkuetaipaleensa alle 17-vuotiaiden joukkueessa. Maajoukkueen valmentaja Hannu Santanen näki Kaihuassa paljon potentiaalia.
– Kuulee sanottavan, että tytöt ovat liian kilttejä maalinteossa, mutta ei Liisa. Hän oli tosi ahnas ratkaisemaan pelejä ja nautti siitä.
Santanen arvioi Kaihuan kuuluneen ikäluokkansa top 10 -pelaajiin ja hän olisi ollut maajoukkueessa kantava voima.
Kaihua ehti saavuttaa kaksi naisten salibandyn SM-hopeaa ja pelata 10 maajoukkuepeliä.
– Tiedän, että Liisa eli lajille.
Ei ainoa aivovamman saanut pelaaja
Kaihua ei ole irrottautunut salibandystä kokonaan. Edelleen hän löytää itsensä Ideaparkin Bläk boksista, nyt vain katsomon puolelta.
Meteli ja kirkkaat valot tekevät pahaa, joten Kaihua kannustaa entisiä pelikavereitaan vastamelukuulokkeet korvissa. Toisinaan peliin keskittyminen saattaa olla niin vaikeaa, että puolet ottelusta jää katsomatta.
– Kyllähän se aika pahalta tuntuu, mutta silti haluaa olla katsomassa.
Julkisuuteen hän kertoi lopettamispäätöksestään vasta toukokuussa, sillä laji on hänelle rakas. Kaihua halusi, että joukkuetoverit saisivat pelattua kautensa rauhassa loppuun. Sitten oli aika julkistaa:
”Tää ei oo maailmanloppu mut siltä se tuntuu. Käytin satoja iltoja autotallissa kikkaillessa sekä unelmoiden tulevaisuudesta, se palo mitä tätä lajia ja urheilua kohtaan koin oli semmosta mitä en tuu koskaa mistään muualta löytämään, sen takia tää tilanne tuntuu niin vaikeelta ja niin väärältä.”
Lopettamispäätöksen julkaisu Instagramissa tuotti Kaihualle vyöryn tsemppiviestejä.
– Olin itsekin yllättynyt, että olin saanut niin paljon viestejä. Että olen jäänyt joillekin mieleen pelaajana, Kaihua hymyilee.
Yksi lopettamispäätöstä kommentoineista oli kaksinkertainen maailmanmestari Krister Savonen. Myös Savosen oli lopetettava peliuransa saatuaan syksyllä 2022 aivotärähdyksen, jonka jälkeen hän ei pystynyt palaamaan salibandykaukaloihin.
Savosen loukkaantuminen herätti paljon keskustelua salibandyotteluiden olosuhteista ja lajin turvallisuudesta. Osassa pelikenttiä laitojen viereisiä seiniä on pehmustettu.
Kaihuan viimeiseksi peliksi jäi ottelu Jyväskylän Palokassa, jossa hän syöksyi pää edellä päin kentän laitaa ja aivan sen takana olevaa seinää.
Aivotärähdys piti hänet pois treeneistä yhdeksän kuukautta. Opiskelutkin piti jättää hetkeksi tauolle. Toivo pelaamisesta palasi hetkeksi, kun kuntoutuksessa löydettiin keinoja parantaa Kaihuan fyysistä vointia.
– Sain kuntoutustehtäviä ja se sai silmät kestämään paremmin valoa ja korjasi niitä pahimpia oireita.
Pelilupaa odotellessa Kaihua yritti vielä palata harjoituksiin viime syksynä, mutta polven eturistiside petti kesken rentojen treenien. Loukkaantuminen masensi Kaihuaa entisestään, kova työ tuntui valuneen viemäristä alas.
Itsesyytökset ja tyhjät päivät
– Ehkä olisi voinut keksiä jotain muutakin elämään kuin vaan urheilun.
Kaihua eli salibandylle 15 vuotta. Viime vuosina se tarkoitti aamutreenejä kolme kertaa viikossa, 4–5 kertaa joukkueharjoituksia. Lisäksi hän treenasi omaehtoisesti vanhempien autotallissa kikkaillen.
– Päivittäin olin tekemisissä lajin kanssa. Salibandy antoi tosi tärkeitä ystäviä ja paljon iloa.
Kaihua tähtäsi huippu-urheilijaksi pienestä pitäen. Hän pelasi salibandyä viisivuotiaasta asti ja laji täytti hänen elämänsä nopeasti.
Huippuhetkikseen hän laskee kauden 2022–2023. Silloin Classicin T18-joukkue voitti Suomen mestaruuden ja Kaihua teki finaalissa neljä maalia.
Kaudella 2022–2023 hän myös aloitti Classicin liigajoukkueessa.
– Silloin olin ihan sikahyvä omasta mielestäni. Löysin itseluottamuksen ja kevään pudotuspelit onnistuivat tosi hyvin.
Naisten joukkue voitti tuolloin SM-hopeaa. Mitalit lepäävät nyt Kaihuan tv-tasolla. Voitokkaalla kaudella Kaihua sai myös yhden monista aivotärähdyksistään.
Vastustajan kyynärpää, liian lähellä laitaa ollut betoniseinä, kentän lattia. Pää on ottanut osuman toisensa perään. Kaihua ei kuitenkaan ole etsinyt syyllisiä tilanteelleen.
– En syytä ketään pelaajaa. Eikä se mitenkään valmentajien syy ole, että he päästivät kentälle, koska lääkäreiltä oli kuitenkin tullut lupa, että voin pelata. Pääosin syytän itseäni, Kaihua toteaa hiljaa.
Kaihua jossittelee, olisiko hän voinut tehdä jotain eri tavalla aivotärähdykseen päättyneissä pelitilanteissa.
– Tässä ole oikeastaan muuta kuin aikaa miettiä. Kyllähän sitä tulee mietittyä, mutta en tiedä, olisiko niitä voinut estää.
Kaihuan arjesta katosi rytmi, kun salibandy jäi pois. Öisin häntä valvottaa loukkaantunut polvi, joka leikataan lähiaikoina uudestaan. Päivisin häntä väsyttää päämäärän puuttuminen.
Henkisesti raskaan tilanteen vuoksi hän on käynyt terapiassa kahdesti viikossa.
– Ei siitä vielä mitään ihmeellistä apua ole ollut. Mutta tilanne voisi olla huonompikin, jos en olisi käynyt terapiassa, Kaihua pohtii.
Päivä kerrallaan
Joinakin aamuina Kaihuan äiti on ajanut Lempäälästä Tampereelle, ja nostanut tyttärensä sängystä ylös. Aamutoimien jälkeen äiti on vienyt tyttärensä lähikauppaan ruokaostoksille.
– Kun en ole itse pystynyt, Kaihua kuvailee.
Sattumoisin Kaihua asuu alueella, jonka paikalla oli vielä muutama vuosi sitten kasvattiseura Salibandy Club Classicin areena. Sittemmin vanha areena purettiin uuden asuinalueen tieltä. Lähellä asuvat myös Kaihuan sisko ja veli.
Läheisten tuki on ollut ensiarvoisen tärkeää toipumisen keskellä.
Tänään Kaihuan ovikelloa soittaa ystävä Sanni Nieminen. Kokenut liigapelaaja Nieminen työskenteli Classicin toimistolla, kun Kaihua tuli sinne suorittamaan merkonomiopintoihinsa liittyvää harjoittelua.
Nieminen muistaa kiinnittäneensä Kaihuan pelaamiseen huomiota jo D-tyttöjen aikaan.
– Hän oli semmoinen ihana polkkatukkainen tyttö, joka selvästi erottui porukasta. Hän oli semmoinen kikkailija ja todella taitava pelaaja. Aina, kun oli mahdollisuus, teki paikoista maalin, Nieminen kertoo.
– Tuntuu tosi surulliselta, miten unelmat ovat menneet niin murskaksi.
Yksinkertaisimmillaan Kaihuan auttaminen on ollut yhdessä kävelylle lähtemistä. Niin tänäänkin.
Ystävykset ovat myös käyneet yhdessä kuntosalilla ja kuukausi sitten Nieminen sai yllytettyä Kaihuan suorittamaan green card -kurssin. Tällä kertaa golfbag jää lepäämään Kaihuan kodin lasitetulle parvekkeelle.
– Josko golfista voisi tulla Lissulle sellainen harrastus, johon tulisi jonkinlainen kipinä. Ehkä golf voisi paikata salibandyä jollain tavalla, Nieminen miettii.
– No, jos se menee hyvin, niin se on ihan jees. Mutta jos menee huonosti, niin ei se maistu, Kaihua hymyilee Niemisen golfintoilulle.
Hänen mukaansa keskittymisvaikeudet näkyvät myös golfin pelaamisessa.
Tampereella salibandyareenan raunioille on kasvanut uusi kaupunginosa, joka on vielä kesken. Voikukat reunustavat työmaa-alueita. Kevään aikana Kaihua on kuluttanut aikaa istumalla puistonpenkillä ja seuraamalla ohi kulkevaa elämää.
– Katselen muita ihmisiä, kun ne on onnellisia.
Tulevaisuudesta kysyttäessä Kaihua vastaa elävänsä päivä kerrallaan. Kesällä on edessä reissu suvun mökille Lappiin. Hattuhyllyllä lepäävä virveli pääsee siellä käyttöön. Sitä pidemmälle tulevaisuuteen Kaihua ei osaa katsoa.
– No olisihan se hienoa, jos löytäisi jonkin. Että olisi jokin haave tai unelma.