Saamelaiset museoesineet palaavat kotiin – saamelaisyhteisöjen kanssa tehtävä palautustyö sai 850 000 euron tuen

Rahoituksella pyritään luomaan uutta tapaa käsitellä ja tutkia palautettuja esineitä, joita myös muut alkuperäiskansat voivat hyödyntää.

Noin 50 000 saamelaisesinettä on yhä Euroopan museoiden kokoelmissa ja ne halutaan palauttaa takaisin saamelaisyhteisölle.

Kulttuurirahasto myönsi 850 000 euroa saamelaismuseo Siidan kolmivuotiselle Ellos min árbi! eli Eläköön kulttuuriperintömme! -hankkeelle, jossa tutkitaan ja kehitetään saamelaista tapaa käsitellään esineiden palautusta yhdessä yhteisön kanssa.

– Me olemme todella iloisia, kun Suomen kulttuurirahasto myönsi tällaisen hankerahoituksen. Me teemme töitä sen eteen, että saamelaisten vanhoja esineitä palaa enemmän kotiin Euroopan museoista, kertoo museonjohtaja Taina Máret Pieski.

Pieskin mukaan hankkeen tavoitteena on julkaista tietoa ja tutkimustuloksia, joita voi hyödyntää myös muissa alkuperäiskansamuseoissa.

Tuloksena syntyy myös Máhccan – Kotiinpaluu -kiertonäyttely, tieteellisiä artikkeleita, parhaat käytänteet -opas, podcast-sarja sekä kansainvälinen repatriaatioaiheinen konferenssi.

Suomen Kulttuurirahaston toimitusjohtaja Susanna Pettersson kertoo, että Saamelaismuseo Siida tekee erityislaatuista työtä, jota he haluavat tukea.

– Siidan hanke on museoalalla merkittävä, sillä siinä rakennetaan uutta tapaa, kuinka menetellä palautettujen esineiden kanssa ja kuinka sitä voi käyttää myös muiden alkuperäiskansojen kokoelmien yhteydessä.

Euroopan museoissa on tuhansia saamelaisten esineitä, jotka halutaan palauttaa

Saamelaista kulttuuriperintöä on kerätty Euroopan museoihin ja tutkimuslaitoksiin 1600-luvulta lähtien. Saamelaisvainajien hautojen ryöstely tutkimustarkoituksiin jatkui aina 1900-luvulle asti. Noin 50 000 saamelaisesinettä on yhä Euroopan museoiden kokoelmissa.

Saamelaismuseo Siida on edistänyt saamelaiskokoelmien palauttamista eli repatriaatiota jo vuosikymmenien ajan. Vuonna 2021 Suomen kansallismuseo palautti Siidalle yli 2 200 esineen saamelaiskokoelmansa, ja kulttuuriperinnön palauttamisprosesseja on parhaillaan käynnissä useamman eurooppalaisen museon kanssa.

Saamelaismuseo on järjestänyt tapaamisia väestölle, joissa on ollut mahdollista nähdä palautettuja esineitä. Esineiden kotiinpaluu on herättänyt monenlaisia tunteita, kertoo Pieski.

– Aina ei tiedä, mikä se tunne on nimeltään: onko se ilo, jälleennäkemisen riemu? Onko se suru, kaiho vai kaikkia näitä?

Saamelaismuseo Siidalla on käynnissä useita neuvotteluja monien Euroopan museoiden kanssa saamelaisesineiden palauttamisesta.

– Toivon, että neuvottelut johtavat lopputulokseen, jossa esineet pääsevät kotiin omien ihmisten pariin, minne ne kuuluvat, sanoo Pieski.