Kaukavesi pysyy kiinni keskiviikkoon saakka kemikaalionnettomuuden jäljiltä

Vesiliikuntakeskuksen naapurissa olevan Kaukametsän opiston toiminta on jatkunut normaalisti, ja myös Kaukaveden avaamista valmistellaan.

Vaalea rakennus, jossa lukee valokirjaimin Kaukavesi.
Vesiliikuntakeskus Kaukavesi Kajaanissa kesäkuussa 2023. Kuva: Heikki Rönty / Yle

Kajaanin vesiliikuntakeskus Kaukavesi on edelleen suljettu perjantaina 23. toukokuuta tapahtuneen kemikaalionnettomuuden takia.

Kainuun pelastuslaitoksen maanantaina 26. toukokuuta tekemien mittausten perusteella Kaukaveden tiloja ja Kaukametsän aluetta kokonaisuudessaan voidaan käyttää normaalisti.

Kaukametsän opisto avautui maanantaina noin kello 12, ja myös Kaukaveden avaamista valmistellaan, kertoo Kajaanin kaupungin liikuntapalveluvastaava Jussi Haapala.

– Saastuneet kemikaalit odottavat nyt poishakemista, ja olemme aloittaneet säiliöiden puhdistuksen. Tässä vaiheessa kyse ei ole isosta ruljanssista, vaan olemme voiton puolella.

Kajaanin kaupunki tiedottaa Kaukaveden avautumisesta myöhemmin erikseen. Tällä hetkellä tavoitteena on, että Kaukavesi avautuu normaaliin aikaan keskiviikkona 28. toukokuuta.

– Se on vielä hieman epävarmaa, mutta näillä näkymin Kaukavesi avautuu keskiviikkona kello 6, Haapala sanoo.

Perjantaina uimahallikemikaalia levisi Kaukavedessä rakennuksen sisätiloihin, minkä vuoksi myös Kaukametsän opisto evakuoitiin varotoimena. Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa.

Kajaanin Kaukavedessä tapahtui vaarallisen aineen onnettomuus perjantaina 23. toukokuuta. Samana päivänä julkaistulla videolla näkyy pelastustoimia. Video: Timo Sihvonen / Yle.

Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.