Yle näyttää kesän aikana kanavillaan miesten ja naisten Superpesistä. Seuraava Perjantaipesis-lähetys perjantaina 6.6. ottelusta Pesäkarhut–Jussittaret kello 18.15 alkaen.
Naisten Superpesiksessä on tänä vuonna huomattavia tasoeroja. Lounais-Suomen joukkueista löytyy niin sarjataulukon kärki- kuin häntäpääkin.
Lounais-Suomi on tänä vuonna poikkeuksellisen vahvasti edustettuna naisten Superpesiksessä. Sarjan 12 joukkueesta alueelta on peräti neljä – kolmasosa. Porin Pesäkarhut ja Rauman Fera ovat tällä hetkellä sarjataulukon kärjessä. Pöytyän Urheilijat ja viime vuoden sarjanousija Laitilan Jyske puolestaan majailevat sarjan häntäpäässä.
Viisinkertainen Suomen mestari ja kolminkertainen vuoden naispesäpalloilija Emma Körkkö palasi peliuransa päätyttyä kotiseudulleen ja valmentaa nyt Pöytyän Urheilijoiden Superpesis-joukkuetta. Körkön mielestä tasoerot ovat seurausta Porin ja Rauman pitkästä kokemuksesta korkeimmalla sarjatasolla.
– Pöytyällä ja Laitilassa ei välttämättä ole ihan vielä sitä tietoa, että mikä se tarvittava taso Superissa on. Kokemus on iso tekijä tässä, Körkkö sanoo.
Runkosarjasta on pelattu tähän mennessä noin kolmasosa ja tasoerot joukkueiden välillä ovat paikoitellen melko räikeitä. Tässä jutussa tarkastellaan lounaissuomalaisten seurojen ja joukkueiden eroja sekä koetetaan selvittää, mikä kaikki vaikuttaa menestymiseen naisten Superpesiksessä.
Kotipesän koko
Pesäpallon menestyjäseuroja löytyy jopa hämmentävän pienistä kaupungeista ja kunnista. Kotikaupungin koko on kuitenkin yksi tekijä menestystä haettaessa.
Lounais-Suomen joukkueita vertaillessa Pori ja Rauma ovat Laitilaa ja Pöytyää moninkertaisesti väkirikkaampia kaupunkeja, joissa myös erilaiset taloudelliset yhteistyön mahdollisuudet ovat suuremmat. Toisaalta Rauma ja Pori joutuvat molemmat taistelemaan alueen urheilusponsoreista muun muassa miesten jääkiekon SM-liigajoukkueen kanssa.
Harrastaja- ja juniorimäärissä erot eivät ole niin suuria kuin voisi olettaa. Etenkin Laitilassa osataan selvästi hyödyntää kaikki se harrastajapotentiaali, joka alueelta löytyy. Varsinkin, kun ottaa huomioon, että Pori on koko maan suurimpia junioriseuroja.
Feran pienempiä harrastajamääriä selittää osin se, että seura on keskittynyt tyttöjen ja naisten pesäpalloon.
Pieniä paikkakuntia saattaa auttaa kapeampi harrastustarjonta, yksi laji voi silloin saada monopoliaseman. Porissa ja Raumalla kilpailu muiden lajien ja harrastusten kanssa on kovempaa.
Isojen kaupunkien tuloa voimakkaammin mukaan huippupesikseen on toivottu pitkään. Viimeksi tällä viikolla väläyteltiin uutta alkua Turkuun.
Raha ratkaisee paljon
Monien mielestä sarjan tasoerot voi päätellä suoraan vertailemalla seurojen edustusjoukkueiden pelaajabudjetteja. Porin 102 000 euroa ja Rauman 100 000 euroa ovat koko sarjan suurimpia lukuja. Laitilassa ja Pöytyällä budjetit ovat vastaavasti sarjan pienimpiä.
Pelaajabudjetin koko on perinteisesti vastannut melko lailla menestystä, ja päinvastoin. Aivan yksi yhteen luvut eivät kuitenkaan aina mene. Tänä vuonna pelinjohtajien ennakkoarvioissa Pori ja Rauma on rankattu vasta sijoille 6 ja 5, vaikka budjettien koon mukaan ne olisivat sijoilla 2 ja 4.
Pöytyän ja Laitilan osalta ennakkoarviot osuvat täysin yhteen budjettien kanssa. Pöytyä on sijalla 10 ja Laitila jumbona sijalla 12.
Onko vain rahalla merkitystä huipputason joukkuetta rakennettaessa? Emma Körkön kokemuksen mukaan naisten Superpesiksen kaltaisen käytännössä amatöörisarjan palkka ei ole pelaajalle tärkein tekijä joukkuetta vaihdettaessa.
– Tärkeämpää on se, pystytäänkö tarjoamaan työtä sekä se, millainen valmennus ja maine joukkueella on. Kehittyminen on mahdollista vain, jos joukkueessa viihtyy.
Kestomenestyjä Porin Pesäkarhujen puheenjohtaja Vesa Saine on samaa mieltä Körkön kanssa, mutta lisää, että rahalla on kuitenkin iso merkitys huippua ja pitkäjänteistä menestystä haettaessa.
– Erinomaisellakaan valmennuksella ja olosuhteilla ei kurota kiinni kymmenien tuhansien eurojen eroa budjeteissa, Saine toteaa.
Kokemus on harvinaista ja kallista herkkua
Kunkin joukkueen menestymismahdollisuuksia voi arvioida kokonaisuuksien lisäksi myös yksilöiden kautta. Pelaajamateriaali kertoo melko suoraan joukkueen menestymismahdollisuuksista.
Superpesiksessä naispelaajien keski-ikä on melko alhainen (noin 22 vuotta), sillä useimpien ura päättyy yhdessä opiskelun kanssa, kun työelämä ja perhe kutsuvat. Pelaamista pidempään jatkavat yleensä vain ne, jotka voivat saada pesäpallosta kohtuullisen elannon, eli muutamat lajin huiput.
Näin ollen on perusteltua päätellä, että mitä korkeampi on naisten Superpesis-joukkueen keski-ikä, sitä paremmat menestymismahdollisuudet sillä on. Superpesis oy on asettanut tavoitteekseen nostaa naispelaajien keski-ikää parilla vuodella vuoteen 2028 mennessä.
Kokemus tietysti maksaa, mutta se myös näkyy tuloksissa. Porissa ja Raumalla pelaajien keski-ikä on pari kolme vuotta Pöytyää ja Laitilaa korkeampi.
Pelaajamateriaalin kokeneisuus näkyy myös joukkueen pelaajien yhteenlasketuissa Superpesis-kausissa. Nuorella sarjanousija Laitilalla niitä on luonnollisesti vähiten, vain 12. Pöytyällä ja Raumalla kokemusvuosia on jo moninkertaisesti sitä enemmän. Porin pelaajien kokemus huitelee omalla tasollaan, Superpesis-kausia pelaajilla on takana yhteensä 99.
Kahden kerroksen väkeä
Käytännössä naisten Superpesiksen tasoerot ovat niin suuria, että joukkueet pelaavat ikään kuin eri sarjoja Superpesiksen sisällä. Lounais-Suomessa Pori ja Rauma jahtaavat mestaruutta, Pöytyä ja Laitila pyrkivät vain säilyttämään sarjapaikkansa.
Joukkueilla on hyvä ennakkokäsitys siitä, minkä tasoinen joukkue on milloinkin vastassa.
– Voin hyvin kuvitella, että meitäkin (Pöytyä) kuvaillaan heittopussiksi, mutta sitä ei pidä ottaa henkilökohtaisesti, Körkkö toteaa.
Se, että naisten Superpesiksessä on tasoeroja, ei ole mitään uutta. Niiden suuruus tällä kaudella on kuitenkin hätkähdyttävää. Tasoerot hahmottuvat hyvin tarkastelemalla esimerkiksi tehtyjen ja annettujen juoksujen määrää.
Kun runkosarjasta on pelattu noin kolmasosa, on sarjanousija Laitilan lyötyjen ja annettujen juoksujen suhde 29/130. Viime kaudella puolet naisten joukkueista päästi vähemmän juoksuja koko runkosarjan aikana.
Lyöjätilastoa johtava Rauman Feran Ada Karlsson on lyönyt tähän mennessä 0+28 juoksua. Se on liki saman verran juoksuja kuin mitä koko Laitilan joukkue on lyönyt samassa ajassa yhteensä.
Sarjan peräpäässä ei kuitenkaan ole yksinäistä. Emma Körkkö uskoo, että tänä vuonna sarjapaikasta joutuu taistelemaan tosissaan aiempaa suurempi määrä joukkueita.
– Hännillä on samalla viivalla neljä tai viisi joukkuetta aiemman yhden tai kahden sijaan. Se on hyvä asia, sillä nyt näiden joukkueiden välille saadaan paljon jänniä pelejä.
Onko tarvetta muutokselle?
Superpesis on Suomen suosituin naisten palloilusarja, mutta vaikuttavatko suuret tasoerot sarjan kiinnostavuuteen jatkossa?
Emma Körkön mukaan on tärkeää muistaa, että häntäpään joukkueiden suurin ongelma on hyvän ja huonon päivän iso heittely. Hyvänä päivänä on mahdollista voittaa kärkijoukkuekin.
– Jos taas sattuu huono päivä, se tasoero voi näyttää aika karulta, Körkkö myöntää.
Entä joukkueiden maantieteellinen keskittyminen länteen ja suomineidon nilkan seudulle, onko se ongelma?
Vesa Saineen mielestä tasaisempi sijoittuminen ympäri maata toisi paremmin valtakunnallista näkyvyyttä, mutta ei hinnalla millä hyvänsä.
– Lentopallossahan tehtiin kabinettinosto, joita en itse yleensä kannata. Tärkeintä tulisi aina olla se, että talous ja pelilliset taidot ovat tarvittavalla tasolla.
Körkön mukaan lounaissuomalaisten pelaajien mielipide asiaan on selvä.
– Kenelläkään ei ole ikävä pelimatkoja Itä-Suomeen, ei todellakaan, Körkkö sanoo ja nauraa.
Yle näyttää kesän aikana kanavillaan miesten ja naisten Superpesistä. Seuraava Perjantaipesis-lähetys perjantaina 6.6. ottelusta Pesäkarhut–Jussittaret kello 18.15 alkaen.