Festivaalin kävijöillä on oikeus saada rahallinen hyvitys lipun hinnasta, jos tapahtuma perutaan tai sen sisältö muuttuu merkittävästi.
Näin linjaa Kilpailu- ja kuluttajaviraston ryhmäpäällikkö Mikko Saastamoinen.
Kesärauha-festivaalin järjestäjä ilmoitti eilen tiistaina, ettei se maksa hyvityksiä lauantain lipusta. Festivaalin taiteellinen johtaja Pietu Sepponen perusteli päätöstä force majeure -tilanteella eli ylivoimaisella esteellä.
Turussa viime viikonloppuna järjestetty Kesärauha-festivaali joutui perumaan lauantaina kuusi konserttia sääolosuhteiden takia. Festivaalin portit aukesivat lauantaina yli neljä tuntia aikataulusta myöhässä.
Hyvityksenä järjestäjä tarjosi mahdollisuutta ostaa kolmen päivän lippu normaalia edullisemmin ensi vuoden Kesärauhaan.
Järjestäjä ei voi vedota sääolosuhteisiin
Mikko Saastamoinen ei halua ottaa kantaa yksittäiseen tapahtumaan.
Yleisellä tasolla hän kuitenkin toteaa, että kuluttajan oikeus hyvitykseen ei riipu siitä, mistä syystä järjestäjä on joutunut perumaan tapahtumaan tai muuttamaan sen sisältöä.
– Vaikka muutokset johtuisivat poikkeuksellisista sääoloista tai muista tapahtumajärjestäjän vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevista syistä, on kuluttajalla oikeus hyvitykseen, koska hän ei ole saanut maksamaansa palvelua.
Korvauksen suuruus on Saastamoisen mukaan arvioitava tapauskohtaisesti. Lähtökohtaisesti kuluttajalla on oikeus virhettä vastaavaan hinnanalennukseen. Joissakin tilanteissa koko lipun hinnan palautuskin voi tulla kyseeseen.
– Joka tapauksessa kuluttajalla on oikeus rahalliseen hyvitykseen eikä kuluttajan voida edellyttää hyväksyvän vaihtoehtoisia järjestelyjä tilanteen hyvittämiseksi. Toki kuluttaja voi halutessaan tällaiseen suostua, mutta velvollisuutta siihen ei ole, Saastamoinen täsmentää.
Konsertteja ja tapahtumia jouduttiin perumaan varsinkin koronapandemian takia, mutta tapahtuman lyhentämiset ovat harvinaisempia.
Saastamoisen mukaan on melko tavallista, että kuluttajille tarjotaan muutos- ja peruutustilanteissa hyvityksenä muuta kuin rahapalautusta. Tälle ei sinänsä ole estettä, mutta se ei hänen mukaansa voi olla ainoa vaihtoehto.