Ranskan avoimissa ollaan tasa-arvoisia, mutta naisia ei näy televisioiduissa iltaotteluissa

Tasa-arvo-ongelman esiin nostaneen Ons Jabeurin mielestä naisurheilu Euroopassa on vaikeuksissa.

Ons Jabeur median haastateltavana Roland Garros'lla.
Ons Jabeur on urallaan pelannut kaksi kertaa Wimbledonin ja kerran Yhdysvaltojen avoimen loppuottelussa. Ranskan avoimissa hän on päässyt parhaimmillaan puolivälieriin asti. Kuva: Tnani Badreddine/DPPI/Shutterstock/All Over Press

Tennis on yksi harvinaisista lajeista, joissa naiset ja miehet saavat suurissa turnauksissa saman verran palkintorahaa. Ranskan avoimessa tennisturnauksessa pelaa 128 miespelaajaa ja 128 naispelaajaa, ja tänä vuonna palkintorahoja jaetaan heidän kesken yhteensä 49,6 miljoonaa euroa. Kaksinpelien voittajat kuittaavat 2,3 miljoonaa euroa.

Täysin tasa-arvoista mies- ja naispelaajien kohtelu ei kuitenkaan ole, sillä parhaaseen katseluaikaan televisioiduissa otteluissa ei pelata kuin miesten otteluita. Roland Garros’lla pelataan yksi iltaottelu, joka on ajoitettu tv-katsojia varten, eikä sitä pelata ennen kello 20.15 paikallista aikaa. Edellisen kerran tässä iltaottelussa pelattiin naisten kaksinpeliottelu kesäkuussa 2023, jolloin Aryna Sabalenka kohtasi Sloane Stephensin.

Tunisialainen Ons Jabeur nosti tämän epäkohdan esiin sen jälkeen, kun hän hävisi tiistaina hieman yllättäen ensimmäisen kierroksen ottelunsa puolalalaiselle Magdalena Frechille. Hänen mielestään on ironista, että naisten urheilua ei näytetä ja sitten vielä ihmetellään, miksi katsojat katsovat enimmäkseen miesten pelejä.

– Viime vuonna oli sama tilanne. On surullista nähdä sen tapahtuvan yhä uudelleen. Minusta tuntuu, että naisurheilu ylipäätään Euroopassa, ei vain tennis, on vaikeuksissa. En usko, että vastuuhenkilöillä on tyttäriä, koska he tuskin kohtelisivat tyttäriään näin.

Ranskan liiton puheenjohtaja Gilles Moretton puolusti turnausjärjestäjien valintoja sanomalla, että ”paras ottelu” valitaan illaksi. Jabeurin mielestä esimerkiksi maanantaina olisi ollut tarjolla Naomi Osakan ja Paula Badosan ottelu, mutta tätä ei näytetty tv-katsojille.

Naisten tennisammattilaisten kattojärjestö (WTA) nosti asian esille viime vuonna. WTA:n mukaan fanit haluavat nähdä naisten tenniksen jännitystä suurimmalla näyttämöllä ja parhaaseen katseluaikaan.

Kaikki eivät kuitenkaan ole samaa mieltä. Puolustavan mestarin Iga Swiatekin mielestä asiasta puhutaan joka vuosi, mutta hän itse pitää päivällä pelaamisesta.

– Toisaalta ihmiset yrittävät tasoittaa asioita miesten ja naisten välillä. Sitä ei huomaa aikatauluista kuin vähän. Rehellisesti sanottuna en kuitenkaan välitä siitä, Swiatek myönsi.

Lähteet: Reuters, AP