Jyväskylän ensi vuoden Kalevan Kisoihin odotetaan uusitulle Harjulle 25 000 katsojaa

Kesän 2026 Kalevan Kisat kisataan Jyväskylässä sata vuotta täyttävällä Harjun stadionilla.

Santeri Kuusiniemi katkaisi seurakaverinsa Elmo Lakan mestaruusputken Vaasan Kalevan Kisoissa 2024.

Yleisurheilun suomenmestaruuskilpailut, eli tuttavallisemmin Kalevan Kisat kisataan Jyväskylässä heinäkuussa 2026.

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden puheenjohtaja Markku Koistinen myöntää, että järjestelyjen suhteen pitää jo kiirettä, vaikka kisoihin on aikaa vielä reilu vuosi.

– Pitäisi vielä tehdä sovittuja asioita ennen kesälomia, mutta olemme aikataulussa.

Kisojen päänäyttämönä toimiva uusittu Harjun stadion valmistuu keväällä. Kalevan Kisoihin Harjulle rakennetaan katsomopaikat 7000 katsojalle.

Uuden stadionin valmistumista ja ensi kesän Kalevan Kisoja odottavat myös kotikentältään evakossa harjoittelevat JKU:n urheilijat. Aino Pulkkinen voitti edellisissä Jyväskylässä järjestetyissä Kalevan Kisoissa 400 metriä ja oli hopealla 200 metrillä.

– Odotan sitä miltä uusi kenttä näyttää, ja että läheiset pääsevät katsomaan kisaa, toteaa Pulkkinen.

Aino Pulkkinen ja Santeri Kuusiniemi katsovat kohti kesän 2026 Kalevan Kisoja
Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Aino Pulkkinen ja Santeri Kuusiniemi pohtivat Kalevan Kisojen merkitystä Yle Radio Suomen haastattelussa. Toimittajina Juha-Pekka Taskinen ja Kalle Pallonen.

Vuoden 2018 Kalevan Kisat keräsivät Markku Koistisen mukaan hieman yli 20 000 katsojaa. Nyt tavoite on nostettu 25 000 katsojaan.

– Uskomme, että esimerkiksi uusi upea Harjun stadion jo itsessään kiinnostaa ihmisiä.

Jyväskylän kaupunki tekee JKU:n kanssa yhteistyötä kisojen järjestämisessä. Kaupunginjohtaja Timo Koivisto uskoo, että Kalevan Kisoista on taloudellista hyötyä myös alueen liike-elämälle.

– Kalevan Kisat jättivät viime vuonna Vaasaan ihan tutkitusti kaksi miljoonaa euroa matkailutuloa. Uskon, että Jyväskylässä pääsemme kovempiin lukuihin.

Jyväskylän vuoden 2026 Kalevan kisoihiin odotetaan 25000 katsojaa
JKU:n toiminnanjohtaja Markku Koistinen ja Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koistinen muistelivat Yle Radio Suomen haastattelussa vanhoja ja loivat katseen tulevaan. Toimittajina Juha-Pekka Taskinen ja Kalle Pallonen.