Antti Mikkola juoksee edestakaisin: näyttämölle, katsomoon, näyttämölle, katsomoon ja jakaa ohjeita.
– Huudat: ”Rahikainen” ja sitten alkaa se ta-ta-ta-ta... huudat: ”Vanhala” ja pa-pa-pa-pa… ja sitten: ”Tähtää alemmas”.
Ollaan Pyynikin kesäteatterin harjoituksissa, ja näyttelijä Pyry Kähkösen pitäisi rytmittää repliikit ja sarjatuli oikein.
Parin viikon kuluttua Ylen vierailusta täällä saa ensi-iltansa uusi Tuntematon sotilas.
Ohjaaja sytyttää vähän väliä pikkusikarin. Hermosauhut?
Tuntematon sotilas nähdään Pyynikillä jo kolmatta kertaa. Sen ovat aiemmin ohjanneet tänne Edvin Laine (1961–1969) ja Kalle Holmberg (1997).
Nyt on Mikkolan vuoro. Mutta kuka hän on?
Antti Mikkola on moderni mies Länsi-Tampereen lähiöstä, kolmen lapsen isä, joka ei pyöri kaupungin baareissa niin kuin entisaikojen ohjaajanerot.
Sen sijaan hänen arkensa kuluu lapsille makkarakastiketta kokatessa ja läksyjä kuulustellessa. Vaikka taiteilija Mikkola pyrkii välillä sfääreihin, perhe kiskoo takaisin maan pinnalle.
Taiteilijanero on enää myytti vain
Mikkola valmistui Teatterikorkeakoulusta näyttelijäksi vuonna 2002, mutta teki töitä teatterissa jo ennen sitä. Nyt 47-vuotiaana hän on juuri sen ikäinen, että on ehtinyt nähdä myös suurten ja myyttisten taiteilijanerojen ajan.
Siinä oli puolensa: oli vapaus luoda, oli yhteisöllisyyttä, oli tiivis porukka. Oli muutakin.
– Ohjausten jälkeen mentiin lataamoon. Jutut kestivät vuosia. Oli juotu ja oltu prosessissa, ja sitten yritettiin palata arkeen eräänlaiselta retkeltä. Nythän ei enää ole sellaista tilannetta, etteikö arkea olisi.
Mikkolalla on kolme lasta: lähes täysi-ikäinen tyttö, rippikoulun aloittava poika ja kolmevuotias taapero.
– Tasa-arvo on muuttanut taiteilijakuvaa myönteiseen suuntaan. Emme ole enää sellaisia perseilijöitä kuin vielä 30 vuotta sitten, Mikkola sanoo.
Hän kokee, ettei olisi kymmentäkään prosenttia siitä, mitä on, ilman lähiöelämää, ilman imurointia ja kaupassa ramppaamista.
Arki pitää kiinni samassa todellisuudessa, jossa katsojat ja roolihahmot elävät.
Kun Mikkola pakkasaamuina sulattelee putkimiehen kanssa röörejä, hän kokee saavansa kosketuksen niihin samoihin hahmoihin, joista Väinö Linna kirjoitti.
Katso videolta, miltä uusi Tuntematon sotilas näyttää ja mitä ohjaaja Antti Mikkola ajattelee teoksesta.
Sordiinoa pasuunaan, kiitos
Arki tarkoittaa perheenisä Mikkolalle herätystä kello 6.30. Silloin ohjaaja Mikkolalla on hetki omaa aikaa ja hän voi ”meditoida”, mistä Tuntematon kertoo.
– Kun olen saanut vähän aikaa pyöriä, katson, että lapsille on ruokaa, luen Wilma-viestejä, herättelen lapsia kouluun ja koetan ehtiä kysyä, mitä heille kuuluu.
Sen jälkeen Mikkola lähtee taas taiteen maailmaan.
Kontrasti on melkoinen, kun hän harjoitusten jälkeen palaa kotiin. Kun hän astuu kotiovesta, hän ei ole enää ohjaaja. Lapset kyllä kertovat, jos asia unohtuu.
– Ulkoilmassa täytyy huutaa ja puhua kovalla äänellä. Siitä on huomautettu, että voisitko laskea perustonusta alemmas, että kuuluu kyllä.
Siitäkin on tullut sanomista, jos isä on ollut poissaoleva.
Mikkola suhtautuu työn alla olevaan Tuntemattomaan sotilaaseen eri tavalla sen jälkeen, kun hänestä tuli isä. Euroopassa käydään sotaa, ja oma poika täyttää pian 15 vuotta.
– Hänellä on aikamoiset vaaranvuodet edessä: armeija osuu erikoiseen aikaan suhteessa maailman kiristyvään tilanteeseen.
Katso videolta, miten Lehto simputtaa Riitaojaa, ja mitä ohjaaja ajattelee sodan keskelle heitetyistä nuorista.
Huumori ei toimi ilman tuskaa
Mikkola ajattelee, että aiemmista Tuntemattoman elokuva- ja näyttämösovituksista on jäänyt jotain uupumaan. Tulkinnat ovat olleet vaikuttavia, mutta eivät koskettavia.
– Teos nähdään usein herooisena ja kansallista patriotismia nostattavana, mutta se on paljon muuta. Se tulee iholle.
Ohjaajalle romaanissa on syvyyttä, joka näkyy muun muassa kohtauksessa, jossa Lahtinen kinastelee Hietasen kanssa siitä, onko ihminen evoluution tulos, hiilestä tehty ahvena vai jotain muuta.
– Kohtaus on ikoninen, mutta pohjalta on alkanut laimentua iso kysymys pois. Kohtauksessa näytellään enää hyvää repliikkiä ja huumoria.
Se iso kysymys koskee henkisyyttä, jopa hengellisyyttä, ajattelee Mikkola. Miehet miettivät, mihin he joutuvat, kun elämä päättyy.
Ohjaajan mielestä kohtauksiin kuuluvasta huumorista putoaa teho pois, jos tuska ja kipeys sivuutetaan.
– Se on valtavan tärkeä polttoaine, ellei ole sitä käyttövoimaa, sitä pelon astetta, jossa ihmisen kädet menevät ristiin, huumorikaan ei toimi. Ne ovat vastavoimia.
Humala antaa luvan koskea
Sama pätee rakastettuun humalakohtaukseen, joka tulkitaan usein vain humoristisena. Mikkola sen sijaan näkee, että miehillä on siinä tarve päästä sodan todellisuutta pakoon, huumata itsensä.
– Ja mihin humala avaa portin? hän kysyy ja vastaa:
– Läheisyyteen. Miehillä on mahdollisuus tuntea läheisyyttä, kerta kaikkiaan koskettaa. Hehän tanssivat keskenään, voimailevat, painivat, muistelevat niitä, jotka ovat kuolleet. Jos tämä pohjavire jää pois, jäljelle jää vain rillumarei.
Mikkola väittää, että mieskuva, ajatus siitä, millaisia miehiä rintamalla oli, ei ole niin kapea kuin ajatellaan. Hahmojen päälle vain on usein liimattu tietynlaista äijäilyä.
– Kirja kertoo tietynikäisistä ja -värisistä suomalaisista miehistä, joka on yhtenäinen porukka, mutta siellä on erilaisten persoonien ja sielujen asteita koko kirjo.
Mikkolan tulkinnassa näyttäytyy ”terve maskuliinisuus”, joka rohkenee näyttää myös haavoittuvuutensa.
Katso videolta, miltä sodan todellisuus Pyynikillä näyttää ja mitä ohjaaja ajattelee sen herättämistä kysymyksistä.
101-vuotias veteraani saa äänen
Sotakalusto ei uudessa tulkinnassa vyöry näyttämölle. Mikkola halusi pois rymistelystä ja kuoresta.
– Meille oli tärkeää se, että emme tee tästä esityksestä mitään korsumuseota, emmekä tuo tänne panssarivaunuja. Ajattelin, että haluan mieluummin tänne oikean sotaveteraanin. Siinä on todellinen ihme.
Nyt esityksessä kuullaan äänenä 101-vuotiasta Aimo Reinikaista. Hänen tarinansa osui esityksen perusajatukseen täydellisesti.
– Aimo kertoo, kuinka hän rintamalla löysi mullasta ortodoksisen ristin. Sen jälkeen hän ajatteli, että hänelle ei käy kuinkaan.
Mikkola ei ohjaa ensimmäistä kertaa Pyynikillä. Vuonna 2023 häneltä nähtiin Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla -ohjaus.
Mikkola on myös näytellyt Pyynikillä. Hän oli avustajana, kun Kalle Holmberg ohjasi Täällä Pohjantähden alla -sovituksen, joka pyöri vuosina 1993–1996 juuri ennen Holmbergin Tuntematonta sotilasta.
Nyt Mikkolalla on kunnia luotsata klassikon kolmas tuleminen 70 vuotta täyttävään legendaariseen pyörivän katsomon kesäteatteriin. Paineita hän ei tunnusta kokevansa. Joka tapauksessa, niin hän arvelee, lapsilleen asia on yhdentekevä.
– Heidän elämässään tämä menee siihen samaan bulkkiin kuin kaikki muutkin prosessit – ja hyvä niin.
Tuntematon sotilas ensi-ilta Pyynikin kesäteatterissa 11. kesäkuuta.
