Suomi isännöi ensimmäistä kertaa kolmen suuren Nato-maan ilmavoimien kolmenvälistä Atlantic Trident 25 -sotaharjoitusta.
Mukana ovat kaikki ilmavoimien päätukikohdat Suomesta.
Harjoituksessa kehitetään liikkuvaa taistelutapaa, ristiin tukeutumiskykyä sekä neljännen ja viidennen sukupolven hävittäjäkaluston yhteistoimintaa.
Harjoitus järjestetään 16.–27.6.2025 ja siinä on mukana yli 40 lentokonetta ja noin 1 000 henkilöä. Harjoitusta johdetaan Jyväskylän Tikkakoskella sijaitsevasta Ilmavoimien esikunnasta.
Miehittämättömät valvontakoneet operoivat ensimmäistä kertaa Suomessa
Liittokunnan yhteiset miehittämättömät RQ-4D Phoenix -valvontakoneet operoivat Satakunnan lennostosta Pirkkalasta. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun kalusto operoi suomalaisesta tukikohdasta.
NISRF:n RQ-4D-koneiden kotitukikohta on Italian Sigonellassa. Ne ovat operoineet myös Suomen ilmatilassa syyskuusta 2023 lähtien osana Puolustusvoimien yhteistoimintaa liittolaisten kanssa.
‒ Naton yhteisten valvontasuorituskykyjen tukeutuminen Suomeen ja operointi Suomen ilmatilassa parantaa merkittävästi Puolustusvoimien ja koko liittokunnan yhteistä tilannetietoisuutta, kertoo ilmavoimien tiedotteessa harjoitusta johtava Ilmavoimien operaatiopäällikkö, eversti Vesa Mäntylä.
Harjoitus kuuluu ja näkyy päivällä
Yhdysvaltalaiset KC-135 Stratotanker -ilmatankkauskoneet, ranskalainen E-3F AWACS -valvontakone ja Draken International -yrityksen kalusto operoivat Lapin lennostosta Rovaniemeltä.
Harjoituksen lentotoiminta suuntautuu tukikohdista Rovaniemen, Kuusamon, Kuopion, Jyväskylän, Tampereen ja Oulun väliselle alueelle. Lentotoimintaa on arkisin kello 9‒17 välisenä aikana sekä juhannusaattona 20.6.2025 kello 9‒12 välisenä aikana.
Korjattu 10.6. klo 12.00. Kyseessä on kolmen Naton liittolaismaan harjoitus, ei Naton. Harjoituksen nimi on Atlantic Trident, ei Arctic Trident.