Lieksassa lopetettiin sunnuntaina karhu, jonka jalassa oli kiinni pienpetojen pyyntiin tarkoitetut raudat.
Poliisi oli saanut torstaina ilmoituksen loukkaantuneesta karhusta Lieksan Määttälänjoella. Paikalle hälytetyn suurriistavirka-avun toimijat huomasivat, että täysikasvuisella karhulla oli vasemmassa etujalassaan pienpetojen pyyntiin tarkoitetut pyyntiraudat.
Raudat olivat tiukasti kiinni eläimen jalassa, eikä se olisi todennäköisesti pystynyt irrottamaan niitä itse.
Poliisi pyysi Lieksan riistahoitoyhdistykseltä suurriistavirka-apua eläimen etsimiseksi ja lopettamiseksi. Karhu lopetettiin varhain sunnuntaina aamulla.
Poliisin mukaan karhun kiinniottaminen ja raudan irrottaminen olisi ollut liian vaarallista ihmisille ja eläimille. Pienpetorauta aiheutti poliisin mukaan karhulle sellaista kärsimystä, että se täyttää eläinten hyvinvointilain edellytykset eläimen lopettamiselle.
Karhun käpälässä olivat niin sanotut heti tappavat raudat, joita käytetään muu muassa haitalliseksi vieralajiksi katsotun minkin pyynnissä. Raudat tulisi poliisin mukaan sijoittaa aina niin, ettei niistä aiheudu vaaraa muille eläimille tai ihmisille.