Petra Vlhova, 29, on yksi viime aikojen menestyneimmistä alppihiihtäjistä. Hän on voittanut urallaan kaiken, muun muassa olympiakultaa, maailmanmestaruuden sekä maailmancupin kokonaiskilpailun. Hän on ollut Mikaela Shiffrinin kovin kilpakumppani vuosikausien ajan, mutta nyt Vlhova pelkää, että hänen kilpauransa on tullut päätökseen.
Vlhovan oikean polven eturistiside repesi tammikuussa 2024 maailmancupin suurpujottelun osakilpailussa Jasnassa, Slovakiassa. Ahkerasta kuntoutuksesta huolimatta Vlhova ei ole pystynyt kilpailemaan tämän jälkeen ollenkaan.
– En tiedä, pystynkö enää koskaan laskemaan kilpaa, Vlhova myönsi Radio Slovenskon haastattelussa.
– Ennustaminen on hyvin vaikeaa.
Vlhovan polvi jouduttiin operoimaan uudelleen maaliskuussa, sillä hänen mukaansa jokapäiväinen elämä polven kanssa oli ollut vaikeaa. Leikkaus oli hänen mielestään ainoa vaihtoehto.
Vlhova kertoi, että hänestä tuntui välillä, ettei hänellä ole enää elämää, sillä pienikin rasitus aiheutti polvessa kipua.
– En pystynyt tekemään mitään. En pystynyt juoksemaan, en polkemaan pyörää, en laskemaan, hän tuskaili.
Vlhova totesi voineensa huonosti myös henkisesti, vaikka ulospäin kaikki näytti olevan hyvin.
– Olin hajonnut tuhansiksi palasiksi.
Lääkärit eivät ole antaneet Vlhovalle mitään takeita paluusta. Vaikka ensi talvena lasketaan jälleen olympiamitaleista, slovakialainen alppiässä haluaa edetä pienin askelin, ilman kiirettä. Vlhovan mukaan kuntoutusaika on osoittanut hänelle sen, kuinka tärkeää on panna itsensä etusijalle.
– Vaikka kuntoutus sujuisi hyvin, en tiedä, pystynkö enää seisomaan lähtöportin takana, hän sanoi.
– Mutta uskon, että tämä kaikki tekee minusta vain vahvemman.