Kouvola varautuu siihen, että yhä useampi kaupungin asukas muuttaa lähitulevaisuudessa ydinkeskustaan tai sen läheisyyteen.
Kouvolan väestökehitys on Suomen synkintä. Viime vuonna kaupunkia koetteli myös ennätysalhainen syntyvyys. Samaan aikaan Kouvola oli Suomen muuttotappiollisin kunta.
Suomen suurimmasta väestötappiosta kärsivän kaupungin tuoreimpien väestö- ja työpaikkaennusteiden mukaan vuonna 2050 yli 40 prosenttia kouvolalaisista asuu ydinkeskustassa tai sen välittömässä tuntumassa.
Kaupunki ja maaseutu tasapainoon
Kouvolan ydinkeskustaa ympäröivää maaseutua kaupunki varautuu kehittämään niin kutsuttuina palvelukylinä, joissa kunnan palveluna voi sijaita esimerkiksi alakoulu.
Kylät sijaitsevat entisissä kunnissa, jotka muodostivat nykyisen Kouvolan vuoden 2009 kuuden kunnan liitoksessa.
Väestöennusteet ovat yhtenä pohjana juuri valmistuneelle Kouvolan tulevaisuusvisiolle, joka toimii ohjenuorana esimerkiksi taajamien ja liikenteen kehittämiseksi.
Visio pyrkii pitämään Kouvolan kaupunkialueen ja maaseudun kehittämisen tasapainossa, vaikka väestön väheneminen on väistämätöntä.
– Visiolla väestön vähenemistä voi kuitenkin yrittää hallita, sanoo kaupungin johtava yleiskaavoittaja Jani Arponen.
Edellinen vastaava tulevaisuuden kuva, eli virallisemmin maankäytön rakennemalli, tehtiin Kouvolassa vuonna 2012.
– Itäradan mahdollinen toteutuminen on myös otettu nyt huomioon, kertoo Arponen.
Uusia itäradan pysäkkejä ja seuraava datakeskus
Itäradan varalle Kouvolan visiossa on kaavailtu kokonaan uutta rautatieseisaketta, kolmisenkymmentä kilometriä kaupungista Helsinkiin päin. Alustavilla suunnittelukartoilla maa-alue on piirretty valtatie 6:n tuntumaan, Elimäen kirkonkylän läheisyyteen.
Seisakkeiden paikat kartoille on piirretty myös kaupungin itäpuolelle Uttiin ja Kaipiaisiin. Molemmat ovat vanhoja asemapaikkoja, mutta henkilöjunaliikennettä niille ei ole ollut enää vuosikymmeniin.
Visiossa on alustavasti kartoitettu ainakin yksi uusi paikka myös muun muassa datakeskukselle, joka voisi sijoittua kaupungin keskustan välittömään läheisyyteen, Savon radan ja Kymijoen tuntumaan.
– Paikka on todettu eri selvityksissä mahdolliseksi sijainniksi, mutta edellyttää vielä tarkempaa suunnittelua ja lisäselvityksiä. Sama koskee myös useita muita kohteita, korostaa Jani Arponen.
Tällä hetkellä Kouvolaan on tulossa kolme datakeskusta. Nyt Kouvolassa rakenteilla oleva lyhytvideosovellus Tiktokin Suomen datakeskus aiheutti valtaisan keskustelun keväällä.
Satoja kommentteja asukkailta
Kouvolan tulevaisuuden visiota varten kaupunki keräsi asukkaiden kommentteja verkkokyselyllä jo suunnitelman työstövaiheessa alkuvuodesta. Mielipiteitä kysyttiin kolmesta eri tulevaisuuden skenaariosta.
Kommentteja tuli noin 600 kappaletta. Ne sai esittää nimettömänä. Jani Arponen sanoo, että mielipiteet olivat voittopuolisesti asiantuntevia ja pohdittuja.
– Kouvolan tulevaisuus selvästi kiinnostaa asukkaita, hän lisää.
Myös nyt valmistunutta visiota voi kommentoida kaupungin verkkosivuilla elokuun loppuun asti. Varsinaiseen päätöksentekoon visio tulee vuoden loppupuolella.
Korjaus 9.6.2025 kello 9.59: Korjattu maininta vuoden 2009 kuntaliitoksesta muotoon ”muodostivat nykyisen Kouvolan”. Poistettu ilmaisu ”liittyivät Kouvolaan”.