Vaarallinen tasoristeys sai puomit Lappeenrannassa vuosikymmenen odotuksen jälkeen

Pallon tasoristeyksen varoituslaitteisto otettiin käyttöön Lappeenrannan Satamatiellä.

Tasoristeyksen varoituslaitteistoa testattiin maanantaina aamupäivällä. Video: Jari Tanskanen / Yle

Lappeenrannan kaupungin projektipäällikön Maija Karhun mukaan varoituslaitteiston viimeisiä testauksia tehtiin vielä maanantaina aamupäivällä. Kun laitteet osoittautuivat toimiviksi, ne otettiin samantien käyttöön.

Varoituslaitteistoon kuuluvat puomit ja valot.

Pallon kaupunginosassa sijaitsevan tasoristeyksen turvallisuuteen on toivottu parannusta ainakin yli vuosikymmenen ajan.

Vilkasliikenteinen Satamatie risteää siinä junaraiteiden kanssa vinosti ja takaviistosta Voisalmenrataa lähestyvän junan huomaaminen on vaikeaa. Risteyksessä on sattunut viime vuosien kaksi liikenneonnettomuutta.

Tasoristeyksen liikenneturvallisuutta kohennettiin kesällä 2024, mutta varoituslaitteiston asennus jäi tälle keväälle.

Pallon läpi kulkeva Voisalmenrata on teollisuusrautatie, jonka kautta kuljetetaan raakapuuta Voisalmensaaressa sijaitsevalle sahalle.