Saimaannorppa on uuden tutkimuksen mukaan oma lajinsa – tutkija: ”Ero kuin nykyihmisellä ja neandertalinihmisellä”

Saimaannorppa on uuden tutkimuksen mukaan levittäytynyt Suomeen idästä, kun muut Suomen alueen norpat ovat lännestä. Aikaisemmin saimaannorpan on ajateltu jääneen jumiin Saimaalle.

Saimaannorppa loikoilee kiven päällä.
Saimaannorpalla on muun muassa erilaiset hampaat kuin Itämeren ja Laatokan norpilla. Kuva: Jouni Koskela

Uusi tutkimus nostaa saimaannorpan omaksi lajikseen.

Suomen alueen norppien on perinteisesti ajateltu olevan lähisukulaisia ja kehittyneen sisävesistöihin loukkuun jääneistä norpista maan kohotessa jääkauden jälkeen.

Tutkimuksessa kartoitettiin ensimmäistä kertaa lähes kaikkien maailman norppapopulaatioiden perimiä. Sen mukaan saimaannorppa on evolutiivisesti selvästi eriytyneempi kuin aikaisemmin on tiedetty.

Tulokset osoittavat, että saimaannorppa on eriytynyt muista norpista vähintään 60 000 vuotta sitten, paljon ennen 10 000 vuotta tapahtunutta Saimaan syntyä.

Genetiikan tutkimuksen professori Jaakko Pohjoismäki Itä-Suomen yliopistosta kertoo, että saimaannorpan erilaistuminen omaksi lajikseen alkoi jääkauden ajan jääjärvissä, jotka levittäytyivät Suomen itäpuolella.

– Saimaannorppa on maailman harvinaisin norppa, viimeinen jääjärvien norppien edustaja maailmassa.

Itämeren ja Laatokan norppien alkuperä on puolestaan Atlantilla.

Kalansyöntihampaat

Yliopistotutkija Mervi Kunnasranta Itä-Suomen yliopistosta kertoo, että saimaannorpan suolisto on lyhyempi kuin merellä asuvien norppien. Merellä norpan ravintoon kuuluu äyriäisiä, joiden sulatus kestää pidempään kuin kalan.

Myös saimaannorpan hampaisto on kaikista norpista eniten kalaravintoon erikoistunut.

Pohjoismäen mukaan eroa muiden järvinorppien ja saimaannorpan välillä voi kuvailla samanlaiseksi kuin ihmisen ja neandertalinihmisen välillä.

Iso merkitys

Jo muutama vuosi sitten geenitutkimus viittasi saimaannorpan olevan oma lajinsa. Nyt julkaistussa tutkimuksessa asia on todettu vahvoin tieteellisin todistein.

Tutkijoiden mukaan sillä, että saimaannorppa tunnustetaan omaksi lajikseen, on suuri symbolinen merkitys.

– Kyllähän saimaannorppa on ihan yhtä arvokas populaatio ollut suojeltavaksi myös alalajina, mutta tämä osoittaa saimaannorpan ainutlaatuisuuden.

Saimaannorpan historiaa selvitettiin Helsingin, Itä-Suomen, Kööpenhaminan yliopistojen sekä Tokion luonnonhistoriallisen museon ja Luonnonvarakeskuksen yhteistyönä.

Tutkijat ja suojelijat siirtävät saimaannorppia uusille vesialueille Saimaalla, sillä he yrittävät lisätä norppakannan perimän monimuotoisuutta. Saimaannorppa Jelena muutti Pihlajavedeltä Kolovedelle kesällä 2024.