Presidentti Alexander Stubbin mukaan Palestiinan tunnustaminen on vain ajan kysymys. ”Jos lähtee suurempi liike (…) on Suomenkin hyvä olla historian oikealla puolella.” Pääministeri Petteri Orpo sanoi, että tunnustamisen ”pitää olla mahdollista” jopa lähiviikkojen aikana.
Palestiinan vapautusjärjestö PLO julisti Palestiinan itsenäiseksi marraskuussa 1988 ensimmäisen intifadan eli Israelin miehityksen vastaisen kansannousun aikana. Kymmenet Lähi-idän ja Afrikan maat sekä silloinen itäblokki tunnustivat sen. Vuonna 1993 PLO ja Israel tunnustivat toisensa Oslon rauhanprosessissa. Sen osana luotiin Palestiinalaishallinto (PA), joka sai osittaista autonomiaa osissa Israelin miehittämää Palestiinalaisaluetta.
Rauhanprosessin piti huipentua rauhansopimukseen. Israelin miehitys päättyisi, Palestiina itsenäistyisi ja tunnustettaisiin. Toisin kävi.
Gazan sota on kuitenkin tehnyt selväksi, että palestiinalaisten oikeudeton asema on ratkaistava. Nyt Palestiinan valtion tunnustaa jo 147 YK:n 193 jäsenvaltiosta. Loputkin pääsääntöisesti kannattavat Suomen tapaan kahden valtion mallia. Maailmassa on vain yksi valtio, joka selkeästi vastustaa itsenäistä Palestiinaa. Se on Israel.
Gazan sota on tehnyt selväksi, että palestiinalaisten oikeudeton asema on ratkaistava.
Israel on myös se taho, jonka sotilasmiehitys konkreettisesti estää Palestiinan itsenäisyyden. Nykyinen pääministeri Benjamin Netanjahun hallitus ilmoitti ohjaavana periaatteenaan olevan, että ”juutalaisella kansalla on yksinomainen ja luovuttamaton oikeus kaikkiin osiin Israelin maata.” Tämän ymmärretään koskevan myös Israelin kesäkuussa 1967 miehittämiä alueita. Heinäkuussa 2024 Israelin parlamentti hyväksyi Palestiinan valtion perustamista vastustavan julkilausuman.
Israelin miehitystä lukuun ottamatta Palestiina täyttäisi varsin hyvin valtion kriteerit. Sillä on pysyvä väestö ja PA:n myötä oma hallinto sekä kyky ulkosuhteisiin. Esimerkiksi Suomeen avattiin edustusto jo 1995. Palestiinan oma määritelmä rajoista on Länsiranta, Gazan kaista sekä Itä-Jerusalem, eli Israelin vuonna 1967 miehittämät alueet. Nämä alueet eivät kuulu Israeliin, mikä on tuotu esiin niin YK:n turvaneuvostossa, Kansainvälisessä tuomioistuimessa kuin YK:n yleiskokouksessakin.
Israelin miehitystä lukuun ottamatta Palestiina täyttäisi varsin hyvin valtion kriteerit.
Israelin miehityksen lisäksi ongelmana on ollut Hamasin vuoden 2007 vallankaappaus Gazan kaistalla. Hamas on kuitenkin ilmaissut valmiutensa astua syrjään hallinnollisesta roolista. Tämä kuuluu myös maaliskuussa esitettyyn Arabiliiton jälleenrakennussuunnitelmaan. Arabimaat ovat puolestaan jo pitkään tarjonneet rauhaa ja suhteiden normalisointia Israelin kanssa, kunhan Palestiina itsenäistyy.
Ei kuitenkaan ole käynnissä mitään Israelin ja palestiinalaisten välistä prosessia, joka voisi edes teoriassa johtaa itsenäiseen Palestiinaan. Kyse ei ole ensisijaisesti ehdoista, vaan siitä, ettei Israelin hallitus halua itsenäistä Palestiinaa. Se haluaa sen maat.
Monilla muillakin hiljattain itsenäistyneillä mailla, kuten Etelä-Sudanilla, Kosovolla, Itä-Timorilla ja Eritrealla, on taustalla kokemus valtauksesta tai ainakin oikeuksien menetyksestä ja sorrosta, aseellinen taistelu, usein kansanäänestys ja kansainvälisen yhteisön tuki itsenäistymiselle. YK:n jäsenyys ja useimpien valtioiden tunnustus on kuitenkin tullut vasta sen jälkeen, kun itsenäisyys on selvä.
Palestiinan kohdalla tilanne on erilainen. Yhtäältä sen laillinen pohja on paljon vankempi ja hallinto valmistautuneempi kuin monessa uudessa valtiossa. Toisaalta Palestiinalle haetaan tunnustusta tilanteessa, jossa itsenäisyyttä ei vielä ole.
Palestiinalle haetaan tunnustusta tilanteessa, jossa itsenäisyyttä ei vielä ole.
Palestiinan tunnustaminen ei siis ole niinkään tapahtuneen itsenäistymisen toteamista. Se on itsenäistymisen edistämistä. Tämän vuoksi Israel vastustaa sitä.
Tunnustaminen näyttää myös olevan jonkinlaista kollektiivista rohkeuden hakemista sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen perusperiaatteiden ja kansainvälisen lain ylläpitämiselle. Pelkästään tunnustamalla se ei onnistu. Historian oikealla puolella olemiseen tarvitaan valmiutta päättäväisempiin otteisiin.
Timo R. Stewart
Kirjoittaja on historioitsija, joka pitää itsenäisestä Suomesta ja toivoo samaa mahdollisuutta muillekin kansoille.