Ranska painosti Tiktokin kieltämään laihuutta ihannoivan sisällön ja kysyy, miksei EU:n Henna Virkkunen tehnyt mitään

Komissaari Virkkusen tontille kuuluva alaikäisten suojelu sosiaalisessa mediassa puhuttaa EU:ssa ja Virkkusen vaitonaisuus saa osakseen ryöpytystä. Näin hän vastaa arvosteluun.

Nainen rannalla bikineissä.
Laihuuden ihannointi vaikuttaa nuorten omakuvaan ja terveyteen. Kuva: Silja Viitala / Yle

BRYSSEL Nuori laiha nainen heiluu videolla topissa ja shortseissa kännykkä kädessään. ”Minä, kun menen nälkäisenä nukkumaan, mutta herään aamulla laihana”, teksti ruudulla kertoo.

Toisella videolla keinuu lisää laihoja naisia topeissaan. Kuvissa on terveellisiä ruoka-annoksia ja välipaloja.

Taustalla yllättäen miesääni kertoo olevansa dieetillä.

”Aina voi olla hoikempi, niin on parempi”, mies sanoo.

Tältä näyttää Tiktokin laihuutta ihannoivan skinnytokin sisältö. Videoilla opastetaan nuoria naisia rajoittamaan syömistään ja liikkumaan. Aihetunnisteella #skinnytok löytyi huhtikuussa Tiktokista puoli miljoonaa julkaisua.

Laihuuden ylistys ja sen vaikutukset nuorten omakuvaan ja terveyteen huolestutti ranskalaiset siinä määrin keväällä, että maan hallitus kanteli skinnytokista viranomaisille ja EU:lle.

Ranskan painostus tuotti tulosta: Tiktok lopetti skinnytokin kesäkuun alussa. Tiktok kertoi estäneensä #skinnytokin hakutulokset, koska niihin liitettiin epäterveelliseen painonpudotukseen liittyvää sisältöä.

Ranskassa, ja muissakin jäsenmaissa, kysellään nyt, missä EU oli. Unionin digipalveluasetus velvoittaa suojelemaan lapsia.

Digisääntely kuuluu EU:ssa Suomen komissaarin Henna Virkkusen (kok.) tontille.

Henkilö mustassa paidassa vaalean puutaustaa vasten. Henkilön hiukset ovat vaaleat ja lyhyet.
Henna Virkkusen komissaarin salkkuun kuuluvat digi- ja teknologia-asiat. Yhtenä komission kuudesta varapuheenjohtajasta hän koordinoi lisäksi turvallisuutta ja demokratiaa. Kuva: Antti Haanpää / Yle

Virkkusen viileys ei pure Ranskassa

Ranskalainen liberaaliryhmän meppi Stéphanie Yon-Courtin kirjoitti Linkedin-yhteisöpalvelussa, että Virkkunen on liian varovainen. Toimettomuus on hänen mukaansa huolestuttavaa. Tiktokin päätös ei johtunut EU:n toimista vaan Ranskan digiministerin Clara Chappazin ahkerasta Tiktokin painostamisesta, Yon-Courtin korosti kirjoituksessaan kesäkuun alussa.

Ranskan suurimpiin lehtiin kuuluvan Le Monden Brysselin-kirjeenvaihtaja puolestaan teilasi Virkkusen kovin sanoin. Lehden mukaan Virkkunen on vaisu, ei ota kantaa mihinkään ja on komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin talutusnuorassa.

Toisin oli Virkkusen edeltäjän laita. Ranskalainen Thierry Breton ei väistellyt yhteenottoja esimerkiksi Elon Muskin kanssa. Monessa jäsenmaassa isoihin egoihin on politiikassa totuttu, ja siksi Virkkunen vaikuttaa ponnettomalta.

Virkkusen arvostelijoita löytyy muualtakin kuin Ranskasta. Tanskalainen sosiaalidemokraatteja edustava meppi Christel Schaldemose valmisteli digilainsäädäntöä kuten Virkkunenkin EU-parlamentin viime kaudella.

Hänkin kaipaa Virkkuselta suoraa puhetta medialle ja kansalaisille.

– Kun puhutaan alaikäisten suojelusta, hän voisi olla äänekkäämpi ja selkeämpi.

Christel Schaldemose katsoo kameraan.
Europarlamentaarikko Christel Schaldemosen mukaan kansalaisten pitää saada suorempia viestejä siitä, että komissio saa asioita aikaan. Kuva: Jorne Van Damme

Schaldemose ymmärtää, että tyyli on toinen kuin ranskalaisella edeltäjällä.

– Hän on pohjoismaisempi, sanoisin jopa suomalaisempi. Mutta hän on vahva ja haluaa, että lakeja noudatetaan.

EU-komission pitäisi Schaldemosen mukaan reagoida nopeammin myös skinnytokin kaltaisiin virtauksiin.

#skinnytok on yksi monista

Komissiossa on meneillään useita Bretonin kaudella alkaneita tutkintoja somejäteistä. Henna Virkkunen korostaa, että tutkinnat eivät kohdistu yksittäiseen sisältöön kuten skinnytokiin.

– Tässä on kyse laajemmin siitä, että miten nämä palvelut on ylipäätään suunniteltu, ei yksittäisestä hashtagistä, Virkkunen sanoo.

Hän vastaa kritiikkiin Ylen haastattelussa.

Virkkunen odottaa toimia yhtiöiltä, ei maiden hallituksilta. Tiktokin ja muiden digialustojen pitää itse arvioida sisältöjen riskejä ja tarvittaessa poistaa sisältöä. Niin EU-laki määrää.

Skinnytok oli yksi kyseenalainen aihetunniste monien joukossa.

Katso video:

Virkkunen muistuttaa, että Tiktokissa leviää usein haitallisia haasteita, joihin alustan pitää puuttua.

Yhdessä tuoreimmista haasteista usutetaan aiheuttamaan kannettavalle tietokoneelle oikosulku, joka pahimmillaan sytyttää koneen tuleen.

Sivustojen suosio myös vaihtelee Virkkusen mukaan eri jäsenmaissa.

– Erilaiset ilmiöt nousevat eri maissa. Sen takia on tärkeää, että tehdään tiivistä yhteistyötä eri jäsenmaiden kanssa koko ajan.

Macron ajaa ikärajaa someen

Alaikäisten suojelu sosiaalisessa mediassa on noussut kuumaksi aiheeksi EU:ssa.

Joukkoa johtaa Ranska. Itse presidentti Emmanuel Macron haluaa kieltää sosiaalisen median käytön alle 15-vuotiailta.

Hän kertoo antavansa EU:lle muutaman kuukauden aikaa, ja ellei mitään tapahdu, Ranska ryhtyy toimiin.

Komission vastaus on oma sovellus käyttäjän iän varmistamiseen. Sovelluksen testaaminen alkaa heinäkuussa.

Jamie (Owen Cooper) sitter vid ett bord och lutar sig tillbaka och småler, på bordet framför honom finns en pappersmugg.
Owen Cooper esittää kehutussa Adolescence-sarjassa Jamieta. Kuva: Netflix

Vanhempia on somen vaaroista herätellyt myös brittiläinen tv-sarja Adolescence eli suomeksi nuoruus. Ylistetyssä sarjassa teinipoikaa epäillään murhasta. Sarjaan liittyy sosiaalisen median mieskuva ja naisviha.

Lastensa kanssa sarjan katsonut Britannian pääministeri Keir Starmer havahtui siinä määrin, että kehotti kouluja näyttämään oppilaille koko kehutun sarjan. Samaa kaavailee nyt myös Ranska.

Henna Virkkunen.
Mepit kyselivät komissaariksi pyrkivältä Virkkuselta kuulemistilaisuudessa marraskuussa, uskaltaako tämä sakottaa EU-lakeja rikkovia digiyhtiöitä. Virkkunen korosti, että säännöt ovat samat kaikille yhtiöille. Kuva: Olivier Hoslet / EPA

Digijättejä uhkaavat kovat sakot

Euroopassa komissaari Virkkusen kimpussa ovat tyytymättömät mepit ja jäsenmaat. Atlantin takaa taas puskevat digijätit lakimiesarmeijoineen.

Komissio tutkii jokseenkin kaikkia somejättejä eri syistä. Alaikäisten suojelun takia tutkinnassa ovat Meta ja Tiktok.

Komissio selvittää parhaillaan, kuinka koukuttavia palveluista on tehty ja millaista sisältöä nuoret voivat nähdä.

– Tilanteeseen ei olla tyytyväisiä, Virkkunen toteaa.

Mark Zuckerberg, Jeff Bezos ja Elon Musk.
Metan Mark Zuckerberg, Amazonin Jeff Bezos, Googlen Sundar Pichai ja X:n Elon Musk juhlivat presidentti Trumpin virkaanastujaisia kunniapaikoilla. Kuva: Julia Demaree Nikhinson / Reuters

Varovaisuussyytöksiin Virkkunen vastaa, että tutkinnat vievät aikaa. Lisäksi yhtiöiden kanssa käydään jatkuvasti keskustelua muutostarpeista.

– Meillä pitää olla aina vahva laillinen pohja ja selkeä näyttö päätösten pohjana.

Viime kädessä komissio voi lätkäistä jäteille tuntuvat sakot EU-sääntöjen rikkomisesta. Sakkojen suuruus voi olla peräti kuusi prosenttia maailmanlaajuisesta liikevaihdosta.

Virkkunen lupaa tutkinnoista välipäätöksiä lähiviikkoina tai viimeistään lähikuukausina.

Ursula von der Leyen päättää

Mitä Virkkusen työstä komissaarina pitäisi nyt ajatella? Kysytään ulkopuoliselta asiantuntijalta.

– Virkkunen on ollut hyvin varovainen teknojättien ja Yhdysvalloista tulevien uhkien suhteen. Monet päätökset ovat nyt poliittisia, kun transatlanttiset kauppaneuvottelut ovat meneillään. Hän taitaa potkia tölkkiä von der Leyenille, sanoo Bill Echikson.

Echikson työskentelee teknologiapolitiikan asiantuntijana Center for European Policy Analysis -ajatuspajassa.

Bill Echikson katsoo kameraan ja pitää käsiä taskussa. Taustalla on vehreää kasvillisuutta.
Bill Echikson arvelee, että komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen pitää digijättejä koskevat isot päätökset omissa näpeissään. Kuva: Jorne Van Damme

Echikson arvelee, että digijättien sääntely voi hyvin päätyä osaksi tullineuvotteluja.

Teknoyhtiöt ovat presidentti Trumpin suosiossa kun taas EU on hänen mielestään Amerikan kiusaksi perustettu sääntelykone.

Echikson sanoo, että amerikkalaisyhtiöiden sakottaminen vihapuheen perusteella olisi poliittisesti kova päätös.

– En usko, että komissaari Virkkunen tekee sitä päätöstä. Jos sen joku tekee, niin Ursula von der Leyen. Ja hän toimii varovasti, koska hän haluaa kauppasopimuksen, jolla vältetään Yhdysvaltain tullit.

Korjattu 3.7. kello 8.02: Adolescence on sarja, ei elokuva, kuten jutussa aiemmin väitettiin.