Los Angelesin pormestari Karen Bass on julistanut kaupunkiin paikallisen hätätilan ja määrännyt keskusta-alueelle ulkonaliikkumiskiellon paikallista aikaa keskiviikkoaamuun saakka. Pormestarin mukaan niillä halutaan saada kuriin Los Angelesissa viime aikoina etenkin myöhään illalla ja aamun varhaisina tunteina esiintynyt ilkivalta ja ryöstely.
Los Angelesissa on ollut jo useita päiviä rajuja yhteenottoja mielenosoittajien ja viranomaisten välillä. Mielenosoituksissa on vastustettu viranomaisten paperittomiin siirtolaisiin kohdistamia ratsioita, jotka ovat osa presidentti Donald Trumpin tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa.
Ulkonaliikkumiskielto tulee voimaan paikallista aikaa kahdeksalta tiistai-iltana ja jatkuu kello kuuteen keskiviikkoaamuna. Se kattaa noin kahden ja puolen neliökilometrin kokoisen alueen kaupungin keskustassa.
Presidentti Trump on viime päivinä määrännyt Los Angelesiin tuhansia kansalliskaartin ja satoja merijalkaväen sotilaita tilannetta rauhoittamaan. Kalifornian kuvernööri Gavin Newsom ja osavaltion oikeusministeri Rob Bonta ilmoittivat maanantaina paikallista aikaa haastavansa oikeuteen Trumpin hallinnon määräyksen kansalliskaartin lähettämisestä.
Myös pormestari Bass ilmaisi hieman ennen aamuneljää Suomen aikaa alkaneessa tiedotustilaisuudessa, ettei lisäapua tarvita.
– Me emme tarvitse tänne armeijaa tai kansalliskaartia, joita emme ole edes tänne pyytäneet, hän sanoi.
Teksasiin kansalliskaartia
Kansalliskaartia on määrätty kaduille myös Teksasissa. Republikaanikuvernööri Greg Abbott ilmoitti asiasta X-tilillään. Hänen mukaansa rauhalliset mielenilmaukset ovat sallittuja.
Protesteja on järjestetty myös Chigagossa ja San Franciscossa.
Uutinen päivittyy.
Lähteet: Reuters, AFP