Analyysi: Perus­suomalaisten kentän protestista oli tulla lässähdys, mutta sitten Keskisarja valittiin varapuheenjohtajaksi

Perussuomalaisten puoluekokouksessa saatettiin nähdä ensimmäiset merkit hallitusyhteistyön säröilystä, kirjoittaa politiikan toimittaja Hannu Tikkala.

Teemu Keskisarja.
Perussuomalaisten kansanedustaja Teemu Keskisarja päätti puheensa sanoihin ”voitto tai kuolema”. Kuva: Silja Viitala / Yle
Kuvassa on Ylen toimittaja.
Hannu Tikkalapolitiikan toimittaja

Perussuomalaisten katastrofaaliset kunta- ja aluevaalitulokset loivat synkän odotusarvon puoluekokoukselle Lahdessa lauantaina. Politiikan toimittajat ja seuraajat odottivat perussuomalaisten kentältä kurinpalautusta puoluejohdolle.

Kaikki näytti menevän puoluejohdon kannalta hyvin, kun puheenjohtaja Riikka Purra ja puoluesihteeri Harri Vuorenpää valittiin jatkokaudelle. Yleensä puoluesihteerit ovat olleet perussuomalaisissa liipasimella, kun palautetta puoluejohdolle on haluttu antaa.

Kentän kriittinen palaute uhkasi jäädä piippuun, kunnes varapuheenjohtajien valinnat alkoivat. Ensin kansanedustaja Teemu Keskisarja valittiin varapuheenjohtajaksi ja toiseksi Simo Grönroos päihitti vaalissa europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysen.

Mitä nämä valinnat kertovat perussuomalaisen kentän protestista?

Sisäministerin syrjäyttäminen oli isoin uutinen

Suurimmaksi protestiksi voi tulkita suositun sisäministerin Mari Rantasen tappion varapuheenjohtajakisassa. Tiukassa äänestyksessä Keskisarja voitti Rantasen 73 äänellä, mikä ei ole iso ero yli tuhannen hengen äänestyksessä.

Rantasen jäämistä toiseksi voi pitää yllätyksenä, sillä hän on ollut sisäministerinä vastuussa monesta maahanmuuttoon ja sisäiseen turvallisuuteen liittyvästä kiristyksestä, joihin puolueessa ollaan oltu laajasti tyytyväisiä.

Samalla Rantanen oli harvoja perussuomalaisia, joka kasvatti äänimääräänsä edellisistä kuntavaaleista tänä keväällä.

Monien perussuomalaisten jakaman tulkinnan mukaan puolueen kannatusta ovat nakertaneet nimenomaan julkisen talouden sopeutukset ja työmarkkinauudistukset.

Rantanen näyttää jääneen kentän protestin alle, koska se halusi ottaa puheenjohtajistoon ihmisiä, jotka eivät istu ministeriaitiossa.

Samaan hengenvetoon pitää todeta, että Keskisarja veti taitavan kampanjan ja hän vetosi yleisöön onnistuneesti Lahdessa. Hän sanoi puheessaan, että väestönvaihto Suomessa on ”tilastollinen tosiasia” ja hallituksen rasismikoulutuksen olevan ”höpöjuttuja”.

– Julistan niille nollatoleranssin, Keskisarja sanoi rasismikoulutuksesta.

Yleisö vastasi Keskisarjan puheeseen naurulla. Toiseksi varapuheenjohtajaksi valittu Joakim Vigelius oli samaa mieltä Keskisarjan kanssa koulutuksen luonteesta.

Mielenkiintoista tilanteessa on se, että Petteri Orpon (kok.) hallitus lähes hajosi rasismikohuun kesällä 2023.

Protesti kohdistui hallituskumppaneihin

Perussuomalaisten useat puheenvuorot olivat kriittisiä lauantaina, mutta ne kohdistuivat puoluejohdon sijasta hallituskumppaneihin. Varapuheenjohtajavaalissa Tynkkysen päihittänyt Simo Grönroos sanoi, että maahanmuuttokirjauksia pitää kiristää entisestään.

Mikäli hallituksessa ei saada uusia kirjauksia, perussuomalaisten on lähdettävä hallituksesta.

– Ajatuksella tulos tai ulos, Grönroos kuvasi vaatimuksia.

Grönroos kuvasi hallituspuolue kokoomusta termillä ”kaverikapitalistinen puolue”, joka pyrkii jakamaan mahdollisimman paljon rahaa omille eturyhmilleen. Samalla hänen mukaansa kokoomus pyrkii saamaan lisää maahanmuuttajia, koska yritykset kaipaavat ”lisää halpatyövoimaa”.

Toistaiseksi nämä puheet ovat vain puoluekokouspuheita, joilla pyrittiin erilaisiin luottamustehtäviin. Ne voivat kuitenkin ennakoida sitä, että perussuomalaiset asettavat uusia vaatimuksia hallituskumppaneilleen.

Ja se puolestaan voi näkyä hallitusyhteistyön rakoiluna.