Synteettisen metaanin tai metanolin valmistuslaitosta Kristiinankaupungin Karhusaareen suunnitteleva Koppö Energia on saanut rakennusluvan.
Tekninen lautakunta päätti asiasta eilen yksimielisesti, kunhan tietyt lisäehdot – kuten melu-, tärinä- ja maaperäsuunnitelmat – täyttyvät. Laitoksen tulee myös laatia pelastussuunnitelma ja riskianalyysi kemikaaleista.
Vetylaitos rakennetaan noin 25 hehtaarin alueelle vanhan voimalan eteläpuolelle. Hanke maksaisi noin 550 miljoonaa euroa.
Koppö Energia saa julkista rahoitusta yhteensä 112 miljoonaa euroa: 27 miljoonaa euroa työ- ja elinkeinoministeriöltä ja nyt 85 miljoonaa euroa Euroopan komissiolta.
Yhtiö on saanut 85 miljoonaa euroa EU-rahoitusta hankkeelleen.
Lopullista investointipäätöstä ei ole vielä tehty. Tehdas työllistäisi rakennusvaiheessa satoja ihmisiä. Valmis tehdas on vahvasti automatisoitu, ja siellä olisi työpaikkoja 30.
Hanke on herättänyt jonkin verran vastustusta. Kaupunki hyväksyi joulukuussa ympäristöjärjestöjen kanssa tehdyn sopimuksen hankkeen edistämiseksi.
Ympäristövaikutusten arvioitiin tuli kaksitoista lausuntoa viranomaisilta. Etelä-Pohjanmaan ely-keskuksen mukaan suurimmat kielteiset vaikutukset kohdistuvat meriympäristöön, erityisesti jäähdytysvesien aiheuttamaan rehevöitymiseen.
Lisäksi rakentamisesta aiheutuva häiriö voi vaikuttaa kielteisesti alueella pesiviin petolintuihin sekä ihmisten elinoloihin liikenteen ja yömelun vuoksi.