Välimerellä järisee – toimi näin, jos joudut maan­järistykseen

Lounais-Turkin suositussa lomakohteessa tapahtui varhain tiistaiaamusta keskisuuri maanjäristys. Maanjäristyksen sattuessa kannattaa noudattaa näitä ohjeita.

Viimeisen viikon sisällä lieviä ja keskisuuria maanjäristyksiä on sattunut muun muassa Bosnia-Herzegovinan ja Turkin alueella. Harri Vähäkangas / Yle, MapCreator, OpenStreetMap

Turkin suositussa lomakohteessa Marmariksessa tapahtui tiistaina magnitudin 5,8 maanjäristys. Turkin sisäministeriön mukaan yksi lapsi kuoli maanjäristyksen aiheuttaman paniikkikohtauksen takia. Kymmeniä ihmisiä loukkaantui.

Maanjäristykset ovat yleisiä Välimeren alueella, eritoten Turkissa ja Kreikassa. Esimerkiksi Turkin ja Syyrian vuoden 2023 maanjäristykset tappoivat yhteensä yli 60 000 ihmistä.

Maanjäristyksien yleisyys alueella johtuu siitä, että Afrikan mannerlaatta työntyy hitaasti vasten Euraasian mannerlaattaa. Tämä tuottaa jännitettä, joka purkautuu maanjäristyksinä.

Esimerkiksi viimeisen viiden päivän aikana itäisellä Välimerellä on tapahtunut neljä voimakkuudeltaan vähintään lievää maanjäristystä:

Helsingin yliopiston seismologian instituutin mukaan lievät, eli magnitudiltaan yli neljän maanjäristykset ovat yleisiä ja niitä tapahtuu vuositasolla tuhansia.

Turkissa tiistaina tapahtunut maanjäristys oli voimakkuudeltaan keskisuuri, eli yli viiden magnitudin. Tällaisia tapahtuu maapallolla arviolta satoja vuositasolla.

Hyvin voimakkaat, magnitudiltaan yli seitsemän maanjäristykset ovat harvinaisia. Niitä tapahtuu vuosittain arviolta alle 20. Turkin ja Syyrian vuoden 2023 maanjäristykset olivat hyvin voimakkaita.

Näin toimit maanjäristyksessä

Helsingin yliopiston seismologian instituutin mukaan maanjäristykseen voi varautua tutustumalla majapaikan turvaohjeisiin ja hätäuloskäynteihin. Lisäksi voi olla hyödyllistä pitää taskulamppu ja ensiapupakkaus käden ulottuvilla. Painavat ja isot esineet kannattaa pitää maantasossa hyllyillä tai lattialla.

Maanjäristyksen aikana ei kuitenkaan kannata miettiä hätäuloskäyntejä: usein henkilövahingot tapahtuvat juuri ihmisten pyrkiessä ulos rakennuksista.

Näin kävi myös Turkissa tiistain maanjäristysten yhteydessä. Sisäministeri Ali Yerlikayan mukaan Muğlan maakunnassa 14 ihmistä joutui sairaalahoitoon paettuaan maanjäristystä hyppäämällä alas korkealta paikalta.

Tiistain maanjäristys sai lamput heilumaan Turkin Marmariksessa.

Sisätiloissa kannattaakin suojautua tukevan pöydän, vuoteen tai sisäoven kamanan alle. Seinän vierusta käy myös. Ulko-ovista, ikkunoista ja helposti särkyvistä esineistä kannattaa ottaa etäisyyttä.

Hissiä ei saa käyttää maanjäristyksen aikana.

Jos olet ulkona maanjäristyksen sattuessa, kannattaa siirtyä rauhallisesti mahdollisimman avoimelle paikalle kauas kaikesta, mikä voisi kaatua tai sortua päälle. Maanjäristyksen jälkeen ei kannata palata sisätiloihin, ennen kuin olet varma, ettei kyseinen rakennus ole sortumavaarassa.

Jos olet maanjäristyksen sattuessa autossa, kannattaa auto pysäyttää yhtälailla mahdollisimman avoimelle alueelle kauas rinteistä, silloista ja rakennuksista.

Jälkitoimet

Maanjäristyksen jälkeen kannattaa katkaista asumuksesi sähköt ja kaasu, jos se on mahdollista. Sähköjohtoihin koskemista ja tulen tekemistä kannattaa välttää oikosulkujen ja kaasuvuotojen varalta.

Jälkijäristyksen mahdollisuuteen kannattaa varautua. Esimerkiksi Turkissa ja Syyriassa maanjäristykset jatkuivat päivien ajan. Lisäksi valtamerten rannikoilla on pieni riski siitä että maanjäristystä seuraisi hyökyaalto, pahimmillaan tsunami. Ne ovat kuitenkin hyvin harvinaisia.

Juttua korjattu 5.6.2025 kello 13.45 Juttuun korjattun maanjäristysten voimakkuuden eli magnituudin ilmaisumuoto oikeanlaiseen muotoon.