Meyer Turun telakan saaman jättiristeilijätilauksen työllisyysvaikutukseksi on arviotu 13 000 henkilötyövuotta.
Meriteollisuus ry:n toimitusjohtaja Elina Andersson arvioi, että aluksen rakentamiseen osallistuu suurin osa Suomen 1 200:sta meriteollisuusalan yrityksestä.
– Suurin osa, noin tuhat yritystä, on mukana tässä tavalla tai toisella toimittajana.
Anderssonin mukaan Royal Caribbean Cruises -varustamolle rakennettavan Icon 4 -aluksen vaikutukset heijastuvat ympäri Suomen. Suurin hyötyjä on kuitenkin Varsinais-Suomi.
Laiva on tarkoitus luovuttaa tilaajalle 2027.
Hyttitehtaalla työt jatkuvat keskeytyksettä
Piikkiö Worksin hyttitehtaalla tehdään parasta aikaa hyttejä Icon 3 -alukseen. Icon 3 -risteilijän hytit ovat valmiina kesän lopussa, sanoo Piikkiö Worksin toimitusjohtaja Ari Kumpulainen.
Tieto Icon 4 -aluksen tilauksen varmistumisesta on otettu tehtaalla iloisesti vastaan, sillä työt Icon-luokan alusten hyttien kanssa jatkuvat nyt keskeytyksettä.
– Kun rahoituskuvio varmistui, pääsemme jatkamaan laivasarjaa eteenpäin. Syksyllä jatkamme Icon 4 -aluksen hyttituotantoa, sanoo Kumpulainen.
Icon 4:n hyttejä tehdään Kumpulaisen mukaan ainakin kesään 2026 saakka. Icon-luokan aluksissa hyttien määrä laivaa kohti on melkein sama.
– Tämä on niin sanottu sarjalaiva, ja laivassa on noin 4 100 hyttiä.
Meyerin Turun telakka on Piikkiö Worksin tärkein asiakas.
Alihankkijoille tärkeä asia
Tilauksen varmistuminen on Varsinais-Suomelle tärkeä näinä epävakaina aikoina, sanoo Varsinais-Suomen ely-keskuksen työelämäkoordinaattori Timo Vahtonen.
– Tilaus luo telakan suorien työpaikkojen ja sen alihankkijoiden paikkojen lisäksi myös välillisiä työpaikkoja maakunnan muille toimialoille, sanoo Vahtonen.
Vahtosen mukaan Turun Meyerin telakalla alihankintaosuus on tällä hetkellä noin 80 prosenttia risteilyalusta kohden, eli suurin osa työstä tehdään alihankintayrityksissä. Merkittävä osa alihankintayrityksistä myös sijaitsee Varsinais-Suomessa.
– Alihankkijaverkoston kannalta tilauksen varmistuminen takaa töiden tasaisen jatkumisen myös vuosikymmenen loppuun asti, sikäli kun optiolaivat myös toteutuvat. Myös osaavan työvoiman säilyttäminen on tärkeää, kun ajatellaan mahdollisia lähitulevaisuuden jäänmurtajatilauksia.
Meriteollisuudella hyvät tulevaisuuden näkymät
Turun telakan Royal Caribbean -varustamolle rakentamat risteilijät ovat maailman suurimpia risteilyaluksia. Niistä ensimmäinen, Icon of The Seas, luovutettiin varustamolle marraskuussa 2023.
Tällä hetkellä Meyer Turku rakentaa toista ja kolmatta Icon-jättiristeilijää. Alukset luovutetaan Royal Caribbeanille vuosina 2025 ja 2026.
Meriteollisuuden toimitusjohtajan Elina Anderssonin mukaan Suomen meriteollisuuden tulevaisuudennäkymät ovat positiiviset. Meyerin Turkuun saamat risteilytilaukset vaikuttavat koko alaan ja moniin yrityksiin eri puolella Suomea.
– Kyllähän tämä on merkki Suomen meriteollisuuden vahvasta osaamisesta ja vahvasta verkostosta, että pystytään toimittamaan maailman monimutkaisimpia tuotteita.