Julkinen tuki vähenee, talkoohenki kasvaa – Iitin musiikkijuhlien jatkuvuutta turvaa toistasataa vapaaehtoista

Tapahtumien järjestäjät ovat siirtyneet yhdestä epävarmuuden ajasta toiseen. Iitin musiikkijuhlat joutuu etsimään lisärahoitusta, kun festivaalitukea leikattiin rajusti.

Osana Iitin musiikkijuhlia kuultiin tänä vuonna Pepe Willbergin konsertti Verlan tehdasmuseossa. Yksi saleista otettiin konserttikäyttöön talkoolaisten voimin.

Korona-aika kaatoi monia tapahtumia, nyt tiukka taloustilanne ja julkisen tuen leikkaukset kasvattavat kulttuurialan epävarmuutta ja horjuttavat jatkuvuutta.

Kuluttajien käytös muuttui koronakriisin myötä. Osaan tapahtumista kävijät ovat palanneet, mutta vaihdellen.

Iitin musiikkijuhlien lipunmyynti piristyi viime vuonna, mutta huippuvuosiin yli kaksikymmenvuotias tapahtuma ei ole vielä palannut.

Kuvassa Iitin musiikkijuhlien toiminnanjohtaja Juhana Salminen. Hänellä on yllään musta farkkutakki, ja kaulassaan nimilappu. Taustalla Verlan tehdasmuseon sali, jossa pidetään Iitin musiikkijuhlien konsertti. Penkit, piano ja mikrofonit ovat valmiina esityksiä varten.
Musiikkijuhlinen toiminnanjohtaja Juhana Salmiselle juhlat ovat tutut jo lapsuudesta. Hän on käynyt Perheniemen musiikkikursseilla, ollut mukana talkoilemassa, myöhemmin tuottajana ja nyt toiminnanjohtajana. Kuva: Juha-Petri Koponen / Yle

Toiminnanjohtaja Juhana Salminen arvioi maksaneiden konserttikävijöiden määräksi noin kaksi tuhatta viime vuoden tapaan.

– Meillä on myös paljon ilmaiskonsertteja ja tapahtumia, niiden kävijämääriä emme seuraa.

Kirkonkylä on musiikkijuhlien sydän. Neljän päivän aikana konsertit leivittäytyvät sivukylille ja naapurikuntiin.

Esimerkiksi Verlan tehdasmuseo Jaalassa on yksi tämän vuoden konserttipaikoista. Musiikkijuhlien konserttisarjan siellä aloitti Pepe Willberg, viime vuonna Jukka Kuoppamäki.

Kuvassa jäätelökioski Iitin kirkonkylällä. Kuvassa jäätelömyyjä Milja Pöyhönen katsoo ulos jäätelökioskin ikkunasta.
Kirkonkylän jäätelökioskilla riittää vipinää musiikkijuhlien aikaan. – Asiakkaita on jonoksi asti ja pääsen puhumaan heidän kanssaan myös englantia, kolmatta kesää jäätelömyyjänä toimiva Milja Pöyhönen kertoo. Kuva: Juha-Petri Koponen / Yle

Talkoolaisten työllä iso merkitys juhlille

Musiikkijuhlien kokonaisbudjetti on tänä vuonna 170 000 euroa. Summa kattaa myös lasten ja nuorten musiikkileirin.

Taiteen edistämiskeskus leikkasi musiikkijuhlien festivaalituesta neljäkymmentä prosenttia. Salminen kertoo myös muutaman sponsorin vetäytyneen.

– Kyllä se lovi tuntuu. Olemme jo syynänneet tarkkaan budjettia ja karsineet kuluja. Esimerkiksi isojen orkestereiden sijaan menemme tänä vuonna pienemmillä kokoonpanoilla.

Kyläläisten merkitys juhlille on monessa mielessä suuri. Salmisen mukaan juhlat eivät pyörisi ilman talkoolaisia.

– Talkoolaiset tekevät juhlien hengen, meillä ei pönötetä. Ja se on merkittävä taloudellinen panos, minkä he antavat työllään. Esimerkikkäinä vaikkapa ruokahuolto, josta maksamme ainoastaan tarvikkeet.

Iitin musiikkijuhlat aikoo jatkossakin pitää riman korkealla.

– Aiomme järjestää edelleen korkealaatuisia kamarimusiikkikonsertteja, ja tuoda monipuolisesti musiikkia ja eturivin taiteilijoita Iitin kesään.

Kun julkinen tuki hiipuu, yksityistä tukea tarvitaan entistä enemmän.

– Ei voi luottaa siihen, että kun on ennen saatu jotakin, se jatkuisi, Salminen toteaa.

Kuvassa on Iitiin musiikkijuhlien tapahtumasali Verlassa ja talkoolaisia kokoamassa penkkejä. Kuvan etualalla talkoolainen Sari Rajalin. Hänellä on yllään vihreä T-paita ja kaulassa nimikortti. Taustalla näkyy lavasteita ja muita talkoolaisia.
Sari Rajulin on ollut mukana talkoilemassa ”ainakin vuosikymmenen”. – Ystävä yllytti minut joukkkoon ja minä puolestani olen innostanut muita. Myös mies ja poika ovat mukana. Kuva: Juha-Petri Koponen / Yle

Yritykset tukitalkoisiin

Musiikkijuhlat järjestettiin nykymuodossaan ensimmäistä kertaa vuonna 2003. Taiteellinen johtaja on alusta asti ollut pianisti Laura Mikkola.

Musiikkitarjonnan keskiössä on klassinen musiikki. Tänä vuonna juhlilla kuultiin muun muassa kaksi maailman kantaesitystä säveltäjävierailuineen.

Tapahtuma huipentuu perinteisesti Hiidenvuoren yökonserttiin. Ensimmäiset juhlat musiikkiesityksineen Hiidenvuoren laella pidettiin vuonna 1914.

Iitin kunta tukee musiikkijuhlia, ja tapahtumalla on pitkäaikaisia, yksityisiä ja yritystukijoita, muun muassa iittiläinen suuryritys Halton.

– Olemme olleet mukana alusta asti. Toimimme globaalisti, mutta Iitissä on perheyhtiömme juuret, sanoo Mika Halttunen.

Kuvassa on Iitin kirkko, punainen puurakennus, jonka edustalla kasvaa vihreitä puita. Kirkon vieressä on banderolli, jossa lukee "Iitin musiikkijuhlat".
Musiikkijuhlien pääestradina toimii hienosta akustiikastaan kehuttu Iitin kirkko. Kirkossa on kuultu maailman kantaesityksiä, niin tänäkin vuonna. Kuva: Juha-Petri Koponen / Yle

Iitin musiikkijuhlat sopii Halttusen mukaan hyvin yhteen yrityksen arvojen kanssa.

– Se on hyvin järjestetty, linjakas tapahtuma. Olin itse aikanaan tekemässä päätöstä mukaan lähtemisestä, ja se oli helppo tehdä.

Tukipyyntöjä yritykselle tulee paljon. Linjauksia ja valintoja on tarvittu.

– Tuemme urheilua ja kulttuuria erityisesti niillä paikkakunnilla, joissa toimimme ja olemme merkittävä työnantaja. Urheilussa suuntaamme tukea erityisesti joukkueurheiluun ja nuorten harrastamiseen.

Mika Halttunen näkee, että yrityksillä on merkittävä rooli ihmisten hyvinvoinnin ylläpitäjinä erityisesti vaikeina aikoina.

– Ajat ovat tiukat, ja julkisella puolella on krooninen rahapula. Kannustan yrityksiä miettimään, voisivatko ne olla mukana tukitalkoissa jollakin tavalla, hän sanoo.

Otsikkoa muutettu vapaaehtoisten määrän osalta 14.6. klo 8.36