Näin sotepalvelut muuttuvat Keski-Pohjanmaalla kesän jälkeen

Muutoksia on tulossa erityisesti Lestijärvelle, Lohtajalle, Ullavaan, Halsualle ja Toholammille. Osa palveluista heikkenee, mutta uuttakin on tulossa.

Liikkuvan hammashoitolan välineet Lahdessa koulun pihassa koottuna
Koululaisten hammastarkastukset tehdään jatkossakin omalla paikkakunnalla. Kuvituskuva hammashoitolan välineistä koulun pihalla Lahdessa. Kuva: Antti Toratti

Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soite karsii toimintoja ja muuttaa palvelujaan liikkuvampaan suuntaan. Ideana on säästää rahaa ja laajentaa palveluita.

Lisäksi omalääkäri- ja omahoitajamalli otetaan käyttöön koko maakunnassa.

Muutokset koskevat erityisesti Lestijärveä, Lohtajaa, Ullavaa, Halsuaa ja Toholampia.

Jatkossa näissä kunnissa on Soite-pisteen tai Soite-aseman sijasta tukiasemat, joiden välillä soteammattilaiset liikkuvat asukkaiden tarpeiden mukaan.

Lestijärven, Halsuan ja Toholammin tukipisteet ovat samassa osoitteessa kuin ennenkin, mutta pienemmissä tiloissa.

Lohtajan ja Ullavan tukipisteiden sijainnista neuvotellaan vielä.

Kesän aikana tiloja muokataan uuteen toimintaan sopiviksi. Uusi toimintamalli alkaa vaiheittain elokuussa.

Lestijärveläisten hammaslääkäri- ja neuvolamatkat pitenevät

Liikkuvat vastaanottopalvelut ovat jatkossa kaikissa viidessä edellä mainitussa kunnassa.

Neuvolaan pääsee edelleen Lohtajalla ja Toholammilla.

Lestijärveltä ja Ullavasta neuvolakäynnille pitää mennä Soiten muihin tukipisteisiin, mutta asiakas saa itse valita minne. Tarvittaessa neuvola voidaan tuoda lähemmäksi liikkuvien palveluiden avulla.

Suun terveydenhuollon palveluita järjestetään jatkossakin Toholammilla.

Ulko-ovi, jossa lukee: Soite.
Toholammilla pääsee jatkossakin neuvolaan ja suun terveydenhuoltoon. Arkistokuva. Kuva: Kalle Niskala / Yle

Hammashoitolan toiminta sen sijaan loppuu Lestijärveltä. Lestijärveläiset saavat hammashoitoa Soiten muista tukipisteistä asiakkaan valinnan ja toiveen mukaan.

Koululaisten ei kuitenkaan tarvitse lähteä hammastarkastukseen toiselle paikkakunnalle, vaan ne tehdään pop-up-toimintana Lestijärvellä, Lohtajalla, Ullavassa ja Halsualla.

Ikääntyneiden terveysneuvonta ja terveystarkastukset tuodaan liikkuvana palveluna koko Soiten alueelle. Aikaisemmin esimerkiksi Lohtajalta ja Ullavasta on pitänyt tulla Kokkolaan.

Jatkossa Soitessa kehitetään erityisesti aikuisten, lasten, nuorten ja perheiden liikkuvia mielenterveys- ja riippuvuuspalveluita. Sosiaalipalveluiden liikkuvat palvelut jatkuvat ennallaan.

Omalääkärimalli käyttöön kaikkialla

Hoidon jatkuvuuden ja saatavuuden turvaamiseksi Soite siirtyy porrastetusti omalääkärimalliin.

Ensimmäisenä malli on otettu käyttöön Lestijärvellä. Myös osalle toholampilaisista on nimetty omalääkäri. Elokuussa toiminta laajenee koko kuntaan ja myöhemmin kaikille Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen asukkaille.

Omalääkärin lisäksi Soitessa pyritään nimeämään asukkaille myös omahoitajat. Lestijärvellä omahoitajamalli on jo käytössä.

Omalääkärimalli ei vaadi toimenpiteitä asiakkailta. Asiakas saa tiedon mahdollisesta omalääkäristään, kun käy terveysasemalla seuraavan kerran.

Asiakkaan ottaessa yhteyttä sairaanhoitaja arvioi hoidon tarpeen. Jos potilas tarvitsee lääkäriä, hoitaja yrittää järjestää ajan omalle lääkärille tai omalle hoitajalle.

Soiten aluevaltuusto hyväksyi palveluverkon muutokset joulukuussa 2024.

Näin ihmiset Kannuksessa ja Toholammilla reagoivat joulukuussa uutiseen palvelujen supistamisesta.