Lapuan yläkoulussa lautashävikkiä onnistuttiin vähentämään taiteilijoiden ideoimin keinoin.
Tiedolla vaikuttamisen sijaan taiteilijat valitsivat lähestymistavoiksi esimerkiksi ruokalan muokkaamisen viihtyisämmäksi, oppilaiden osallisuuden ja vaikutusmahdollisuuksien lisäämisen kouluruokailussa sekä ruoan arvostuksen vahvistamisen.
Ruokala muuttui ravintolamaisemmaksi, koulussa kirjoitettiin lautashävikkiaiheisia ketjukirjeitä ja koettiin yllätyksellisiä hetkiä.
– Oli mahtavaa nähdä, että taiteilijat keksivät niin erilaisia keinoja lautashävikin vähentämiseksi. Esimerkiksi yksi taiteilija toi paikalliset urheilijat koululle pitämään inspiraatiopuheenvuoron, jossa käsiteltiin kavereiden huomioimista ja omien tarpeiden tunnistamista, kertoo hankkeen projektipäällikkö Ella Wilén.
Nahistuneet naatit – koulujen ruokahävikki pienemmäksi -hankkeessa pyritään vähentämään kouluruokailussa syntyvää lautashävikkiä hyödyntämällä taiteellista asiantuntijuutta.
Aiemmissa hankkeissa Lapuan yläkoulun kokonaisruokahävikkiä on saatu vähennettyä jopa 46 prosenttia. Lautashävikki, eli lautasilta biojätteeseen päätyvä ruoka, ei kuitenkaan pienentynyt.
Neljää ratkaisua testattiin viikon ajan Lapuan yläkoulussa maalis-huhtikuussa. Testiviikkojen aikana lautashävikki väheni keskimäärin 17 prosenttia.
Marraskuussa kahta toimivimmaksi todettua ratkaisua testataan neljällä lapualaisella alakoululla. Tavoitteena on, että toimiviksi todetut keinot leviävät myös muille paikkakunnille. Hanketta toteuttavat Lapuan kaupunki yhdessä Taideyliopiston ja Vaasan yliopiston kanssa