PORI.
Lähipiirin tuki on ollut Nooralotta Nezirille aina tärkeää.
Kun viime syksynä 100 metrin aitojen entisen SE-naisen kausi oli jälleen mennyt mönkään jalkavamman takia, lähipiiri kannusti jatkamaan. Neziri ei itse tiennyt, kannattaako.
– Olen kääntynyt viime aikoina paljon etenkin puolisoni ja siskoni puoleen. Viime kesän aikana kävin monta keskustelua itseni kanssa ja pohdin, onko tässä mitään järkeä? Ilman lähipiirin uskomista olisi tämä loru loppunut, Neziri kertoo Yle Urheilulle.
Kilpaurheileminen oli ollut Nezirille jo pidemmän aikaa vaikeaa, ja nautinto urheilusta oli kadonnut useiden vammojen takia.
Vuosien 2021–2024 aikana Neziri ei onnistunut alittamaan 100 metrin aidoissa kertaakaan 13 sekunnin rajaa, vaikka oli tehnyt sen aiemmin lukuisia kertoja.
Samalla kilpasiskot Reetta Hurske ja Lotta Harala onnistuivat nousemaan uudelle tasolle tekemällä Suomen ennätyksiä 12,60:n tuntumaan.
Syksyllä 32-vuotias Neziri päätti jatkaa uraansa, mutta vain yhdellä ehdolla: hän valmentaisi jatkossa itse itseään.
Treenit alkoivat urheilijan mukaan todella maltillisesti, koska jalkapohjan katkennut jänne oli vaikuttanut paljon harjoitteluun.
– Lähdin treenaamaan sillä ajatuksella, että mitäköhän tästä tulee. Olin silloin todella, todella huonossa kunnossa. Kunto oli päässyt tippumaan pahasti.
”Tuntui utopistiselta”
Kova ääni, ehkä vajaan kymmenen sekunnin meluisa tööttäys säikäyttää Nooralotta Nezirin.
Syy selviää nopeasti: jokaisen kuukauden ensimmäisenä maanantaina kello 12 Noormarkun kentän läheisyydessä testataan väestöhälytin.
– Olen ollut viime aikoina niin paljon muualla, niin ehkä siksi tämä tuli yllätyksenä.
Neziri on urheillut Noormarkun yleisurheilukentällä pienestä pitäen. Hän muistelee, että tuli aikoinaan harjoittelemaan tänne pappansa kanssa kolmiloikkaa.
– En ollut koskaan aiemmin edes kokeillut lajia. Pappa neuvoi, miten hypätään. Voitin sen loikkakisan seuraavana päivänä.
Nezirin tämän päivän harjoitus ei sisällä loikkia, vaan hänen itse laatimassaan ohjelmassa on palauttelua, koska alla on jo kaksi kilpailua Puolassa ja Saksassa.
24. toukokuuta Neziri aitoi 100 metriä Saksassa aikaan 12,95. Edellisen kerran porilainen alitti 13 sekuntia kesällä 2020.
– 13 sekunnin alitus pitkän ajan tauon jälkeen tuntui utopistiselta. Minulla oli todella hämmentynyt olo. Ajattelin ensin, että oliko tämä unta. Kyllä se nopeasti iloksi muuttui, Neziri naureskelee.
Urheilija kertoo, että iso syy onnistuneeseen alkukauteen on ollut mielen ja kropan tasapaino. Keväällä Neziri on leireillyt Espanjassa ja Saksassa.
– Olen päässyt harjoittelemaan palautuneessa tilassa. Hyvä tulos toi rauhaa ja luottoa omaan tekemiseen. Olen tehnyt selvästi oikeita asioita, urheilija summaa.
Kun urheilija siirtyy valmentamaan itse itseään, osa kyseenalaistaa päätöksen automaattisesti.
Neziri perustelee päätöstään sillä, että taustalla oli esimerkiksi halu saada keho takaisin normaaliin tilaan, että kunnon tulosta voi tehdä.
Hallikauden jälkeen luotto omaan valmentamiseen kasvoi. Neziri on panostanut kevään harjoituskaudella muun muassa siihen, että kovat harjoitukset tehdään kovaa ja palautuneessa tilassa.
– Silloin kovat treenit ovat entistä kovempia. Kevät on mennyt paremmin kuin ennen. Mieli rentoutui heti, kun sain jo hallikaudella ihan ok-tuloksia.
Urheilemisen pitää olla hauskaa. Harmi, että olen ymmärtänyt sen vasta nyt.
Nooralotta Neziri
Tilanne on siis päinvastainen, mitä se oli vuosi sitten.
Neziri uskoo, että itseään valmentaminen on paras ratkaisu kuormituksen hallintaan, koska hän luonnollisesti tuntee kroppansa parhaiten.
Nezirin mukaan loukkaantumiset ja pieleen menneet kilpailukaudet saivat uran väärään suuntaan.
Hän kertoo viime vuosina väsyneensä jatkuviin esteisiin. Vammat toisensa perään ovat koetelleet urheilijaa.
– Olo oli väsynyt ja uupunut. Henkinen uupumus on ollut todella rajua, ja se on varmasti näyttäytynyt fyysisesti.
Neziri sanoo vastoinkäymisten tuoneen kuitenkin myös ison oivalluksen.
– Urheilemisen pitää olla hauskaa. Harmi, että olen ymmärtänyt sen vasta nyt. Uupuminen ei ole normaali olotila. Olen kokenut sitä nuoresta asti, valitettavasti.
– Ilman nautintoa ja iloa on vaikea tehdä hyviä tuloksia. Minun tarinassani sen tajuaminen on merkittävä asia.
Ennätyksen kimppuun
Vuonna 2016 Neziri juoksi aidat silloiseen Suomen ennätykseen 12,81. Se on edelleen juoksijan oma ennätys.
Kun viime syksynä Neziri pohti uransa jatkoa, yksi motivaattori oli ”lähteä vielä kerran yrittämään” ennätyksen rikkomista.
Neziri ei usko, että on näyttänyt kaikkea potentiaaliansa.
– Olen harmissani, jos en juokse tänä kesänä ennätystäni. Toivoisin, että tulisi sellainen kisa, missä kaikki ”klikkaa”. Tavoitteena olisi onnistunut kesä, koska sitä en ole kokenut aikoihin.
Nezirin pitänee parantaa, että paikka 100 metrin aidoissa Tokion MM-joukkueessa aukeaa. Haralan ja Hurskeen lisäksi paikkaa kyttää kovasti Saara Keskitalo, joka juoksi heti kauden alussa ajan 12,90. Myös Vilma Mäki ilmoittautui tällä viikolla kilpailuun uudella ennätyksellään 12,88.
Neziri korosti haastattelun alussa lähipiirinsä tuen tärkeyttä.
Hän päättää näyttää vielä yhden tärkeän paikan, joka on melko lähellä Noormarkun yleisurheilukenttää: mummola.
Mummolan tunnelma on heti läsnä, kun saavumme paikalle.
Täällä on iso kasa Nezirin mitaleja ja peräti neljä isoa kansiota lehtileikkeitä Nooralotasta. Yhdessä kuvassa Neziri on Linnan juhlissa Jenni Haukion kanssa. Kansioon ovat ehtineet myös toukokuun tuoreet tulokset.
Yhden vanhan lehtileikkeen otsikossa lukee: ”Paineet ovat nyt muilla, Neziri ottaa rennosti”.
– Tämä pätee kyllä ihan tähänkin hetkeen, Neziri heittää.