Keihäänheittäjä Lassi Etelätaloa ei nähdä kisaamassa lähiviikkoina.
Etelätalo kertoo Yle Urheilulle kärsivänsä kylkivammasta, joka estää paitsi kisaamisen myös täysipainoisen harjoittelun.
– Olen kokeillut heittää kipulääkkeiden avulla. Se vaikutti kuitenkin tekniikkaan siinä määrin, etten nähnyt järkeväksi jatkaa niiden avulla tässä vaiheessa kautta, Etelätalo kertoo.
Oikean kyljen vamma on Joensuun Katajan miehelle tuttuakin tutumpi. Se leikattiin yli kymmenen vuotta sitten, minkä jälkeen Etelätalo on taiteillut kausia läpi vamman muistuttaessa itsestään tasaisin väliajoin.
Kun Etelätalo voitti uransa toistaiseksi ainoan arvokisamitalin, Münchenin EM-pronssin elokuussa 2022, samainen kylki vihoitteli samaisena keväänä ja haittasi valmistautumista kauteen.
– Tosin silloin ei tullut näin pitkää paussia kovasta harjoittelusta kuin nyt.
Päätös pitää
Vaikka Etelätalolla on kokemusta vammoista ja niiden kuntouttamisesta enemmän kuin riittävästi, tämänhetkinen tilanne koettelee 37-vuotiasta konkaria erityisesti.
Etelätalo ilmoitti viime vuoden lopulla, että kesä 2025 jää lähes varmuudella hänen keihäsuransa viimeiseksi.
– Päätös pitää 99-prosenttisella varmuudella. Siksi tämä on haastava tilanne.
Etelätalon mukaan hänet nähdään kisaamassa aikaisintaan Joensuun Motonet GP:ssä 12. heinäkuuta.
– Ei ole kristallipalloa, mitä tunnen kahden viikon kuluttua, mutta kyllä Joensuu on aikaisin mahdollinen aloitus.
Näin ollen Etelätalo missaa uransa viimeisellä kaudella kaksi kotimaista keihäänheiton klassikkoa: huomenna käytävän Paavo Nurmi Gamesin ja Kuortane GP:n (21.6.).
– Paska fiilis, kun ei pääse kisoihin mukaan, Etelätalo kertoo.
MM-ranking ei ongelma
Etelätalon mukaan kylkikivut ovat olleet läsnä harjoittelussa jo huhtikuun lopulta.
Vaikka kovat heittoharjoitukset ovat jääneet pois, Etelätalo kertoo pystyneensä tekemään oheisharjoittelua suunnitellusti. Tilanne kyljen kanssa on ollut pakko rauhoittaa.
Tämän kesän kansainvälinen kilpailukalenteri antaa Etelätalolle lisää pelivaraa, sillä kauden päätapahtuma, Tokion MM-kisat, järjestetään vasta syyskuun lopulla.
Etelätalo on edustanut Suomea kaikissa olympia-, MM- ja EM-kisoissa vuodesta 2019 eli seitsemän kertaa peräkkäin. Näistä kuudessa hän on selvinnyt kahdeksan parhaan joukkoon.
Vaikkei Etelätalo ole kisannut vielä tänä suvena eikä heittänyt Tokion MM-rajaa (85,50 metriä), hän on valintakelpoinen urheilija viimekautisten rankingpisteiden perusteella.
Keihäässä MM-kisoihin otetaan 36 urheilijaa, joista 11 on toistaiseksi heittänyt suoran tulosrajan. Etelätalo on rankingpisteissä toisena niin ikään kisoista tauolla olevan Oliver Helanderin jälkeen.
– Kunto on hyvä. Kunhan kylki saadaan nyt rauhoittumaan.