Lappeenrannan kaupunginjohtaja Tuomo Sallinen esitti tiistaina, että Kisapuiston jäähallia ei remontoidakaan ja uutta monitoimiareenaa aletaan suunnitella mahdollisimman pian.
Lappeenrannan kuntapäättäjien joukossa alkaa siis jo tänä kesänä keskustelu uuden monitoimiareenan rakentamisesta, vaikka vielä viime syksynä tehdyn linjauksen mukaan monitoimiareenan oli tarkoitus tulla päättäjien pohdittavaksi aikaisintaan vuonna 2029.
Yle kysyi ennen huhtikuun kuntavaaleja Vaalikoneessa, mitä mieltä Lappeenrannan ehdokkaat ovat monitoimiareenan rakentamisesta. Väite oli muodossa ”Lappeenrannan keskustaan pitää rakentaamonitoimiareena mahdollisimman pian”.
Tulevaisuudessa selviää, kuinka uskollisia kaupunginvaltuustoon uudelleen valitut ovat aiemmalle näkemykselleen.
Viime syksynä SaiPa aloitti kiekkokautensa SM-liigan hännillä, mutta päätyi lopulta pelaamaan finaaleihin ja sai hopeaa.
Koskenranta lievensi jo näkemystään
Vaalien ääniharava, tuleva kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sanna Koskenranta (SDP) ilmoitti Vaalikoneessa olevansa jokseenkin eri mieltä monitoimiareenan rakentamisesta. Eilen hän kertoi uskovansa, ettei Kisapuiston jäähallin remontointi ole enää vaihtoehto ja ettei valtuustolle viime syksynä tuodun päätösehdotuksen valmistelussa ollut huomioitu kaikkia tarvittavia näkökulmia.
Nähtäväksi jää, millainen merkitys uuden valtuuston kokonaisnäkemykseen monitoimiareenasta on sillä, että hanketta enemmän vastustaneilla kuin kannattaneilla Perussuomalaisilla on nyt kuusi paikkaa aiempaa vähemmän. Vasemmistoliiton kolmesta uudesta valtuutusta kukaan ei Vaalikoneessa kannattanut monitoimiareenan rakentamista.
SDP sai valtuustoon viisi lisäpaikkaa. Esimerkiksi suurella äänimäärällä valtuustoon noussut SDP:n Marja-Liisa Vesterinen vastusti ehdottomasti monitoimiareenaa Vaalikoneessa. Sen sijaan kolmanneksi eniten ääniä saanut uusi valtuutettu, SDP:n Elias Kiljunen kannattaa sitä ehdottomasti Lappeenrannan elinvoiman ja vetovoiman nostamiseksi.
Jo aiemmista valtuutetuista esimerkiksi Linda Brandt-Ahde (Kok.) ei ole kannatttanut monitoimiareenan rakentamista, mutta on todennut, että uusi valtuusto voi linjata asian, jos sitä halutaan vielä jatkaa.
Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Virpi Junttila oli Vaalikonessa täysin eri mieltä monitoimiareenan rakentamisesta, koska hänen mielestään siihen ei ole rahaa. Eilen hän kertoi, ”ettei soutaminen ja huopaaminen näytä hyvältä ja asiaa pitää hieman pureskella, sillä esitys tuli yllättäen”.
Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Jouni Kemppi ja kesäkuussa kaupunginvaltuuston puheenjohtajana aloittava Joonas Grönlund (Kok.) olivat eilen, Vaalikoneen tapaan, yhä vahvasti monitoimiareenan rakentamisen kannalla.
Lappeenrantalaiset juhlivat SaiPan liigahopeaa kauppatorilla: