Poliisi on lopettanut Mikkelin Sairilasta löytyneiden metsästyseläinten ruhojen tutkinnan.
Itä-Suomen poliisi kertoo, että ruhoja metsään vienyt henkilö on ilmoittautunut itse poliisille. Tekijä on pienpetometsästäjä, jolla on yksityisen maanomistajan lupa haaskojen vientiin.
Metsästäjä oli myös ilmoittanut haaskasta valvontaeläinlääkärille ja riistakeskukselle.
Metsästyseläinten ruhoista teki ilmoituksen Sairilassa kävelyllä ollut mikkeliläinen lenkkeilijä, joka törmäsi kävelylenkillään puroon ja sen varteen jätettyihin eläinten raatoihin.
Poliisin mukaan virhe oli se, ettei metsästäjä haudannut eläinten raatoja viime syksynä. Metsästäjän aikomus oli haudata raadot lumien sulettua, mutta niin ei tapahtunut.
Lisäksi poliisi kertoo, että Metsä-Sairilan alueella saa poikkeusluvalla metsästää muun muassa harmaalokkeja, naakkoja ja variksia, joten lintujen metsästämistä ei katsota metsästysrikokseksi.
Yksityishenkilö oli tehnyt poliisille ilmoituksen, jonka mukaan lintuja metsästetään Metsä-Sairilan alueella Mikkelissä.
Videolla kuvaa Mikkelin Sairilasta metsästä löytyneistä eläinten raadoista: