Outokummun kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina asemakaavan Hautalammen kaivosalueelle.
Kaava-alue kattaa noin 310 hehtaaria aivan Outokummun keskustan länsi- ja lounaispuolella.
Lähes 90 prosenttia kaava-alueesta on Hautalammen kaivospiiriä, josta yli sata hehtaaria käyttöaluetta ja loput apualuetta. Sen sisällä on muun muassa Keretin golfkenttä ja vanha kaivostorni, joka on suojeltu.
– Asemakaava mahdollistaa rakennusten rakentamisen kaivosalueelle, mitä kaivostoiminta tarvitsee. Rakennusoikeutta on noin 25 000 kerrosneliömetriä, kertoo kaavoittaja Jukka Ropponen Outokummun kaupungilta.
Yksi alueelle suunnitelluista rakennuksista on rikastamo, jossa malmi rikastetaan.
Finncobalt-yhtiö aikoo laajentaa entistä Keretin kuparikaivosta ja rakentaa kaivosalueelle muun muassa rikastamon. Rikasteen jatkojalostus tapahtuu muualla.
Ympäristöluvitus vielä kesken
Maan alta on tarkoitus louhia kobolttia, nikkeliä ja kuparia, joita käytetään sähköautojen akuissa.
Yhden täyssähköauton akun valmistukseen tarvitaan nykyisin noin 50 kiloa nikkeliä, kahdeksan kiloa litiumia ja seitsemän kiloa kobolttia.
Kaivosyhtiö tarvitsee vielä ympäristöluvan, joka on vireillä. Kaivostoiminnan aloittamiseen voi kulua vielä useita vuosia, vaikka kyse on nk. kriittisistä raaka-aineista.
– Parhaimmillaan olemme tuotannossa ennen vuotta 2030, Finncobaltin toimitusjohtaja Ilari Kinnunen laskee.
Hän arvioi, että kaivos työllistäisi noin 150 ihmistä vähintään kymmeneksi vuodeksi.