Sibeliuksen syntymäkoti avasi ovensa neljän kuukauden uudistustyön jälkeen. 60-vuotisen museohistoriansa aikana syntymäkoti koki vasta kolmannen uudistuksensa. Uudistuksella kunnioitetaan myös Sibeliuksen 160-vuotisjuhlavuotta.
– Täytyy sanoa, että kun ottaa työpöydälleen Jean Sibeliuksen, se on vähän kuin vuorelle lähtisi kiipeämään, toteaa Hämeenlinnan kaupunginmuseon amanuenssi Riina Romppainen.
Uudistetussa näyttelyssä on pyritty avaamaan Sibeliuksen lapsuuden ajan olosuhteita, perhettä, sukua ja sitä minkälainen Hämeenlinna oli 1860-luvun jälkipuoliskolla ja 1800-luvun lopulla. Sibelius asui Hämeenlinnassa 20-vuotiaaksi saakka. Tulevaa suurmiestä kunnioitetaan tuomalla esiin hänen ihmisyyttään, lapsuuttaan ja kasvutarinaansa.
Esille laitetuista tarinoista selviää minkälainen Hämeenlinna oli tuolloin ilmapiiriltään, keitä kaupungissa asui ja mitä kieliä silloin puhuttiin.
– Kaikki, mitä hän täällä koki ja näki, vaikuttivat siihen, mitä hänestä tuli. Kaikki ne luonnon tuoksut ja äänet, mitä hän metsäretkillään koki, olivat äärettömän tärkeitä hänen aikuisiän sävellystöilleen, Romppainen kertoo.
Voittoisa lumisota
Sibeliuksen jäätyä kolmen vuoden iässä isättömäksi, kasvattamiseen osallistui koko suku. Hämeenlinnassa hän asui ja kasvoi isoäitinsä luona. Kesänsä hän vietti Loviisassa, jossa oli hänen isänsä lapsuudenkoti, toinen mummola.
Yksi läheisimmistä nuorelle Jannelle oli myös Turussa asunut Pehr–setä, joka oli hänen musiikkihaaveidensa tärkein tukija.
– Janne kirjoitti ahkerasti kirjeitä Pehr-sedälle, vaihtoi ajatuksia musiikista. Setä lahjoitti hänelle ensimmäisen viulunsa, kun hän innostui viulunsoitosta teini-ikäisenä. Ympärillä oli tiivis sukupiiri joka vei häntä eteenpäin elämässä ja kannusti häntä, kertoo näyttelyyn Jannen lapsuudesta ja nuoruudesta tietoja etsinyt museotutkija Juha-Matti Granqvist.
Hämeenlinnan kaupunginmuseon kokoelmissa on toistasataa Sibeliuksen lapsuuden aikaista kirjettä. Toisia niistä, joissa hän puhuu musiikista, soittamisesta ja säveltämisestä, on siteerattu paljon elämäkerroissa. Enemmistö on kuitenkin tavallisen pikkupojan kirjeitä.
– Tässä näyttelyssä on esillä yksi kirje Pehr-sedälle, jossa Janne pyytää, että voisiko setä lähettää hänelle uusia postimerkkejä hänen kokoelmaansa ja kertoo, että heillä oli iso lumisota Lyseolaisten kanssa. Siihen osallistui 150 poikaa ja Jannen puoli voitti, Granqvist kertoo.
Nuori Janne oli mielikuvituksekkuutensa takia aina leikkien keksijä ja leikkien johtaja. Se joka keksi aina mitä tehdään. Hän järjesti muun muassa teatterinäytäntöjä, kukkopilliorkestereita ja mielikuvitusleikkejä.
– Hän oli se, joka villin mielikuvituksensa ansiosta veti sitä poikajoukkoa leikistä toiseen.
Granqvist toivoo, että Sibelius nähtäisiin laajemminkin kuin tulevana säveltäjämestarina. Pikkupoikana, joka soittaa pianoa ja käy lumisotia kavereiden kanssa, prässää kasveja koulun kokoelmaan ja tuskastelee latinan läksyjen kanssa.
– Kokemus siitä, millaista oli kasvaa tuon ajan Hämeenlinnassa, on se mihin tässä näyttelyssä on pyritty. Jos se välittyy museovieraille, niin sitten olemme onnistuneet, Granqvist päättää.