”Mietin, olenko tehnyt ihan hirveän virheen. Miksi ajattelin, että minusta olisi tähän?”
Lentoasema New Yorkissa kuhisee ihmisiä. Häly kuuluu vessakoppiin, jossa Roosa Rahkonen yrittää keskittyä hengittämiseen. Paniikki vyöryy seuraksi. Olo tuntuu epämukavalta.
Hän on juuri laskeutunut lentokoneella yli kahdeksan miljoonan asukkaan kaupunkiin, jossa hän ei tunne ketään.
Eikä kukaan täällä tunne häntä.
– Lopulta päätän, että olen tämän reissun maksanut ja minun on pakko jäädä tänne, Rahkonen kertoo Melkein kaikki mielestä -podcastissa, joka tarjoaa vertaistukea ja tietoa tutuista mielenterveyden haasteista.
Helpointa olisi vain palata kotiin
Lopulta Roosa Rahkonen saa pakotettua itsensä pois kopista, pois lentoasemalta ja aina taksiin asti. Sarjoista ja elokuvista tutut maisemat alkavat kiitää ikkunan takana. Epämukavuuden tunne on silti edelleen seurana.
Koko matkan uudelle asunnolle mielessä pyörii sama ajatuskela.
”Kaikista helpointa ja parasta olisi ehkä vain pyytää taksikuskia kääntymään ympäri ja viemään minut takaisin lentokentälle.”
Jostain syystä taaksejäävä lentokenttä ja siellä sijaitseva reitti takaisin kotiin edustavat nyt New Yorkin pilvenpiirtäjiä vasten kaikkea sitä, mikä on Rahkoselle tuttua.
Turvallista. Helppoa. Mukavaa.
Hän on aloittamassa koko elämäänsä uudestaan, eikä juuri sillä hetkellä mieleen tule montaakaan asiaa, jotka pelottaisivat enemmän.
”Näiden ihmisten ei tarvitse tietää mitään mun menneisyydestä”
Pikkuhiljaa suurkaupungin syke tekee Roosa Rahkoselle saman, jonka se on tehnyt monelle muulle ennen häntä.
Rahkonen tuntee rohkaistuvansa. Paniikki on jäänyt sinne lentoaseman vessakoppiin, ja tilalle on tullut toisenlainen tunne, ihan uusi.
Itsevarmuus.
– Täällä ei ole sitä pelkoa, että ihmisillä olisi minusta jotain ennakkokäsityksiä.
Se, että minulla oli niillä treffeillä kaiken lisäksi kivaa, loi jotenkin uutta itsevarmuutta.
Roosa Rahkonen
Itsevarmuuden tunteen saattelemana Rahkonen huomaa tahtovansa kokeilla uusia asioita. Ja mitä muuta se voisi New Yorkin kaltaisessa kaupungissa tarkoittaa kuin treffailua.
Keskellä kaupunkia, joka ei ikinä nuku, hänellä on vihdoin mahdollisuus luoda nahkansa uudelleen.
– Se, että sain itseni menemään treffeille, enkä vain yksille tai kaksille, oli itselleni tosi iso juttu. Ja se, että minulla oli niillä treffeillä kaiken lisäksi kivaa, loi jotenkin uutta itsevarmuutta.
Oivalsin, että näiden ihmisten ei tarvitse tietää mitään mun menneisyydestä.
Roosa Rahkonen
Ympärillä elävä kaupunki antaa myös tietynlaista suojaa, joka tuntuu hyvältä ja turvalliselta.
– Oivalsin, että näiden ihmisten ei tarvitse tietää mitään menneisyydestäni. Heidän ei tarvitse tietää, mitä teen työkseni, tai millainen mielenterveys- ja parisuhdehistoriani on, Rahkonen sanoo.
Hän myöntää pohtineensa, kuinka avoimesti treffeillä itsestään kertoo.
– Voisinko puhua esimerkiksi siitä, että en deittaile pelkästään miehiä, tai voinko puhua jotain mun mielenterveydestä. Oli myös sellainen pelko, että en tiennyt, miten ihmiset reagoisivat näihin asioihin.
– Mutta sitten minut oikeastaan laitettiin tilanteeseen, jossa oli pakko vain luottaa näihin uusiin ihmisiin.
Kuuntele Melkein kaikki mielestä -podin jaksosta, millaista on deittailla New Yorkissa:
”Elämäni hienoimmat yhdeksän kuukautta”
Jälkikäteen Roosa Rahkonen on miettinyt, että jos ahdistuksen ja pelon tunteet olisivat saaneet silloin siellä lentokentällä yliotteen, kaikki tämä olisi jäänyt häneltä kokematta.
– Jos olisin silloin uskonut sitä mun sisäistä ääntä, joka sanoi, että en pysty tähän, ja kaikki menee pieleen, minulla ei ikinä olisi ollut elämäni hienoimpia yhdeksää kuukautta.