Kela vähentää palvelupisteitään ja henkilöstönsä määrää, tiedottaa Kela.
Kela vähentää arviolta 150 henkilöä vuodessa ja korvaa 28 palvelupistettä muilla palveluilla. Kelalle jää 78 omaa palvelupistettä.
Kelan hallitus päätti tiistaina nostaa tuottavuusohjelmansa tavoitteita. Kelan on nyt säästettävä 50 miljoonaa euroa toimikuluistaan vuoden 2027 loppuun mennessä. Aiemmin säästötavoite oli 45 miljoonaa euroa.
Myös Kanta-palvelujen budjettiin on Kelan mukaan kohdistumassa merkittävät säästöt. Aiemmin joulukuussa Kela kertoi, että sen leikkaukset ovat suurimpia Kelan toimintakulujen leikkauksia vuosikymmeniin.
Kela on myös varoittanut sen palvelujen hidastumisesta ja saatavuuden heikkenemisestä säästöjen vuoksi.
Kelan etuusmenot kasvaneet
Kelan työmäärä on ollut kasvussa nykyisellä hallituskaudella etuuksiin ja palveluihin tehtyjen muutosten vuoksi.
Ensisijaisten tukien, kuten asumistuen ja työttömyystukien, muutokset ovat siirtäneet asiakkaita hakemaan täydentävää tukea Kelan kautta.
Kelan vuoden 2024 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen mukaan Kela maksoi viime vuonna etuuksia yli 17 miljardia euroa. Kelan etuusmenot taas kasvoivat edellisvuodesta 4,3 prosenttia.
Kelassa oli vuoden 2023 lopussa noin 8 500 toimihenkilöä, joista 700 oli määräaikaisia.
Korjattu 11.6.2025 kello 14.57: Kela vähentää henkilöstönsä määrää, ei ihmisten määrää, kuten jutussa aiemmin luki.
Muokattu 11.6.2025 kello 15.36: Lisätty taustaa Kelan etuusmenojen kasvamisesta.