Suomi on täynnä kiinnostavia gallerioita ja vaihtoehtoisen taiteen tiloja. Kokosimme kiinnostavat kohteet kesäreittien varrelta.
1. Lahdessa valokuvissa kohtaavat ihmiset ja esineet
Lahden keskustassa sijaitseva Galleria Uusi Kipinä (GUK) kerrostalon katutasossa tarjoilee koko kesän neljä näyttelyä neljässä erillisessä tilassa.
Heinäkuussa Kirnussa on esillä valokuvataiteilija Ronya Hirsman näyttely Second Guessing Sentence. Jo pidempään työstämässään sarjassa Hirsma tarkastelee vuorovaikutussuhteita kodissa. Sarjan aiheina ovat muun muassa intiimit käyttöesineet, ihmiset ja kehonkieli.
Galleria Uusi Kipinä (GUK), Lahti
2.7.–20.7.2025 Penni Vasama, Emilia Niskasaari, Ronya Hirsma, Ninni Kola
2. Joutsassa residenssi TUO TUO avaa ovensa yleisölle
Joutsassa Pynnölän kylän vanhassa kyläkoulussa voi aistia vanhan ja modernin sekoituksen. Taiteilijapariskunta Kaitlyn Hamilton ja Joni Judén muuttivat New Yorkista Joutsaan korona-ajan keskellä ja perustivat residenssin vanhaan kouluun.
Tänä kesänä yleisöllä on muutaman vuoden tauon jälkeen mahdollisuus päästä vierailemaan Pynnölässä. Esillä on ranskalaisen Victor Goglynin maalauksia sekä Judénin puuveistoksia. Avajaisviikonloppuna tilassa on myös ruokataidetta lähiympäristöstä löytyneistä aineksista sekä musiikkia.
TUO TUO, Joutsa
4.7.–26.7. Sweep the Whole Power, auki pe-su klo 14-18
4.–6.7. Edible Landscapes by Alejandra Alarcón Pop-up kesäkahvila
3. Turussa tarjolla rivoutta ja vallattomuutta puureliefeinä
Turussa Kriittisessä galleriassa on kesän ajan esillä kuvataiteilija Veera Kopsalan reliefinäyttely.
Teoksissa maskuliinisena pidettyjä puunveistotekniikoita on käytetty naisten kuvaamiseen. Naisten seksuaalisuutta ja kehoja käsittelevät teokset on veistetty ja maalattu puulle.
Kriittinen galleria on taiteilija Minna Havukaisen, Teemu Mäen ja Susanna Vuorion perustama näyttelytila, joka esittelee aktiivista yhteiskunnallista taidetta. Galleria sijaitsee Turussa taiteen talossa, josta löytyy myös muuta kulttuuritarjontaa.
Kriittinen galleria, Turku
6.6.–3.8. Veera Kopsala: Rivo ja Vallaton
Lisävinkki: Turussa Aurajoen rannassa on vuodesta 1988 asti toiminut Titanik-galleria. Heinäkuussa esillä on bangladeshilaisen ääni- ja mediataiteilija Avita Maheenin ääni-installaatiot. Näyttely käsittelee Bangladeshin pääkaupunki Dhakan meluisaa todellisuutta ja sen alta kuuluvia pieniä ääniä.
Titanik-galleria, Turku
4.7.–27.7. Avita Maheen (two4.41139) | 120 decibel |
4. Näyttely yöaikaisessa kahvila-dinerissa Helsingin Pihlajamäessä
Helsingin Pihlajamäessä tänä vuonna auennut esitystila ja keittiö Koekeittiö on uusi tulokas Helsingin näyttelytilaskeneen.
Seitsemän hengen työryhmä tutkii sitä miten ruoka toimii ilmaisumuotona. Taiteen keskiössä on ruoka ja syötävä materiaali.
Kesän ohjelmisto elää vielä ja työryhmän mukaan kannattaa seurata Koekeittiön Instagramia ja verkkosivuja ajankohtaisista tapahtumista.
Elokuussa esillä on Océane Bruelin, Iiris Kaarlehdon, Inka Kynkäänniemen ja Sonja Donnerin näyttely, joka on auki yöaikaan kahvila-diner tyyppisenä tilana.
Koekeittiö, Helsinki
2.8.–3.8. ja 6.8.-8.8 Night Café
Lisävinkki: Helsingissä uusi SUNNYSIDE-näyttelytila Munkkisaaressa esittelee eri sukupolvien taiteilijoita Suomesta ja ulkomailta.
SUNNYSIDE, Helsinki
31.7.–31.8. Ville Karlsson, Valentina Stieger ja Annie Åkerman
5. Oulussa kysytään onko taide vain eliitille
Oulun keskustassa Kulttuuritalo Valveen vieressä vanhassa keltaisessa puutalossa on yhteensä kolme näyttelytilaa, jotka ovat koko kesän auki.
Galleria 5 kesänäyttelyn nimi Eliittitaidenäyttely viittaa keskusteluun, jossa taide nähdään edelleen osittain eliitin huvina. Taiteilijat kutsuvat yleisön arvioimaan onko näyttelyn teokset eliittitaidetta. Näytillä on kuudentoista Oulun Taiteilijaseuran taiteilijan teoksia.
Oulun kuvataiteen talo, Galleria 5
16.7.–17.8. Eliittitaidenäyttely
Lisävinkki: Oulussa jokirannassa Laanilan alueella on uusi arkkitehtitoimistoon avattu galleria: PAVE Studio. Ensimmäisenä taiteilijana nähdään kuvataiteilija Jaakko Mattila.
18.7.–21.9. Näyttelytila PAVE Studio x Jaakko Mattila, auki kesälauantaisin 12-16
6. Kolme pientä porsasta inspiroi Sipoossa
Sipoossa Nikkilän entinen sairaala-alue kiehtoo taiteen tekijöitä ja yleisöä. Ympäristöstä löytyy useampikin näyttelytila.
K17-tilaan aukeaa loppukesästä Majat-näyttelykokonaisuus. Emma Vilppulan, Milja Havaksen ja taiteilija Koira1:n näyttely perustuu kolme pientä porsasta -kansantarinaan. Vanhassa kasvihuoneessa olevassa tilassa ei ole lämmitystä ja ideana on, että siellä ollaan säiden armoilla.
k17, Sipoo
2.8.–28.8. Majat-näyttelykokonaisuus
Lisävinkki: Sipoossa samassa ympäristössä sijaitsee näyttelytila Pesula Galleria. Heinäkuussa esillä on Siina Levonojan teoksia. Hänen töissään pääosassa ovat siipiparit. Niiden kautta Levonoja käsittelee burnouttia sekä koronavuosien ja sodan aiheuttamia tunteita.
Pesula Galleria, Sipoo
9.–27.7. Siina Levonoja, Levolle lasken
7. Vääksyssä esillä Jimi Tenorin omatekoisia soittimia
Muusikkona tunnettu Jimi Tenor esittelee taidettaan tänä kesänä Vääksyssä Päijännetalon Pinta galleriassa.
Näyttelyssä nähdään esimerkiksi omatekoiset soittimet: pölynimuripasuuna ”Vera”, optisella äänellä toimiva ”valofoni” ja sähkömekaaninen rumpukone ”Sirkka”. Soittimia on käytetty muun muassa Edward Vesalan ja Jimi Tenorin City of Women -levyllä (1998).
Nähtävillä on myös valokuvasarja Autobahn, johon Tenor on kuvannut moottoriteillä liiskattuja villieläimiä.
Päijännetalo, Pinta galleria, Vääksy
30.5–16.8. Jimi Tenor ”Madonreikiä ja valofoneja”
Lisävinkki: Vääksyssä Danielson-Kalmarin huvilan kesänäyttelyssä on näytillä Paola Suhosen tuotantoa kolmenkymmenen vuoden ajalta.
Danielson-Kalmarin huvila, Vääksy
27.6–9.8. Ivana Helsinki / Paola Suhonen -kesänäyttely
8. Rovaniemellä on näyttely, johon sai hakea kuka tahansa Lapissa asuva
Nykytaidetta esittelevät näyttelytilat Napa ja Mustanapa ovat tuttuja monelle rovaniemeläiselle taiteen ystävälle.
Heinäkuussa Galleria Napan tiloissa on HEINÄKUU25-näyttely, johon on kuratoitu Lapissa asuvien taiteilijoiden töitä. Näyttelyyn oli avoin haku, johon ei edellytetty taiteilijaseuran jäsenyyttä tai ammattimaisuutta. Runsaasta hakijoiden joukosta mukaan valikoitui 20 taiteilijan teoksia.
Galleria Napa, Rovaniemi
5.7.–29.7. HEINÄKUU25
Studio Mustanapa, Rovaniemi
5.7.–29.7. Annu Timonen & Kerttu Malinen
Lisävinkki: Rovaniemellä kulttuuriyhdistys Valsan ylläpitämä Galleria Värinä esittelee vaihtoehtoista taidetta.
9. Porin keskustassa hämmennyksestä syntynyttä taidetta
Vuonna 1989 perustettu Galleria 3h+k on Porissa asemansa vakiinnuttanut nykytaiteen näyttelytila. Taiteilijavetoinen tila sijaitsee keskustassa kauppatorin lähellä vanhassa liikehuoneistossa.
Kesäkuun lopussa tilassa on esillä taiteilija Heikki Hautalan nykyaikaa kommentoiva näyttely. Teokset ovat syntyneet taiteilijan mukaan hämmennyksestä ja avuttomuudesta. Näyttely koostuu maalauksista ja mustepiirustuksista. Hautalan työskentely perustuu tajunnanvirtaan, väriin, viivaan ja rytmiin.
Galleria 3h+k, Pori
28.6.–20.7. Heikki Hautala, Pelkääjän paikalla
Lisävinkki: Taiteilijayhdistys T.E.H.D.A.S ry järjestää Porissa vanhalla lyhytaaltoasemalla tänä vuonna kahdeksannen kesänäyttelyn. Lyhytaaltoaseman ulkopuolella on myös luonnon armoilla oleva, joka kesä uusilla teoksilla kasvava veistospuisto.
Lyhytaaltoasema, Pori
12.7. –31.8. T.E.H.D.A.S ry:n kesänäyttely
10. Lappeenrannassa voi ottaa päiväunet näyttelytilassa
Lappeenrannassa taiteilija Minna Mänttärin osallistava installaatio-performanssi Hiljainen tila on esillä keskustassa Karjalankulman talossa.
Näyttelyssä puhelimet ja muut älylaitteet laitetaan laukkuun ja jätetään sinne. Tilassa voi ottaa päiväunet tai vaikka lukea kirjaa. Teos on tekijänsä mukaan protesti jatkuvaa tehokkuutta, suorittamista ja digiähkyä vastaan, olemisen, rauhoittumisen ja keskittymisen puolesta.
Karjalankulman talo, Lappeenranta
25.6.–26.10. Hiljainen tila, Minna Mänttäri
Lisävinkki: Lappeenrannassa Koulukadulla sisäpihalla on vaihtoehtoisen taiteen tila Hoi Sie, joka tunnetaan monipuolisesta ohjelmistostaan. Heinäkuussa tiloissa nähdään Saimaan SETAn näyttely.
Hoi Sie, Lappeenranta
avajaiset la 28.6. klo 13–16 (muut aukioloajat Instagramista)
Korjattu 23.6.2025 klo 13:30: Jutussa luki aiemmin Koekeittiö muodossa Koetilakeittiö. Korjattu, että Majat-näyttelykokonaisuus alkaa 2.7, ei 1.7. Korjattu, että Hiljainen tila aukeaa 25.6., ei 1.7.