Lappeenrannan yläkouluissa harkitaan kännykkäkiellon ulottamista välitunneille – Haminassa rajoituksista on jo päätetty

Lappeenrannassa puhelimen käyttökielto välitunneilla tulisi voimaan syksyllä 2026, mikäli siihen päädyttäisiin.

Kaksi henkilöä pitää käsissään puhelimia. Henkilöiden kasvot eivät näy kuvassa.
Lappeenrannassa harkitaan kännykän käyttökiellon ulottamista välitunneille yläkouluissa. Oppitunneilla ja ruokalassa puhelimia ei saa käyttää. Kuvituskuva. Kuva: Mikko Savolainen / Yle

Lappeenrannan yläkouluissa pohditaan lisärajoituksia oppilaiden matkapuhelinten käyttöön.

Tällä hetkellä kännykät ovat kiellettyjä oppituntien ja ruokailun aikana. Poikkeuksena ovat hetket, jolloin opettaja antaa luvan puhelimen käytölle.

Seuraavaksi kännykkäkielto saattaa ulottua välitunneille. Koulut selvittävät asiaa yhdessä oppilaiden kanssa ensi lukuvuoden aikana.

Muutosta ovat toivoneet oppilaiden huoltajat.

Aivoille virkistystä

Ajatuksena on tukea oppilaiden vireystilaa. Tarkoitus on, että välitunti ei kuluisi vain kännykkää selaillessa paikoillaan istuen.

– Vireystila saattaa herpaantua, jos vain istuu pitkän ajan, sanoo Lappeenrannan kaupungin opetustoimenjohtaja Mari Routti.

Routin mukaan välitunneille voisi kehittää erilaista toimintaa, joka saisi oppilaat pois kännyköiden ääreltä. Samalla aivot pääsevät virkistymään seuraavaa oppituntia varten.

Nuoria kuullaan

Routin mukaan asiaa halutaan tarkastella yhdessä nuorten kanssa ja heitä kuullen.

– Lähdemme siitä kysymyksenasettelusta liikkeelle, että jos kännyköiden käyttöä rajoitettaisiin välitunnilla, niin mitä nuoret toivovat voivansa tehdä välituntien aikana.

Routti sanoo, että tarkoituksena on tarjota aidosti mielekästä toimintaa.

Puhelimen käyttökielto välitunneilla tulisi voimaan syksyllä 2026, mikäli siihen päädyttäisiin.

Tällä hetkellä yläkoulujen oppilaat saavat käyttää kännyköitä välitunneilla siten, että ne eivät aiheuta häiriötä.

Alakouluissa oppilaat saavat käyttää välitunneilla matkapuhelinta ainoastaan esimerkiksi silloin, kun oppilaan on oltava yhteydessä huoltajaansa.

Haminassa kiellosta jo päätetty

Kaakkois-Suomessa Haminan kaupunki on jo päättänyt kieltää yläkoulujen oppilailta kännykät koko koulupäivän ajaksi. Tähän mennessä kännyköitä on saanut käyttää välitunneilla vapaasti.

Ensi elokuusta alkaen oppilaat saavat käyttää puhelintaan ainoastaan opettajan luvalla oppimiseen taikka rehtorin tai opettajan luvalla henkilökohtaiseen terveydenhoitoon tai apuvälineenä.

Oppilaiden on säilytettävä puhelimia ja muita mobiilaitteita laukussa koko koulupäivän ajan. Puhelinten on oltava häiriöttömässä tilassa eli ne eivät saa edes väristä.

Asiasta ensin uutisoineen Kymen Sanomien mukaan oppilaat saavat tarvittaessa olla huoltajiin yhteydessä koulupäivän aikana opettajan luvalla.