Miljoonien arvoinen kondomivarasto uhkaa mennä hukkaan Trumpin avustus­leikkausten takia

Ehkäisyvälineet oli tarkoitettu pääasiassa naisille ja tytöille Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.

nainen antaa ehkäisyneuvontaa ghnalaisessa kylässä
Ghanalaisessa kylässä pidettiin ehkäisyvalistusta maailman aids-päivänä vuonna 2019. Arkistokuva. Kuva: Riikka Pennanen / Yle

Yhdysvaltojen kehitysmaille ostamia ehkäisyvälineitä on jumissa varastoissa Belgiassa ja Arabiemiirikunnissa Yhdysvaltojen avustusleikkausten seurauksena.

Asiasta kertovat uutistoimisto Reuters ja The Washington Post.

Varasto sisältää muun muassa kondomeja, ehkäisyimplantteja, kierukoita sekä HIV:n ehkäisyyn tarkoitettuja lääkkeitä. Arvoltaan varasto on 11–12 miljoonaa dollaria.

Tarvikkeet ovat olleet jakelukeskuksissa tammikuusta lähtien, jolloin presidentti Donald Trump keskeytti Yhdysvaltain kansainvälisen kehitysviraston USAID:n rahoituksen vetoamalla siihen, ettei toiminta ole ”amerikkalaisten etujen mukaista”.

Nyt osa tuotteista uhkaa vanhentua. Tarvikkeet oli tarkoitettu pääasiassa naisille ja tytöille Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.

Varastossa olevat tuotteet todennäköisesti hävitetään, elleivät viranomaiset löydä keinoa myydä tai muuten luovuttaa niitä eteenpäin, mediat kertovat.

WP:n mukaan kansainväliset avustusjärjestöt ovat neuvotelleet varastojen haltuunotosta, mutta neuvottelut ovat pysähtyneet Yhdysvaltain hallituksen muuttuvien ohjeiden vuoksi.