Iranilla on nyt uusi keino iskeä Israeliin, sanoo asiantuntija

Iranilla on uusi taktiikka, jota se hyödyntää iskuissa Israelia vastaan. Samalla se yrittää iskeä samankaltaisiin kohteisiin kuin Israel.

Kartta Israelin iskujen etäisyyksistä Iraniin.
Israelin ja Iranin iskujen kantomatka on noin 2000 kilometriä. Kuva: Juha Rissanen / Yle, lähde: Open Street Map, Mapcreator

Iran on iskenyt Israeliin jo neljättä päivää. Taktiikka on tällä kertaa erilainen kuin aiemmin, sanoo everstiluutnantti, osastopäällikkö Juha Mäkelä Puolustusvoimien tutkimuslaitoksesta.

Edellisen kerran Iran iski Israeliin lokakuussa 2024. Silloin se kohdisti iskut pelkästään sotilaskohteisiin ja ampui ohjuksiaan hyvin laajalle alueelle.

– Nyt on havaittavissa, että yhteen ja samaan maalipisteeseen on laukaistu useampi ballistinen ohjus, jolloin torjunta on ollut vaikeampaa, kun sieltä on tullut samaan maaliin useampi eri kohde. Ja siinä on ehkä osasyy, että osa näistä [Iranin ohjuksista] on läpäissyt [Israelin] ilmapuolustuksen.

Katso videolta, kun Iranin Punainen puolikuu etsi sunnuntaina eloonjääneitä Fallahin-asuinalueella Teheranissa:

Tällä kertaa Iran on myös sotilaallisten kohteiden lisäksi vastannut samaan iskukierteeseen, mitä Israel on tehnyt.

– Jos Israel on iskenyt Iranin öljynjalostamoita kohtaan, niin Iran on vastaavasti iskenyt Israelin jalostamoihin.

Katso grafiikasta, mihin kaikkialle Iran ja Israel ovat tehneet iskuja:

Kartta Israelin ja Iranin iskuista kesäkuussa 2025.
Israel ja Iran ovat perjantaista asti iskeneet toistensa alueille. Israelin iskut ovat kohdistuneet muun muassa suuriin energialaitoksiin Teheranissa ja Iranin tärkeimpään ydinlaitokseen Natanzissa. Kuva: Juha Rissanen / Yle, lähde: New York Times, Open Street Map, Mapcreator

Lisäksi Iran on hyökännyt myös Israelin puolustusteollisuuden kohteisiin, joissa valmistetaan esimerkiksi Israelin torjuntaohjuksia.

– Yhden torjuntaohjuksen on puhuttu maksavan noin miljoonan, eli kyse on hirmu kalliista aseista, Mäkelä sanoo.

Iran teknologisesti omalla tasollaan

Israeliin on aiemmin kohdistunut useasti iskuja myös Iranin tukemien äärijärjestöjen, Hizbollahin ja Hamasin toimesta.

Mäkelän mukaan Iranin iskuja ei kuitenkaan voida verrata näihin iskuihin, joita äärijärjestöt ovat päässeet esteettömästi tekemään Israelin rajanaapurista.

– Nämä [Hizbollahin ja Hamasin iskut] ovat olleet enemmän lyhyen kantaman asejärjestelmien käyttöä. Puhutaan alle 50 kilometristä.

Iran puolestaan on kyennyt iskemään Israeliin ohjuksin, merkittävän etäisyyden päästä ja useiden maiden ilmatilojen kautta.

Iranin käyttämissä ohjuksissa kantomatkaa on Mäkelän mukaan ollut noin 1700-2000 kilometriä.

– Iran on teknologisesti ihan eri tasolla, ja sitä voi pitää myös kärkiosaajana ohjusten valmistajana.

Kheibar Shekan ohjus ja Iranin sotilaita.
Iranin vallankumouskaartin sotilaat vartioivat Kheibar Shekan -ballistista ohjusta Teheranin keskustassa 29. huhtikuuta 2022. Kuva: Morteza Nikoubazl / AOP

Iranin tekemät iskut ovat myös laajuudeltaan olleet suurempia kuin mitä Hizbollah ja Hamas ovat onnistuneet tekemään.

– Näissä ballistisissa ohjuksissa räjähteiden määrä on paljon voimakkaampi. Ja jos ohjukset pääsevät puolustuksen läpi, niin ne kyllä tekevät kovaa tuhoa.

Israel pyrkii tuhoamaan laukaisulavetit

Asiantuntija-arvioiden mukaan Iranilla on ollut arsenaalissaan noin 3 000 ballistista ohjusta.

– Nyt he ovat tässä neljän päivän aikana käyttäneet noin 300 ohjusta. Eli noin 90 prosenttia on vielä jäljellä, Mäkelä sanoo.

Iranin ohjuslaukaisuissa avaintekijänä ovat liikkuvat laukaisulavetit, jotka ovat piilossa maan alla. Lavetit tulevat esiin laukaisua varten ja ohjus laukaistaan 10 minuutin kuluessa. Laukaisun jälkeen lavetit siirretään nopeasti toiseen luolaan.

Israel on pyrkinyt tuhoamaan näitä lavetteja, sillä niiden eliminointi heikentäisi merkittävästi Iranin kykyä laukoa ohjuksia.

– On arvioitu, että lavetteja on näiden Israelin viimeisten iskujen jäljiltä enää 100-150, Mäkelä kertoo.

Kartta Hormuzinsalmesta Persianlahdella.
Iran voisi halutessaan eskaloida tilannetta esimerkiksi sulkemalla Hormuzinsalmen. Kuva: Juha Rissanen / Yle, lähde: Open Street Map, Mapcreator

Israelin massiivisista iskuista huolimatta Iran kykenee toistaiseksi jatkamaan ohjusten ampumista. Mäkelän mukaan Iranin lähtökohtaisena intressinä on pitää konflikti kahdenvälisenä.

– Jos Iran ahdistetaan nurkkaan ja Yhdysvallat liittyy konfliktiin, niin viimeinen keino voisi kuitenkin toki olla se, että Iran pyrkisi eskaloimaan tilannetta joka suuntaan.

Halutessaan Iran voisi eskaloida tilannetta aloittamalla iskut Persianlahden öljynjalostamoita vastaan ja mahdollisesti sulkemalla tilapäisesti Hormuzinsalmen, Mäkelä sanoo.

– Jos tilanne eskaloituisi niin, että Hormuzinsalmisalmi suljettaisiin, niin silloin puhuttaisiin sitten ihan eri mittaluokan konfliktista, jolla olisi vaikutusta koko Lähi-itään. Sen takia en pidä sitä tällä hetkellä todennäköisenä.

Korjattu: Iranissa toimii Punainen puolikuu, ei Punainen risti.