Venäjän niin sanottu kesähyökkäys on ollut käynnissä vähintään kuukauden ajan. Näin arvioi sotaa seuraavan Black Bird Groupin asiantuntija Pasi Paroinen.
Venäjä väittää edenneensä Keski-Ukrainassa sijaitsevan Dnipropetrovskin alueen rajalle, ensimmäistä kertaa sitten hyökkäyssodan alun.
Ukraina ei ole vahvistanut tietoa.
Paroisen mukaan väite saattaa kuitenkin pitää paikkansa, alueelle paikannetun videomateriaalin perusteella.
– Venäjän etulinja on viimeisen kuukauden aikana hivuttautunut lähemmäs Dnipropetrovskin rajaa useammassa kohdassa, hän kertoo.
Viime päivinä mediahuomio on keskittynyt erityisesti Ukrainan Pokrovskin ja Mežovan kaupunkeihin.
– Näiden sotilaallinen merkitys on kuitenkin vähäisempi Kostjantynikan suunnassa tapahtuvat kehitykset, Paroinen sanoo.
Tähtäimessä Donetskin viimeiset suuret kaupungit
Kesällä sodan painopiste voi olla nimenomaan Kostjantynikassa, asiantuntija uskoo.
Venäjä pyrkii nyt saartamaan kaupunkia kolmelta suunnalta.
– Parhaillaan voimakkain ja vaarallisin Venäjän hyökkäyksistä tulee Avdijivkasta Kostjantynikaan, Paroinen sanoo.
Samalla Venäjä yrittää saartaa myös hieman pohjoisempana sijaitsevaa Lymanin kaupunkia.
Paroisen mukaan Venäjä pyrkii ottamaan kaupungit haltuunsa, jotta se voisi tavoilla niiden kautta pääsyä Ukrainan Kramatorskiin ja Slovjanskiin.
Kyseessä ovat viimeiset Ukrainan hallussa olevat kaupungit Donetskin alueella.
Asiantuntija uskoo droonisodan olevan kesällä ratkaiseva tekijä. Tässä Venäjä on jo onnistunut saamaan ylivoiman itselleen Kostjantynikan suunnassa.
– Tällä hetkellä venäläiset kykenevät esimerkiksi iskemään siellä Ukrainan huoltoa vastaan, Paroinen sanoo.
Ukrainan menestys riippuu reservien käytöstä
Ukrainan toinen suuri ongelma on asiantuntijan mukaan liian vähäinen jalkaväki.
Hän arvioi kesän taisteluiden lopputuloksen riippuvan pitkälti siitä, miten Ukraina onnistuu käyttämään ja keskittämään reservijoukkojaan.
Talven ja kevään aikana Ukraina on sitonut runsaasti joukkojaan Kurskin ja Sumyn alueille. Samalla tilanne itärintamalla on heikentynyt.
– Tämän näen olevan Ukrainan sodan johdon olennainen heikkous.
Paroisen mukaan Vladimir Putinin johtama Venäjä on toistaiseksi suostunut keskustelemaan rauhasta vain näön vuoksi.
Tosissaan asiasta käytäneen neuvotteluja vasta, kun merkittävä osa Ukrainan joukoista on onnistuttu saartamaan.
– Merkittävää uhkaa saarrotuksesta ei vielä ole näkyvissä.