Analyysi: Hallituksen velkaantumistavoite vaatisi miljardiluokan uusia säästöjä

Suomen Pankin uusi arvio on saanut hallituksen pohtimaan uusia sopeutustoimia. Ylen saaman laskelman mukaan säästöjen suuruuden pitäisi olla jopa neljä miljardia euroa.

Velkasuhde jatkaa kasvuaan – Valtiovarainministeriön ja Suomen Pankin ennusteet vuosille 2025-2027.
Kuva: Eetu-Mikko Pietarinen / Yle

Suomen Pankin uusi talousennuste lisää hallitukselle painetta tehdä vielä uusia sopeutustoimia, jos se haluaa uskottavasti pitää kiinni tavoitteestaan.

Ylen pankilta saaman arvion mukaan velkaantumisen pysäyttäminen vaatisi jopa neljän miljardin euron säästöjä tai veronkorotuksia.

Suomen Pankki arvioi, että velan suhde kansantuotteeseen nousee vuosina 2026–2027 peräti 1,2 prosenttiyksikköä noin 87,9 prosenttiin.

Ylen tietojen mukaan alustava johtopäätös näkymien synkentymisestä on, että hallitus saattaa joutua tekemään uusia sopeutustoimia, jotta tavoite velkasuhteen vakauttamisesta pysyisi hallituksen ulottuvilla.

Suomen Pankin arvio on synkempi kuin valtiovarainministeriön huhtikuisessa taloudellisessa katsauksessa, jossa ministeriö ennakoi velkasuhteen nousun hidastuvan hallituskauden lopussa 0,4 prosenttiyksikköön. Vuonna 2026 velkasuhde kasvaa yhden prosenttiyksikön.

Suomen Pankin uudella ja ministeriötä synkemmällä arviolla on merkitystä, koska hallitus tavoittelee ohjelmansa mukaan velkasuhteen ”vakauttamista”, ja hallituskausi päättyy 2027.

Hallituspuolueissa ”vakauttamista” tulkitaan siten, että velkasuhde ei saisi kauden lopussa enää merkittävästi nousta.

Suomen Pankin Ylelle antaman arvion mukaan velkasuhteen nousun pysäyttäminen vuosina 2026–2027 vaatisi mekaanisesti laskien vielä 3,6 miljardin euron sopeutustoimia.

Kun otetaan huomioon vaadittavien veronkorotusten tai menoleikkausten hidastava vaikutus talouskasvuun, vaadittavan sopeutuksen määrä nousee noin neljään miljardiin euroon.

Tällaisilla sopeutustoimilla hallitus pääsisi siis Suomen Pankin mukaan tilanteeseen, jossa velan suhde kansantuotteeseen ei nouse hallituskauden loppuvuosina.

Hallituksessa Suomen Pankin uusi talousennuste on herättänyt huolta velkaantumistavoitteen entistä selvemmästä karkaamisesta.

Pankin käsitys velkaantumistahdista on selvästi synkempi kuin valtiovarainministeriön, sillä talouden näkymät ovat pankin mukaan huonontuneet sitten kevään, jolloin ministeriön tuorein katsaus on laadittu.

Hallituslähteiden mukaan velkasuhteen voi vielä tulkita ”vakautuneen”, jos sen kasvu jää prosentin kymmenyksiin.

Mutta Suomen Pankin ennustaman kaltainen selvästi jyrkempi kulmakerroin alkaa olla ongelma.

Asia on tärkeä etenkin kokoomukselle, jonka keskeinen vaalilupaus velkaantumisen pysäyttäminen oli. Kokoomuksen kannatus myös kestää leikkauksia paremmin kuin esimerkiksi perussuomalaisten.

Kokoomuksessa ei ole kategorisia esteitä uusille sopeutustoimille, mutta asiasta ei ole Ylen tietojen mukaan myöskään vielä laajemmin puhuttu.

Kokoomuksen näkökulmasta keskeinen kysymys on, mitä tapahtuu jo päätetyille yhdeksän miljardin euron sopeutustoimille. Jos alkaa näyttää, että päätetyt säästöt eivät koko laajuudessaan toteudu, uusia toimia on tehtävä.

Hallituslähteiden mukaan syksyn budjettiriihi on luonteva paikka tehdä uusia sopeutuksia, jos sellaiset katsotaan tarpeellisiksi. Keskustelua siitä, millaisia toimenpiteet voisivat olla, ei ole Ylen tietojen mukaan vielä käyty.

Valtiovarainministeriö julkaisee ensi maanantaina uuden talousennusteensa. Julkistuksen yhteydessä valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) esittelee näkemyksiään julkisen talouden näkymistä lähivuosille.

Purra sanoi viime viikolla eduskunnassa, että velkasuhteen vakauttaminen edellyttää jo päätettyjen sopeutustoimien viemistä maaliin täysimääräisinä, ja ennustetun talouskasvun toteutumista.

– Mikäli näin ei tule tapahtumaan, hallitus on sitoutunut tekemään lisätoimia, Purra sanoi.