Salli-satulatuolien tuotantotilat tuhoutuvat tulipalossa Rautalammilla, kertoo Pohjois-Savon pelastuslaitos.
Pelastuslaitos sai hälytyksen rakennuspalosta Sahalantiellä varhain torstaiaamuna. Ensimmäisten yksiköiden saapuessa paikalle Sahalan kartanon pihassa ollut tuotantotila oli osittain tulessa. Tuotantotila sijaitsi noin 200 vuotta vanhassa navettarakennuksessa. Sen koko oli noin 1 300 neliötä.
Satulatuoli-yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja Veli-Jussi Jalkanen arvioi, että yritys kärsi palossa satojen tuhansien tappion.
Noin 200 vuotta vanhaan navettaan rakennetuissa tuotantiloissa sijaitsivat myös yrityksen toimistot, lämmin varasto ja kaikki työkoneet. Jalkasen mukaan tiloissa oli paljon valmiita tuotteita lähdössä eteenpäin. Myös alan messuille meno peruuntuu palon takia.
Tuotannon siirtäminen väistötiloihin on Jalkasen mukaan mahdollista, mutta siihen kuluu viikkoja aikaa.
Jalkanen asuu viereisessä kartanon päärakennuksessa ja hän kertoo pakanneensa vaatteita palon syttymisen jälkeen siltä varalta, että palo leviää myös kartanon puolelle.
– Viereisen aitan pääty ehti syttyä palamaan, mutta se saatiin sammutettua, Jalkanen kertoo.
Tilalla on myös eläimiä, mutta ne olivat turvassa palolta.
– Yksi koira on ja kaksi kaksi ratsuhevosta, mutta ne ovat laitumella. Kissoista toista ei ole vielä näkynyt.
Ohikulkija huomasi kartanon pihapiiristä nousseet liekit
Tulipaloa sammutti enimmillään 15 pelastuslaitoksen yksikköä. Paikalle noin kello kahdeksan aikaan tullut Ylen toimittaja Varpu Mäntymäki kertoi, että rakennuksesta nousi edelleen liekkejä.
Päivystävä palomestari Ville Tuovinen kertoo, että palon havaitsi varhain aamulla ohikulkija. Siinä vaiheessa kartanon pihapiirista näkyi savua ja liekkejä.
– Kun ensimmäinen pelastusyksikkö Rautalammilta oli paikalla, rakennuksen oikeanpuoleinen siipi oli koko rakennuksen matkalta tulessa, Tuovinen kertoo.
Ensimmäisenä pelastuslaitos esti tulen leviämisen vieressä oleviin rakennuksiin. Tuotantotilojen vieressä on kartanon päärakennus, aitta ja traktorihalli.
Tuovisen mukaan palon syttymispaikka on suunnilleen pelastuslaitoksen tiedossa. Syttymissyytä tutkivat poliisi ja pelastuslaitoksen tutkijat.
Pelastuslaitos arvioi aamulla puoli kuuden aikoihin, että sammutustyöt jatkuvat pitkälle aamuun. Tulipalo oli alkuvaiheessa uhannut muitakin pihapiirin rakennuksia, mutta palon leviäminen saatiin estettyä.
Palosta ei ole aiheutunut henkilövahinkoja.
Uutista päivitetty 12.6. kello 10.07 lisäämällä yrittäjän haastattelu.
Uutista päivitetty 12.6. kello 9.35 pelastuslaitoksen tiedoilla paikan päältä.
Korjattu 12.6.2025 kello 8.52: Tulipalosta kertoi Pohjois-Savon pelastuslaitos, ei Etelä-Savon.