Maanvyöryn hautaamaksi jäänyt Blattenin kylä Sveitsissä on nyt lähes täysin veden peitossa.
Laaja alue Birch-jäätikköä romahti keskiviikkona tuhoten arviolta 90 prosenttia alppikylästä. Sen noin 300 asukasta oli evakuoitu jo yli viikko sitten varotoimenpiteenä, kun vuori jäätikön takana alkoi näyttää murtumisen merkkejä.
Alueella virtaava Lonza-joki tukkeutui maanvyöryn seurauksena. Nyt jokeen on syntynyt kivistä, mudasta ja jäästä koostuva lähes kaksi kilometriä pitkä patouma, jonka seurauksena Blattenin kylän raunioille on muodostunut liejuinen järvi.
Nekin rakennukset, jotka selvisivät ehjinä maanvyörystä, ovat nyt tulvaveden vallassa. Vettä kertyy alueelle arviolta jopa miljoona kuutiometriä päivässä.
Joitakin Blattenin naapurikylien asukkaita on evakuoitu, sillä vesi uhkaa levitä yhä laajemmalle alueelle.
– Lonza-joen vesi ei voi virrata laakson läpi, koska siellä on valtava tulppa, geologi Raphael Mayoraz kertoi Sveitsin yleisradioyhtiö SRF:lle.
Mayoraz varoittaa tulvien mahdollisuudesta alajuoksun kylissä. Paikallisen median RTS:n mukaan Lonza saattaa tulvia jo torstain ja perjantain välisen yön aikana. Pahimmassa tapauksessa seurauksena syntyisi mutavyöryjä.
Sveitsin armeija on ilmoittanut olevansa valmiina auttamaan vesipumppujen, kaivinkoneiden ja muiden laitteiden kanssa heti, kun työskentely on alueella turvallista.
Kuolonuhreja ei ole raportoitu, mutta 64-vuotiaan miehen kerrotaan olevan kateissa. Häntä on yritetty löytää koirien ja droonien avulla, mutta paikallinen poliisi keskeytti etsinnät torstai-iltapäivällä, sillä alueella on toistaiseksi yhä liian vaarallista.
Tutkijat arvelevat, että Blattenin tapahtumat ovat dramaattinen esimerkki ilmastonmuutoksen vaikutuksista Alpeilla.
Tältä Blattenissa näytti keskiviikkona, kun maanvyöry oli peittänyt valtaosan asutuksesta alleen:
Lähde: Reuters