Suomalaispelureilla raskas kevät Lontoossa – Spurs käytti penkille jämähtäneen Olga Ahtisen option

Ria Ölingin edustama Crystal Palace putosi kauden päätteeksi Englannin Superliigasta. Öling siirtyi lontoolaisseuraan talven siirtoikkunassa.

Olga Ahtinen Serbiaa vastaan Kansojen liigassa 21.2.2025.
Olga Ahtinen ei saanut Tottenhamissa keväällä juurikaan vastuuta. Hän oli siirtymässä ruotsalaisen Hammarbyn riveihin. Kuva: AOP

Suomen naisten jalkapallomaajoukkue lähtee Kansojen liigan päättäviin otteluihin jännittävästä tilanteesta: Helmareiden pitäisi napata molemmista otteluista voitot, jotta se nousisi varmuudella takaisin A-liigaan, ja otteluiden tulisi valmistaa joukkuetta kesän kohokohtaan, eli Sveitsissä pelattaviin EM-kisoihin.

Samalla pelaajilla on viimeinen paikka antaa näyttöjä ennen torstaina 19. kesäkuuta nimettävää EM-joukkuetta.

Helmarien kevät on ollut murheellinen. Pelit eivät ole sujuneet odotusten mukaan, moni avainpelaajista on kärsinyt loukkaantumisista ja osa on jäänyt seurajoukkueissaan vähälle peliajalle.

– Helmarien ryhmässä on ollut poikkeuksellisen rikkonainen kevät ja paljon loukkaantumisia. Eveliina Summanen oli alkuvuodesta reisivamman vuoksi sivussa ja Ria Öling kärsi myös reisivammasta, Suomen paras pelaaja Natalia Kuikka on polvivamman takia edelleen sivussa. Jutta Rantalan ja Elli Pikkujämsän odotettiin palaavan kokoonpanoon aiemmin, mutta heistä kumpikaan ei pystynyt vielä palaamaan, Yle Urheilun asiantuntija Hanna Ruohomaa kommentoi.

Helmareiden Olga Ahtinen kamppailee pallosta Serbian Jelena Cankovicin kanssa.
Olga Ahtinen urakoi helmikuussa Serbiaa vastaan keskikentällä 90 minuuttia. Kuva: Srdjan Stevanovic / Getty Images

Yksi vähäiselle peliajalle jääneistä on Tottenhamin keskikenttäpelaaja Olga Ahtinen.

– Totta kai se vaikuttaa pelaajan itseluottamukseen ja suoritustasoon, jos ei pelaa. Jos pelituntuma jää vähäiselle, se näkyy peleissä. Vaikka treeneissä olisi sataprosenttinen osallistuminen, suoriutuisi hyvin ja kunto olisi kohdillaan, niin ilman peliärsykettä menee hetki, että peliin pääsee sisään. Yksi 90 minuuttia ei riitä, niitä pitäisi saada monta, Ruohomaa tuumii.

Ahtinen myöntää, että vähäiselle vastuulle jääminen on ollut toisinaan raskasta.

– Viimeiset puolitoista vuotta loukkaantumiseni jälkeen vastuuta ei ole tullut enää samalla tavalla. Onhan se ollut haastavaa. Urheilijana ja jalkapalloilijana sitä haluaa peliaikaa ja vastuuta. Ei ole ollut helppoa, mutta samaan aikaan se on kasvattanut. Olen oppinut paljon itsestäni ja elämästä, miten pärjätä tällaisissa tilanteissa, Ahtinen kommentoi Yle Urheilulle puhelimitse.

Olga Ahtinen taistelee pallosta.
Olga Ahtinen valittiin Damallsvenskanin kauden arvokkaimmaksi pelaajaksi 2022. Kuva: IMAGO/Sports Press Photo/ All Over Press

Kolme vuotta sitten Ahtinen loisti Linköpingin keskikentällä, ja kauden päätteeksi hänet palkittiin koko Ruotsin liigan arvokkaimpana pelaajana. Loistokauden jälkeen Ahtinen päätti jäädä vielä hetkeksi Ruotsiin ennen kuin siirtyi kesällä 2023 Tottenhamin riveihin.

Keskiviikkona Spurs tiedotti käyttäneensä Ahtisen sopimuksessa olleen option ensi kaudesta – siitä huolimatta, että suomalaiskeskikenttää ei ole juuri Spursin keskikentällä näkynyt.

Minkälaisin tunnelmin Ahtinen Lontooseen jää?

– Meillä ei ollut niin hyvä kausi kuin olisimme toivoneet varsinkaan nyt toisella kaudella päävalmentajamme alaisuudessa. Toivottavasti pystymme kesän aikana muuttamaan sitä ja pystyisimme ensi vuonna pääsemään parempiin tuloksiin, Ahtinen vastaa.

Siirto Ruotsiin lähellä

Aiemmissa joukkueissaan Ahtinen on tottunut pelaamaan täysiä minuutteja. Englannin Superliiga on kuitenkin huomattavasti Ruotsin Damallsvenskania kovempi sarja, ja kilpailu pelipaikoista entistä kovempaa.

– Kyllä minä tietenkin tiesin, kun allekirjoitin sopimuksen maailman parhaimpaan sarjaan, että tilanne on tosi erilainen. Mutta on ollut todella haastavaa. Tunne, että on tärkeä joukkueelle, antaa todella paljon motivaatiota ja puskee eteenpäin. Nyt sitä on joutunut kaivamaan syvemmältä itsestään. En halua menettää sitä. Olen yrittänyt keskittyä asioihin, joihin pystyn vaikuttamaan, Ahtinen sanoo.

Olga Ahtinen firar sitt mål.
Tottenham tiedotti keskiviikkona käyttäneensä Olga Ahtisen sopimuksessa olleen option. Kuva: Alexander Canillas / All Over Press

Maaliskuussa Ahtisen uutisoitiin siirtyvän Hammarbyn riveihin, mutta siirto kariutui yllättäen viime hetkellä.

Ahtinen myöntää siirtoneuvottelut, mutta ei halua kommentoida aihetta enempää.

– Olen yrittänyt keskittyä siihen, mihin pystyn, ja miettinyt, että meillä on maajoukkueen kanssa todella tärkeä vuosi. Haluan pysyä kunnossa ja olla valmiina niihin hetkiin, kun minua käytetään. Nyt kun olen saanut vähän kokemusta uran aikana, tajuan sen, että kaikkia pelaajia tarvitaan. Otan sen roolin, mikä siinä hetkessä on tarjolla.

Ölingin Crystal Palace putosi

Ria Öling on kunnossa ollessaan löytynyt viime vuosina Helmareiden avauksesta.

Ölingin elämässä puhalsivat kuitenkin alkuvuodesta uudet tuulet, kun hän neljän vuoden jälkeen jätti Malmön taakseen ja vaihtoi Rosengårdin lontoolaiseen Crystal Palaceen.

Siinä missä Rosengård juhli Ölingin aikana kolmea mestaruutta ja lähti käytännössä jokaiseen peliin voittajasuosikkina, taisteli altavastaaja Crystal Palace putoamista vastaan – ja lopulta putosikin Englannin Superliigasta sarjaporrasta alemmas.

– Tietenkin se oli pettymys. Tavoitteenamme oli pysyä sarjassa. Kun siirryin sinne, tiesin, että edessä on haastava puoli vuotta. Toivoin, että olisin pystynyt auttamaan joukkuetta enemmän, mutta sitten tuli ikävä loukkaantuminen alkuun, Öling huokaa, mutta sanoo jo toipuneensa täysin.

Ria Öling.
Ria Öling tottui Rosengårdissa voittamaan. Kuva: STELLA Pictures/Nisse Nilsson

Öling kertoo punninneensa talvella useita eri vaihtoehtoja, joista Crystal Palace tuntui parhaalta ratkaisulta. Rosengårdissa monipuolinen suomalaispeluri nähtiin useilla eri pelipaikoilla, mutta viimeisellä kaudellaan eniten Öling pelasi puolustavammissa rooleissa laitapuolustajana tai wingbackina.

Myös Crystal Palacessa seura näki hänet ensisijaisesti wingbackina.

– Ajattelin, että jos saan jalan oven väliin, minun on varmasti mahdollista pelata muitakin pelipaikkoja, ja niinhän siinä kävi. Valmentajamme sai potkut ja uusi valmentaja näki minut keskikenttänä. Se oli riski, jonka halusin ottaa. Halusin päästä kokeilemaan ja pelaamaan mielestäni tämän hetken maailman parhaassa sarjassa, Öling taustoittaa.

Ölingin sopimus lontoolaisseuran kanssa kattaa vielä kaksi seuraavaa kautta.

– Kirjoitin kahden ja puolen vuoden sopimuksen. Tällä hetkellä keskityn Helmareihin ja tuleviin EM-kisoihin, ja katsotaan sitten, miten käy, Öling vastaa kysymykseen, aikooko hän jatkaa sarjaporrasta alempana.

Asiantuntija Ruohomaa muistuttaa, että Ölingin tilanne Rosengårdissa oli hyvin toisenlainen kuin Crystal Palacessa: malmölaisseurassa Öling oli ensimmäisiä nimiä, jotka valmentaja avaukseen kirjoitti.

– Rosengårdissa hän oli joinakin kausina joukkueensa eniten minuutteja pelannut kenttäpelaaja, jolla oli iso rooli. Siirto Englantiin tapahtui kesken kauden ja seuralla oli jo silloin hankala tilanne, eli he olivat sarjassa viimeisinä. Kevätkausi oli Crystal Palacelle kivikkoinen, tuli isoja tappioita ja valmentaja vaihtui kesken kauden.

Ria Öling tuulettamassa avausmaalia EM-jatkokarsinnan kotiottelussa Montenegroa vastaan.
Ria Öling on pelannut Helmareissa yli 90 A-maaottelua. Kuva: Tomi Hänninen / Chilipictures

Takareisivamma piti puolestaan Ölingin sivussa viisi viikkoa, eikä hän ollut Helmarien mukana edellisissä Kansojen liigan otteluissa huhtikuussa.

– Ölingilläkään ei ole kaikkein ihanteellisin tilanne lähteä leirille. Jokainen pelaaja toivoo uuteen joukkueeseen siirtyessään ehjää kautta ja paljon peliaikaa, eikä näistä valitettavasti kumpikaan Ölingin kohdalla toteutunut vasta kuin loppukaudesta, kun hän pääsi loukkaantumisen jälkeen takaisin. On myös aika erilainen ympäristö pelata, kun putoaminen on varmistunut, Ruohomaa näkee.

Suomi kohtaa Kansojen liigan päätösotteluissaan Valko-Venäjän perjantaina 30.5. ja Serbian tiistaina 3.6. Yle näyttää Serbia-ottelun kanavillaan.