NAIROBI / DAR ES SALAAM Afrikan mantereella kaksi asiaa on kovassa kasvussa: talous ja väestö. Kysyimme autojätti Vokswagenilta, teknologiayhtiö Nokialta ja hissivalmistaja Koneelta, mitä mahdollisuuksia tilanne niille tarjoaa.
Yritysten vastaukset kertovat bisnesnäkymien lisäksi autoilun kasvusta, rakentamisesta ja lisääntyvästä dataliikenteestä.
Mutta annetaan ensimmäiseksi puheenvuoro Business Finlandin Afrikan aluejohtajalle Esa Rantaselle.
Hän kertoo alla olevalla videolla, miksi Afrikka tarjoaa bisnesmahdollisuuksia.
Saksalaisen autojätti Volkswagen Groupin Afrikan-johtaja Martina Biene on samoilla linjoilla Rantasen kanssa. Bienen mukaan Afrikan tarjoama potentiaali globaalille autoteollisuudelle on valtava.
– Afrikassa on nyt 1,4 miljardia ihmistä, saman verran kuin Intiassa. Vuoteen 2050 mennessä heitä on 2,5 miljardia, ja heidän pitää liikkua jotenkin, Biene sanoo Ylelle.
Hänen mukaansa mantereella myydään nyt 1,1 miljoonaa uutta autoa vuodessa, mutta jo kymmenen vuoden kuluttua myynti voi olla 3–5 miljoonaa autoa. Se vastaisi kutakuinkin Saksan, Ranskan ja Espanjan markkinoita yhteensä.
Kaikkiaan autoja myydään Afrikan mantereella toki enemmän kuin runsaat miljoona vuodessa. Valtaosassa Afrikan maista suurin osa myydyistä autoista on käytettyjä.
Ennuste uusien autojen myynnin kasvusta perustuu väestönkasvuun, talouskasvuun ja siihen, että autoja on Afrikan maissa vielä suhteellisen vähän.
Bienen mukaan 3–5 miljoonan auton vuosimyynti edellyttäisi sääntelyn kehittymistä autoteollisuuden toivomaan suuntaan. Se tarkoittaisi sääntelyä, joka vauhdittaisi uusien autojen kysyntää ja vähitellen kieltäisi tietyn ikäisten autojen maahantuonnin.
Talous kasvaa etelässä
Saharan eteläpuolisen Afrikan talous kasvaa tänä vuonna 4,1 prosenttia, ennakoi Kansainvälinen valuuttarahasto IMF lokakuussa. Aasian kehittyviin ja nouseviin maihin IMF ennakoi 5,2 prosentin, Euro-alueelle 1,2 prosentin ja Yhdysvaltoihin 2,0 prosentin kasvua.
Yksittäisten maiden kasvuennusteita voit katsoa alla olevasta kartasta.
Nokia rakentaa verkkoja
Afrikan mantereella mobiiliverkkoja ja optisia verkkoja rakentava Nokia uskoo, että liiketoiminta alueella kasvaa.
Viime vuonna Afrikka ja Lähi-itä toivat runsaat kymmenen prosenttia yhtiön liikevaihdosta. Nokia ei erittele alueiden myyntiä toisistaan.
– Afrikka on aika merkittävä. Ei tietysti taloudellisesti kaikkein isoin markkina, mutta kasvumarkkina, sanoo Mikko Lavanti.
Lavanti on Nokian matkapuhelinverkot-liiketoiminnan Afrikan- ja Lähi-idän -aluejohtaja.
Nokiankin kasvu-uskoa ruokkii kasvava ja nuori väestö.
Mikko Lavanti kertoo Afrikan mahdollisuuksista alla olevalla videolla.
Lavantin mainitsemilla optisilla yhteyksillä eli kuituverkoilla siirretään suuria datamääriä. Niitä tarvitaan Afrikassa tekoälyn ja datakeskusten vuoksi.
Alla oleva grafiikka näyttää, kuinka paljon dataliikenteen arvioidaan kasvavan Afrikassa ja kuinka suuri osa liikenteestä kulkee 5G:nä.
Lavanti arvioi, että Afrikan maiden hallituksissa on alettu ymmärtää, kuinka tärkeitä toimivat verkot ovat.
– On tullut positiivisia viestejä siitä, että taloudet kasvavat ja valuutat ovat vahvistuneet. Uskomme, että investoinnit lähtevät ylöspäin, Lavanti sanoo.
Helppo markkina Afrikka ei ole. Nokian pääkilpailijat mantereella ovat kiinalaisia. Ne painavat hintatasoa alaspäin, kommentoi Nokiaa seuraava analyytikko Atte Riikola Inderesiltä. Hän listaa haasteiksi myös esimerkiksi poliittisen epävakauden ja inflaation.
Entä monia Afrikan maita kiusaava korruptio? Lavantin mukaan Nokialla on korruption suhteen nollatoleranssi, ja se toimii yhtiölle myyntivalttina.
Kaupungistuminen lisää hissien kysyntää
Kenian pääkaupungissa Nairobissa törmää rakennustyömaihin siellä täällä.
– Rakennuksia nousee siellä täällä, ja se todella viestii siitä, että tämä on kasvava markkina, sanoo hissiyhtiö Koneen Itä-Afrikan aluejohtaja Diana Masila Keniasta.
Tämä kuvapari Nairobista näyttää, kuinka hurjaa kaupungistuminen on ollut viime kymmenen vuoden aikana.
Masilan mukaan rakentaminen luo kysyntää hisseille, jotka ovat turvallisia ja kestäviä.
Masila antaa haastattelua yhdessä Nairobin korkeimmista rakennuksista, muutama vuosi sitten valmistuneessa JW Marriot -hotellissa. Keniassa on kahdeksan ainakin 120-metriä korkeaa rakennusta. Viisi niistä on valmistunut viime kymmenen vuoden aikana.
Hän kertoo hotellin hisseistä alla olevalla videolla.
Hissien kysyntää Afrikassa lisäävät hänen mukaansa väestönkasvu ja kaupungistuminen.
Vuonna 2050 Afrikan mantereella on liki 160 kaupunkialuetta, joissa on yli miljoona asukasta, arvioidaan raportissa, jota ollut tekemässä Afrikan kehityspankki. Yli kymmenen miljoonan ihmisen kaupunkeja raportti arvioi olevan tuolloin 17. Nyt niitä on muutamia, joista suurimmat ovat Lagos ja Kinshasa.
Konetta seuraava analyytikko Jussi Mikkonen OP:sta arvioi, että Afrikka on Koneelle pidemmällä aikavälillä ”varteenotettava kasvumarkkina”. Kone ei kerro liikevaihtoaan Afrikassa. Mikkonen arvioi sen olevan yksittäisiä prosentteja kokonaisliikevaihdosta.
Mikkosen mukaan Afrikan hissimarkkinan arvon arvioidaan olevan noin viisi prosenttia Euroopan-markkinan koosta. Hän kertoo, että arviot markkinan kasvuvauhdista vaihtelevat, mutta ovat vajaan kymmenen prosentin luokkaa.
Entä hankaluudet? Koneen Masila ei kommentoi, minkälaisia hankaluuksia vaikkapa korruptio ja epävakaus tuovat Itä-Afrikassa. Koneen konserniviestintä kertoo, että yhtiö ei kommentoi haasteita yksittäisillä markkina-alueilla. Viestintä lisää, että yrityksen ohjesäännöt kieltävät korruptoituneisiin liiketoimintajärjestelyihin osallistumisen.
Kauppa Suomen ja Kenian välillä kaksinkertaistunut
Väestö ja talous kasvavat Keniassa, Itä-Afrikassa ja Afrikassa. Miksi eurooppalaiset eivät investoi alueelle enemmän?
– Jos puhutaan suomalaisista, niin täällä ei ole oikein sellaista bisnestä, mihin suomalaiset investoisivat, sanoo Business Finlandin Rantanen.
Hänen mukaansa suomalaiset ovat investoineet Etelä-Afrikkaan, koska siellä on esimerkiksi paljon paperiteollisuutta. Eurooppalaisista Rantanen arvioi Britannian ja Hollannin investoineen eniten Keniaan.
– Englanti on varmaan palveluissa, pankeissa ja vakuutusyhtiöissä ja tämänkaltaisissa bisneksissä, Hollanti perinteisesti maanviljelyssä, Rantanen avaa.
Kauppa Kenian ja Suomen välillä kuitenkin on kaksinkertaistunut viidessä vuodessa, Rantanen kertoo. Edellisen viiden vuoden aikana lähes 900 suomalaista yritystä on tehnyt Kenian suuntaan jonkinlaista kauppa.
Rantasella on työkokemusta myös Kiinasta.
– Olen ollut täällä nyt 15 vuotta. Kyllähän tämä on kulttuurisessa mielessä paljon helpompi markkina kuin Kiina, hän sanoo.
Volkswagenin kokoonpanolinja taas käyntiin
Volkswagen avasi elokuussa uudelleen muutamia vuosia suljettuna olleen autojen kokoonpanolinjansa Keniassa. VW:llä on autojen kokoonpanoa myös Ghanassa ja Ruandassa.
Yhtiö laittoi kokoonpanon Keniassa tauolle, koska se ei ollut kannattavaa sääntelyyn liittyvien ongelmien takia. Nyt Volkswagen on päässyt asiasta sopuun Kenian hallituksen kanssa.
Bienen mukaan Volkswagenin strategia Afrikassa nojaa paljon 2021 toimintansa aloittaneeseen Afrikan laajuiseen vapaakauppasopimukseen. Sen on tarkoitus kasvattaa mantereen sisäistä kauppaa.
Se ei vielä koske autoteollisuutta, mutta pian kyllä, Biene uskoo. Se olisi Volkswagenille Bienen mukaan upea mahdollisuus.
Volkswagenille hankaluuksia Afrikan markkinoilla tuottavat poliittinen epävakaus, kaupan esteet ja huonolaatuinen polttoaine, jonka vuoksi Volkswagen ei voi hyödyntää autoissaan kaikkia moottoreitaan.
Myös asiakkaiden maksukyky pitää huomioida. Biene kertoo tästä alla olevalla videolla.