Närpiön edustalle suunnitellun Edith-merituulivoimahankkeen linnustoselvitykset ovat parhaillaan käynnissä Selkämerellä.
Metsähallituksen hankkeessa ympäristövaikutuksia arvioi Rambollin asiantuntijaryhmä, jonka työssä korostuu erityisesti muuttolintujen kevät- ja syysmuuton seuranta.
– Ympäristövaikutusten arvioinnissa selvitämme mahdollisimman tarkasti hankealueen nykytilan ja arvioimme yhdessä asiantuntijoiden kanssa, millaisia vaikutuksia tuulivoimaloilla olisi alueen luontoon. Selvitykset antavat myös arvokasta tietoa sopivimmista paikoista tuulivoimaloiden ja merikaapeleiden sijoittamiseen, Edith-hankkeen projektipäällikkö Hanna Tuominen Metsähallituksesta kertoo tiedotteessa.
Linnut muuttavat rannikkoa myötäillen – yömuutto haaste seurannalle
Linnustoseuranta tehdään veneellä kuljettavalla, 64 kilometrin pituisella reitillä.
Kevätmuuton osalta tavoitteena on 20 retkeä, joista tämän vuoden osalta on toteutettu jo 13. Tutkimuksessa kiinnitetään erityistä huomiota uhanalaisiin ja huomionarvoisiin lajeihin, kuten mustalintuun, pilkkasiipeen, selkälokkiin ja ruokkilintuihin.
– Syysmuuton aikana linnut näyttävät noudattavan hämmästyttävän tarkasti rannikkoa myötäilevän IBA-alueen reunaa, kertoo Rambollin lintuasiantuntija Aku Kalliomäki.
Tutkijat pyrkivät selvittämään lintujen lentokorkeuksia ja määrää myös yöaikaan, mutta esimerkiksi tutkahavainnointi on haastavaa, koska mantereelta ulottuvien tutkien kantama on rajallinen ja ulkomerellä vakaata alustaa on vaikea järjestää.
Edith-hankkeen linnustoseurannat jatkuvat kevääseen 2026 saakka.
Närpiön edustalle suunnitteilla oleva Edith sisältää 80–100 tuulivoimalaa.