Hangon kaupunginvaltuusto on päättänyt tänään tiistaina myydä Lappohjassa sijaitsevan kerrostaloyhtiön vantaalaiselle rakennusyhtiölle.
Kaupunki haltuunotti kohteen pari vuotta sitten, mutta sen omistaminen tuli kaupungille liian kalliiksi.
Nettihuutokaupassa myynnissä ollut kohde vaihtaa nyt omistajaa 93 000 eurolla.
Ostaja, eli KBC Rakennus Oy aikoo kunnostaa talot, yhtiön toimitusjohtaja Vesa Suomäki kertoo.
– Kun teemme remontin itse, pystymme tekemään järkevästi, pala kerrallaan. Hinta nousisi aivan liian korkeaksi, jos joku lähtisi näin isoa remonttia teettämään ulkopuolisella tekijällä.
KBC Rakennus aikoo myydä osan asunnoista remontin jälkeen. Osa asunnoista jää vuokralle yhtiön omistuksessa.
Taloyhtiön asunnoista 24 on tällä hetkellä vuokrattu. Kaikki nykyiset asukkaat saavat halutessaan jatkaa vanhoina vuokralaisina.
– Osa asunnoista on jo valmiiksi peruskorjattu. Osassa rapuista on jo aikaisemmin aloitettu vesi- ja sähkölinjojen uusiminen, mutta se on syystä tai toisesta jäänyt kesken, Suomäki kuvailee kohdetta.
Yksi yhtiön asunnoista jää kaupan ulkopuolelle, koska se ei ole kaupungin omistuksessa.
Parikymmentä kilometriä Hangon keskustasta itään seisovat kerrostalot muodostuivat asukkaiden ja kaupungin ongelmaksi pian sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan vuonna 2022.
Talojen silloisen omistajan, oligarkki Boris Rotenbergin omaisuus päätyi EU:n Venäjään kohdistamien talouspakotteiden kohteeksi.
Lappohjan kerrostalojen asukkaiden vuokranmaksu ei enää onnistunut, koska omistajan tilit eivät enää toimineet.
Omistajakaan ei pystynyt samasta syystä maksamaan mitään taloyhtiön juoksevia kuluja.
Porvoolaislähtöinen, nykyään Vantaalla toimiva KBC Rakennus uskaltautui ostamaan taloyhtiön sen sijainnin takia.
– Ollaan Uudellamaalla, viiden minuutin kävelyn päässä hienoista hiekkarannoista, silti järkevän matkan päässä sekä Helsingistä että Turusta. Sijainti on ratkaiseva tekijä tässä, Vesa Suomäki perustelee.