Kaakkois-Suomen poliisi käräytti noin 20 viallista mopoa liikenteestä tehovalvonnan aikana toukokuussa.
Komisario Juha Hasselin mukaan toistuva huomauttamisen kohde valvonnassa olivat viritetyt ajoneuvot.
Liikenteestä jäi kiinni 12 mopoa, jotka olivat virittämisen seurauksena moottoripyöräksi luokiteltavia.
Poliisi kirjoitti kuljettajille sakon kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja määräsi heidät ajokieltoon.
Yhden moottoripyörän kuljettaja oli alle 15-vuotias, eikä hänellä ollut vaadittavaa ajolupaa. Poliisi määräsi hänen huoltajalleen sakon, koska ajoneuvo oli luovutettu ajo-oikeudettomalle henkilölle.
– Vastuu ajoneuvon turvallisuudesta on mopoilijalla sekä alaikäisen mopoilijan huoltajalla. Vanhempien tulisi kiinnittää enemmän huomiota lasten mopoihin, sanoo komisario Hassel tiedotteessa.
Poliisi määräsi yhteensä 13 mopoilijalle sakkoja liikennesääntöjen rikkomisesta.
Mopoilijat ärsyttävät osaa
Häiritsevää ajoa paljastui valvonnan aikana jonkin verran. Poliisi korostaa sitä, että tahallinen metelöinti häiritsee sekä ihmisiä että eläimiä, eikä se ole sallittua.
Poliisin tiedossa on, että osa ihmisistä kokee tavallisenkin mopoilun häiritseväksi. Mopoilijoihin suhtaudutaan negatiivisesti, vaikka lakia ei ole millään tapaa rikottu.
– Olemme kuulleet nuorilta, että joskus aikuiset kohdistavat heihin aggressiivistakin käytöstä liikenteessä, koska mopot ärsyttävät. Se ei ole hyväksyttävää, Hassel sanoo.
Mopoilu on osa liikennettä ja muiden tienkäyttäjien on siihen sopeuduttava silloin, kun mopoa käytetään ja kuljetetaan sääntöjen mukaan.
– Mutta jos turvallisuutta vaarantavaa tai häiriötä aiheuttavaa ajamista havaitsee, pitää soittaa hätäkeskukseen. Sitä kautta voimme puuttua häiritsevään ajoon.