Karhunkierroksen tupien käyttöä ei suositella – yksi huonokuntoinen retkeilijä haettiin pois

Vatsatautitapaukset ovat ainakin toistaiseksi yksittäisiä. Autiotuvat ovat yhä käytössä, vaikka niihin menoa ei suositella.

Konttainen, Kuusamo.
Kuusamon Karhunkierroksella kahdella tuvalla on todettu vastatautitapaukset. Toinen tautiin sairastuneista jouduttiin evakuoimaan kämpältä. Kuva: Ensio Karjalainen / Yle

Kuusamon Karhunkierroksen vaellusreitillä Oulangan kansallispuistossa on todettu kesäkuun alussa vatsatautitapauksia. Sairastuneet ovat kärsineet oksentelusta ja ripulista.

Maanantaina pelastuslaitos joutui hakemaan huonokuntoisen retkeilijän pois reitin varrella sijaitsevalta Ansakämpältä. Hänet vietiin Rukalle hotelliin toipumaan.

Vatsatautia on esiintynyt myös Savilammen autiotuvalla.

Metsähallituksen virkistyskäytön erityisasiantuntija Airi Kallunki sanoo, että kyse yksittäisistä tapauksista, ei laajemmasta epidemiasta. Kallungin mukaan nyt puhutaan vatsataudista, mutta vielä ei ole tarkasti tiedossa, millainen tauti on kyseessä.

– Autiotuvat ovat edelleen käytössä, vaikka sinne menoa ei suositella. Jos mahdollista, kannattaa yöpyä teltassa. Retkeilijöiden kannattaa huolehtia käsihygieniasta ja ruokailuhygieniasta, Airi Kallunki sanoo.

Kallunki muistuttaa, että luontoon.fi -sivustolta löytyy lomake, minne voi ilmoittaa reiteillä sairastumisesta.

– Autiotupien ja kämppien vieraskirjaan pitää myös ilmoittaa sairastumisesta, Kallunki sanoo.

Retkeilijän, joka kokee altistuneensa sairastumiselle retken aikana, kannattaa pohtia retkeilyn keskeyttämistä.

– Näitä tapauksia tulee silloin tällöin esille. On vaikea sanoa, miten nämä leviävät, vai leviävätkö ollenkaan, Kallunki pohtii.

Aiheesta uutisoi ensimmäisenä Kaleva.

Korjattu 4.6.2025 klo 22.42: huonokuntoinen retkeilijä vietiin hotelliin toipumaan, ei sairaalaan.