Jyväskylän seurakunta sulkee Jyväskylän vanhan hautausmaan kappelin ja Joutsan seurakuntakodin sisäilmaongelmien vuoksi.
Joutsan seurakuntakodissa havaittiin vuosi sitten mikrobikasvustoa. Vanhan hautausmaan kappelissa puolestaan havaittiin mikrobikasvustoa ja kosteusvaurioita.
Seurakunta on teettänyt tiloissa tutkimuksia ja korjaustoimenpiteitä, mutta sisäilmaongelmia ei ole saatu ratkaistua.
Joutsan seurakuntakodissa on järjestetty muun muassa päiväkerhotoimintaa ja perhejuhlia. Seurakuntakotiin kesäksi varatut tilaisuudet voidaan seurakunnan mukaan järjestää vielä normaalisti, mutta syksyllä toiminnot siirretään väistötiloihin.
Jyväskylän vanhan hautausmaan kappelissa on järjestetty pääosin hautaan siunaamisia. Seurakunta etsii myös kappelille korvaavia tiloja.
Joutsan seurakuntakoti on valmistunut vuonna 1972 ja Jyväskylän vanhan hautausmaan kappeli vuonna 1931. Kappeli on Museoviraston suojelema.
Seurakunta tiedottaa korvaavista tilaratkaisuista myöhemmin.